Ahventa ja ukkosta.

En jaksa muistaa miten monta kertaa olen toivonut ja yrittänyt löytää parven hyvänkokoisia ahvenia ja vielä saada niitä koukutettua, varmaan satoja. No, tänään oli kuitenkin yksi sellainen harvinaislaatuinen päivä. Keli +28, tuskasen kuuma ja hikinen keli, veden lämpö varmaan samaa kakskasin luokkaa.

Kävin toissa iltana soutelemassa paikkaan, josta on saatu vuosien mittaan, juurikin näin heinä-elokuun vaihteessa verkoilla hyvän kokosia ahvenia ja verkot täyteen. Soutelin ottimestalle, jota ei harmikseni ollutkaan merkattu tänä vuonna. Yleensä joku rannalla asuva henkilö, käy luotaamassa paikan ja jättää mehukattipöntön merkiksi. Muistin paikan suunnilleen ja hain kohtaa katselemalla maamerkkejä, toisella puolella järveä on yksi kaislikon kohta ja toisella puolella joku punanen mökki, pituussuunnassa myös toinen mökki. Mutta kun suunnilleen ei riitä. Järvi on kilometrejä pitkä ja ehkäpä yhden kilometrin leveä. Syvyyttä on 4-6 metriä paitsi siinä pienessä kuningaspaikassa on 3-4metrin penkka ja siitähän ne ahvenet ( ja hauet ) tykkää.

Toissailtana tosiaankin aika meni etsimiseen ja palkinoksi sain kaksi kappaletta n.250g ahvenia valkoiseen toukkajigiin. Muut värit eivät kelvanneet. Hmm.. oliskohan parveutuminen pikkuhiljaa alullaan.

Tänään sitten pääsin kalalle yhentoista aikoihin ja keli oli siis sellainen kuin tuossa alussa höpäjin. Tuulta oli sen verran, että vedenpinta rikkoutui juuri ja juuri. Ja sitten asiaan. Valkoinen 4,5" toukkajigi. Heitto- ahven, heitto-ahven, heitto-tärppi, heitto-ahven, heitto-tärppi, heitto-ei mitään, heitto- tärppi... Tätä jatkui ja jatkui ja kalojen kokokin oli mukava. 100g- 300g, pääosin yli 200grammasia. Tätä lystiä kesti aika tarkalleen tunnin verran. Seurasin koko ajan tarkkaavaisesti lähestyviä tummia pilviä, ekat sadepisarat alkoivatkin jo varovaisesti rikkoa pintaa.

Jatkoin heittelyä, kunnes: T-Ä-R-P-P-I ja kiinni oli. Siiman päässä sähkötti tuttu tirinä, mutta vähän voimakkaammalla taajuudella. Onko se ahven taitaa olla, no jos on niin on kyllä iso. Ei **%&#¤¤** hauki se taitaa olla, kun vetää tuolleen veneen alle...ei kun...Polaroidien läpi näin, että oma enkka-ahvenhan se siellä on. Joutui jo varmuuden vuoksi ottamaan haavin esiin. Muut kalat olin nostanut suoraan vavalla veneeseen.

Tulihan se sieltä. Tiedän ja tunnen henkilökohtaisesti monia kalamiehiä, jotka ovat väsytelleet tuollaisia ja paljon isompiakin, joillekin lähes arkipäivää. Mutta se ei todellakaan saanut mieltäni matalaksi. Se oli siinä.

Ennätys ahveneni. 720g ja 38 cm. 4,5" toukkajigi näyttää melko pieneltä.

Elämäni ahven ja mahtava syönti, tarinahan ei voi loppua onnellisesti, eihän? Kaksi minuuttia siitä, kun olin papittanut appuran jyrähti taivas ensimmäisen kerran. No niinpä tietysti! Joka helekutin päivä saa pelätä tuota helekutin ukkosta. Ei siinäkään vielä, että joka päivä, vaan kun se hyökkii päälle jo monta kertaa päivässä. Eikö jo riitä?!

Kuparisepästä tuli hetkesi perttikarppinen. Soudin niin kovaa, kuin ikinä vaan jaksoin rantaan. Mustat pilvet olivat jo ihan päällä ja taivas murisi. Kerkesin onneksi rantaan ennen myräkkää. Siitä sitten vaan nöyrästi kotia kohti, johan sitä tunnin kerkesi pois olemaankin.

13 ahventa ja AHVEN

Kotona perkasin kalat. Pienimmät pakastin odottelemaan savustusta ja suurimmat fileoin. Huomenna meillä syödään valurautapannulla voissa paistettua ahvenfilettä ja oman maan pottuja. Niin paitsi jos ei tule ukkonen joka vie sähköt!

On siinä ny filettä.

Sen verran jäi harmittamaan keskeytynyt reissu, että käväsin vielä alkuillasta uudelleen. Syöntipiikki oli poissa, eipähän hirveesti yllättänyt. Kokeilin vaikka minkävärisiä jigejä, vaappuja ja lippoja. Viimein löysin ilmeisen hajallaan olevan parven josta onnistuin huijaamaan kylmälaukkuun 5 kappaletta aavistuksen pienempää keskikooltaan olevaa ahventa. Yhen kerran oli huomattavasti isomman kokoinen ahven kiinni, mutta kuten kaikki tietää, isot karkaa aina.

Niin ja sitten vielä tuosta jigauksesta. Opinpas taas jotain uutta. Jos olisin jigaillut perinteisesti jigi pohjaan, pari kammen pyöräytystä, odotus, pari pyöräytystä- taktiikalla olisi saalis jäänyt varmasti pariin vaivaiseen kalaan. Kun vesi on lämmintä voisi(n) olettaa, että kalat möllöttävät pohjassa, viileämmässä vedessä. Mutta nämä ahvenetpas uiskentelivatkin välivedessä tai jopa ihan pinnan tuntumassa.

Heiton jälkeen en odotellutkaan aina jigin pohjaan painumista, vaan ainostaan sekunnin tai kaksi. Sen jälkeen alkoi hirveä kikkailu. Mitä eloisanpaa ja vilkaanpaa uinti oli, sitä paremmin kalat iskivät. Niitä piti oikein ärsyttää, mutta ei se mitään, niin ärsyttää minuakin, ukkonen..

Kuhaa paistettuna ja keitossa

Vaihteeksi taas nousi ukkosrintama pelottelemaan. Ajatelin blogailla aikani kuluksi ja ootella, toi kesän pilaaja, perseenreikä, pelottelija ja puunkaataja menisi ohi ja pääsisi jatkamaan päivää normaalisti. Johdot on otettu seinistä ja pääkatkaisijasta virrat pois. Sitten itte aiheeseen.

Viime koskireissulta mukaan lähti taas pirtsakoita 40-48 cm kuhia. Kuha on minulle edelleenkin melko harvinaista saalista ja -herkkua, kuten olen tainnut ennenkin mainita. Osa syy taitaa olla siinä etten ole koskaan kuhia vartavasten kalastellut, vaan ne ovat tulleet ns. sivutuotteina.

 

Olen kyllä päättänyt, että panostan vastaisuudessa enemmän tämän kuparikyljen kalastukseen ja saloihin. On se niin hieno ruokakala!

Vetäsin pari kalaa fileiksi ja palottelin sopiviin annospaloihin. Tutkailin kallisarvoisia jämäpaloja ja yritin ottaa niistä kaikki maun ja lihan irti. Niinpä terottelin fileerauspuukkoni uudelleen ja otin kaiken mahollisen lihan irti niin tarkasti kuin ikinä vaan osasin. Otin talteen myös poskilihat, joiden olemassa olosta en olisi tiennyt mitään, ellei kalakaverini olisi vinkannut. Aattelinpas tehä kalakeiton. Olen usein tehnyt samettisen pehmeän keiton kirjopossusta ja taimenesta, mutten koskaan kuhasta. Nyt oli aika astua taas pieni kulinaristinen askel. Kalaa soppaan tuli tietty liian vähän ja kuhaa sai yrittää onkia toiseen kertaan perunoitten seasta.

Näin paljon irtosi vielä lihaa.

 

 

 

Keitin ruodoista, evistä ym. liemen jonka siivilöin n.20 min kiehumisen jälkeen.

Kuva on vähä pimiä ja sottanen, mutta kuva kuitenkin.

Oman maan perunat, suoraan pellota pesun kautta kattilaan.

Kalakeiton ohjeeni lyhyesti.

1. Kuori kymmenkunta perunaa ja pilko ne. Ite tykkään jättää palat isoiksi.
2. Vettä kattilaan ja kiehumaan.
3. Kuori muutama porkkana ja sipuli. Palottele ishokoiksi paloiksi ja heitä kattilaan.
4. Lisää suolaa ja muutama maustepippuri.
5. Kun perunat alkaa olla melkein kypsiä, al dente, tai jotain sinnepäin, kaada puolet vedestä pois.
6. Pienennä lämpöä jonnekin kolmoselle tai neloselle.
7. Lisää tilalle oikeeta kermaa, jos ei oo, niin kasvisrasvakermaa, jos ei sitäkään niin maitoa sitte.
8. Lisää kalan palat varovasti kattilaan. Varovasti siksi etteivät mene ihan mössöksi.
9. Lisää tilliä, suolaa ja wäkevä pala oikeeta voita, sekä lisää maustepippureita jotka lipsahtivat viemäriin kaataessasi vesiä pois kohdassa 5.
10. Kun soppa kiehahtaa, niin se olis vähän niinkuin siinä. Tarkista suola ja lisää. Merisuolakin antaa kivan maun.

Kermainen kuhakeitto.

 Fileet valmistin hyvin yksinkertaisella tavalla. Tykkään maustaa yleensä ruokiani reilusti, mutta tämä herrojen herkku ei vaatinut kuin suolan.

Vehnäjauhossa leivitettyjä fileen palasia.

Hieno pinta tuli paistaessa voissa, kohtuullisella lämmöllä.

Valmis setti. Eihän isoo miäs tuallaasesta täyty, mutta santsikierros helpotti.

Ukkonenkin muuten pyyhkäsi jo ohi ja jäi onneksi vaisuksi. Tuuli oli kylläkin sitä luokkaa, että pari päivää sitten myrskyssä vinoon jääneet puut ovat varmaan kaatuneet, lähdempäs kattelemaan...

Taimenkalassa kuhaa pyytämässä.

Pitkään odotettu parin päivän koskisessio takana. Porukka koostui minun lisäkseni Vaasan perhopellestä, etelän kurahoususta ja Tamperelaisesta R-kioskin kokoisesta puutarhurista.

Aloitimme kalastuksen Laukaan Tarvaalankoskella. Kävin kyseisellä koskella ekaa kertaa vasta viime kesänä, vaikka olenkin ajanut sen yli kymmeniä jos en satoja kertoja. Lunastimme luvat ja vuokrasimme myös pari venettä. Luvat alkoivat klo 18 ja tarkoitus oli kalastella pitkälle seuraavaan päivään, mutta toisin kävi. Saimme neljään mieheen ainoastaan muutamia pieniä ahvenia ja säyneitä. Puutarhurilla oli tosin puoli minuttiia kiinni joku isompi, mutta kuten kaikki tietää, isot karkaa aina...

En omista veden lämpömittaria, mutta kahlatessa joutui valitettavasti toteamaan, että liian lämmintähän se oli taimenta ajatellen. On se kumma etten opi, että koskelle on aikalailla turha mennä lämpimän veden aikaan. Kivahan siellä on olla kalastelemassa mukavassa kesäsäässä, mutta saalis on tiukassa, turhan tiukassa. Niinpä luovutimmekin kalastuksen jo puolenyön aikoihin ja lähdimme ajelemaan vesisateessa meille päin nukkumaan. Vettä tuli oikein kunnolla ja musta asfaltti imi kaiken valon. Pimeetä oli kuin mörön perseessä.

Valitettavasti kuvia ei tullut otettua näköjään ainuttakaan, mutta eipähän olis kyllä ollut mitään kuvattavaakin.

Sateenkaari kuusaalla.

Vaasankaveri lähti ajelemaan myös silloin yötävasten kohti pohojammaata kerätäkseen voimia seuraavaksi päiväksi jolloin matka jatkuisi kohti Norjaa, jäämerta ja turskia. Soitteli muuten eilen ja oli sieltä noussut turska jos toinenkin..


Jatkoin etelänpellen, Romon, kanssa seuraavana päivänä kohti Kuusaata. Se on semmonen koski, josta kalaa löytyy AINA, se on sitten eri juttu miten ne saa sieltä huijattua.

Kuusaan reissu aloikin väkevästi. Kalakuvaa ottaessani katsoin samalla kelloa. Kolmessatoista minuutissa olimme saaneet kaksi mittakuhaa, 3 ahventa ja säyneen. Ei paha.

Romo ja säyne.

                                                           

48 & 45 cm Kuhat.

                                                       


Rauhoittuihan se meiniki siitä tietenkin. Jatkoimme matkaamme kosken niskalle, josta minulle oli viime kerrasta jäänyt jotain hampaankoloon. Se mörkö, joka katkoi siimat väsytyksen päätteeksi. Uhosin Romolle, etten tarvi kuin kolme heittoa ja taimen on koukutettu. Kaksi ekaa heittoa olikin tyhjiä, mutta kolmannella taimen otti ja iski ohi. Se on vaan kova sana tuo paikallistuntemus, kun tietää mistä, miten ja milloin. Mutta tällä kertaa taimen ja lämmin vesi veivät jälleen voiton.

Paistelimme makkarat ennen kuin ilta hämärtyisi ja voisimme keskittyä kuhan kalastukseen. Luovutimme taimenien osalta suosiolla. Siirrymme viime kerralla hyväksi todettuun ottimestaan alkoihan siellä tapahtua. Kuhia, ahvenia ja niintä kirottuja koskihaukia nousi. Yön aikana meillä oli yhteensä noin 20 kontaktia kuhiin joista reilu kymmenkunta nousi rannalle asti. Alamittaisten vapauttamisen jälkeen oli meillä loppupelissä kylmälaukussa seisemän kappaletta kuhia.

Romo ottimestoilla.

 

 

 

 

 

                                                          
Yksi hassu sattumus laittoi mietityttämään. Väsyttelin yhtä hyvänkokoiselta tuntuvaa kalaa yön pimeydessä. No irtihän se pääsi tietenkin. Tutkailin sitten uismien koukkuja kuunvaloa vasten ja huomasin koukuissa olevan ruohoa tai jotain salaattua, jota tarttui miltei joka heitolla. Yritin repiä ruohoa koukuista irti, mutta ihmettelin sen rakennetta. Asiaa tarkemmin tutkittuania olemattomassa valossa, totesinkin "ruohon" pieneksi perhoksi.... Eli erittäin todennäköisesti karkuuttamani kala oli taimen, jonka suupielestä tuo perho tarttui koukkuuni. Vaikea keksiä muutakaan loogista teoriaa.

Öistä koskea.

Aamuöistä koskea.

Kuhien väsyttely laittoi väsyttämään.

Saalis.

 Yritin vielä epätoivoisesti saada yhtä kuhaa ylösasti, sillä etelänpelle oli nöyryyttänyt minua kuhien määrässä 5-2. Ei se näköjään väkisin nouse. Kymmenien heittojen jälkeen sain ahvenen, alamittasen kuhan ja karkuutuksen kunnes vaappuni jäi pohjaan ja siihen oli sitten hyvä lopettaa ja lähteä ajelemaan kotia kohti.

Valmistin kuhat ruuaksi seuraavana päivänä ja on se hienon makuinen kala, mutta siitä ruuanlaitosta sitten seuraavalla kerralla.

Kolme yötä, neljä koskea

                                               Olo kuin pikkupojalla.


Tämä kuva kertoo kaiken olennaisen reissusta. Aitoa onnistumisen riemua ja hieno luonnontaimen. Olo oli kuin pikkupojalla. Vaikka taimen olikin vain 35 senttinen oli se yksi harvoista saamistani luonnonkaloista, jonka olen onnistunut vuosien varrella onnistunut koukuttamaan. Takasinhan se pääsi kasvamaan. Entä jos mittaa olisi ollutkin kymmenen senttiä lisää? Olisiko kala kokenut vapauden..jaa-a. Olishan se hyvä päästää takaisin turvaamaan Keski-Suomen heikkoa luonnontaimenkantaa. Päästäisikö moni verkkomies luonnonkalan takaisin... jaa-a. Vaikea vastata siihenkin.

                                                       Rasvaevä löytyy.

                                                    Naatiskelua.

Mietiskelin kysymystä moneen kertaan yön tunteina. Voisin vaikka kuvauksen jälkeen päästääkin. Yleensä luontainen saalistusvietti on tyydytetty, kun kala on huijattu, koukutettu, väsytetty ja haavissa. Ei se enää niin hauska ole auton perällä kylmälaukussa. Kalamiehet tietää mistä puhun, enempää en edes yritä selittää.

Mutta mutta,  palataan ajassa vähän taaksepäin. Olen toteuttanut jo vuosien ajan, ehkä vajaa kymmen vuotta aina kerran kesässä koskireissuja Vaasalaisen kalakaverini ja ex- bändikaverini kanssa. Ne on semmosia kesän tähtihetkiä. Ne on niin hienoja fiilistely- ja kalastelureissuja, etten osaa oikein sanoin kuvailla. Päivät nukutaan ja yöt kalastellaan, termarikaffia ja makkaranpaistoa, joskus saadaa jopa kalojakin. Vaasan kaveri on hurahtanut perhokalastukseen, mutta vielä on toivoa jäljellä, sillä kyllä se virvelilläkin välillä kalastelee ja niin vain virveli voitti taas perhon.

                                         Kaverin 44cm. 1cm vajaa mitallinen.
                                         Ei silti harmittanut vapauttaa.


Mutta tämä harmitti minua. Tiesin yhden kohdan koskenniskalla, jossa taimen on usein päivystämässä. En tiedä kohtaa ihan tarkkaan, mutta kun kärsivällisesti uittaa useaan kertaan sopivaa uistinta, niin silloin voi onnistuakin. Se ei ollutkaan kala vaan MÖRKÖ! Minuutin tai kaksi tappelin sen kanssa. Kiristin jarrun niin tiukalle, kuin ikinä vaan uskalsin, mutta mörökölli vaan tappeli vastaan ja pääsi kuin pääsikin kosken koviin kuohuihin ja kiven taakse. Kaveri kerkesi ottaa pienen videonpätkän tästä ehkäpä elämäni kalan väsyttelystä, kunnes siima sanoi NAPS! Sanotaanko nyt näin, että lievästi harmitti. Hetken joutui istumaan ja keräämään ittestä kasaan, ennen kuin pystyi jatkamaan kalastusta.





Mutta onnisti se minuakin. Mustaan itse sidottuun liitsiin iski samaiselta koskelta ja niskalta komia 46cm taimen.

                                                 Reissun yksi kohokohdista.

                                                46cm.


Olen elämässäni saanut ehkä noin viisi kappaletta kuhia. Johtuu varmaan siitä, etten ole koskaan ollut uistelemassa tai jigailemassa kuhia, vaan ne ovat tulleet aina "sivutuotteina", kuten myös nyt. Meininki vaan oli ihan älytön, en ole koskaan kokenut vastaavaa. Kävimme kaverimme kanssa yön pimeimpinä hetkinä kosken loppuliuússa. Laitoin siiman päähän pu-va Romosen, omatekemän vaapun, eka heitto ja 40cm kuha, toinen heitto ja n.35 cm kuha, kolmas heitto ja 300g ahven, neljäs heitto ja tärppi, viides heitto  ja kuha. Kaveri kattoi vieresä epäuskoisena mun touhua ja samoin ihmettelin kyllä itsekin. Kaveri heitteli vieressä jollain tehdastekoisella vaapulla ( en nyt muista merkkiä) eikä saanut tärppiäkään. Vinkkasin, että kokeiles lainata mun pakista Romonen ja ei mennyt kauaa ja kuhahan se sieltä nousi. Yhteensä saimme yli kymmenen kuhaa joista mukaan lähti 3. Muut olivat niukasti alamittaisia ja yksi n.1,5-2kg karkasi haavivaiheessa. No, isot karkaa aina, kuten jo aiemminkin olin saanut todeta.

                                                  Yön saalista.

Pari mitallista kuhaa tuli sitten muualta päin koskea. Toinen alkuillasta ja toinen aikaisin aamulla.

                                      Klassinen kädet eteenpäin kurottelu pönö =)


Vaikka taimenet olivatkin lujassa paikkasivat isot ahvenet ja kuhat taimenten jättämää aukkoa. Mukaan lähteneet ahvenet olivat 250- 500 grammaisia. Ja niitä tuli vähän sieltä ja täältä ja iso kassillinen on pakkasessa odottamassa savupönttöä.

                                             Komeeta raitapaitaa.


Yhestä kohtaa erästä koskea ( täys paskiainen kun olen, en paljasta koskia tai tarkkoja ottipaikkoja, vaikka moni pystyy kuvista mestat tunnistamaankin) sain huijattua hienon taimenen. Tarpeeksi kauan kun ronkin vaikeasti kalastettavaa kiventakaista akanvirtaa, iski Häjyy lusikkaan hieno taimen. Voimakkaasta virrasta johtuen, oli taistelu taas kova, mutta lyhyt. Lyhyt, sillä nyt oli jarru enemmän kuin tiukalla ja koska vaihdoin kesken yön monosta kuituun, kesti siimakin tämän taistelun. Pikainen mittaus ja yhdellä kädellä vaarallinen puhelimen kaivelu taskusta, että sain edes jonkinnäkösen kuvan napattua.

                                                     42cm täpläkylkeä.


Siinäpä kolmen yön isoimmat tapahtumat nopeasti tiivistettynä. Hyvin pysyi yöt hereillä, kun oli paljon tapahtumia ja tekemistä. Ensi kesänä uusiksi, viimeistään. Toki mä omia reissuja teen varmaan ihan tässä lähipäivinä...

                                       Kalakaveri perhostelee.