Mustatorvisieni- Salaliittoteoria.

Harrastan sienestystä. Olen harrastanut jo vuosia. Viimeiset 3-4 vuotta hyvinkin aktiivisesti. Keräilen, tai oikeastaan perheemme keräilee pääasiassa kanttarelleja, suppilovahveroita, korvasieniä ja rouskuja, sekä satunnaisesti haperoita ja tatteja.

Mamma metässä piste vi.

Kanttiksen nyt tuntee kaikki. Se on helppo tunnistaa ja löytää. Keltainen väri hohkaa kauas. Joskus bongaan kanttiksen jo kymmenien metrien päästä, toisinaan vasta ihan jaloista, sillä kirkkaasta väristä huolimatta, ne osaavaat piiloutua sammaleeseen. Tänä kesänä kanttiksia on ollut ihan älyttömästi. Joka kerralla lähtee monta litraa mukaan.

Siänikeisari.

Rouskuista mukaan lähtee pääasiassa kangas- ja haaparouskuja. Tänä vuonnakin olen kerännyt sen verran, että eiköhän niistä saa sienisalaattiainekset vuodeksi. Sienisalaattia kun ei meillä juurikaan muut syö.

Korvasieneen tutustuin pari vuotta sitten ja tuttavuus olikin mukava. On ihan älyttömän mukavaa kevällä, kun lumet ovat sulaneet ja luonto vihertää, lähteä pitkästä aikaa tallustelemaan metsään. Korvasienen maku on myös erittäin hieno ja aromikas, ulkonäkö saattaa hämätä.

Piilossa.

Suppiksista innostuimme jokunen vuosi sitten. Kauan sai kierrellä ja ettiä, ennenkuin löysin ensimmäisen. Kun oli kokenut sen ahaa-elämyksen, on loppu helppoa. Suppilovahvero kun on kanttiksien tapaan paikkauskollinen, on homma helppoa ja todella mukavaa. Nykyään bongaan suppiksetkin jo useamman metrin päästä. Kaikin puolin hyvin miellyttävä sieni, niin keräämisen, säilömisen, kuin ruuanvalmistuksenkin suhteen.

Eli metässä on siis tullut pörrättyä aika paljon. Sekä sienestämässä että marjastamassa. Olen etsinyt ja etsinyt. Hiipinyt hiljaa ja tihrustellut silmillä. Tutkinut kaikki mustat ja harmaat asiat, mitä nyt ikinä vaan eteen on sattunut. Useimmiten nämä epämääräiset löydöt ovat osoittautuneet pilaantuneiksi/mädäntyneiksi sieniksi, kuusenkävyiksi ja vaikka miksi.

Olen päätynyt lopputulokseen, että Mustatorvisieniä ei ole olemassakaan. Legenda mustatorvisienistä täytyy olla Marttaliiton, Suomen hallituksen, FBI:n ja Kim Jong-Ilin yhdessä muodostama suuri kusetus. Mitään muuta selitystä tälle ei ole. Kuvat sienikirjoissa ja netissä ovatkin todellisuudessa mustalla maalilla maalattuja kanttarelleja. Mustatorvisieniä ei ole olemassakaan. Kyä näi o.

Hirveen pahaa ja kitkerää kastiketta.

3 x Kuusaa

Nyt ottaa päähän. Ai mikä? No se, kun en oo päivitellyt plokia ajallaan. Ja nyt pitäis sitten muistella, että miten kaikki meni, mitä tuli, montako karkasi ja kaikkee. Ku ei meinaa muistaa! Onneksi kuvissa on päivämäärät ja facen puolelta löytyi jotain tietoja. Juttua tulee siis nyt vähemmän, mutta laitetaan kuvia sitten reilummin. Kokeillaas mitä muistuu mieleen...

Kävin kesäkuun puolivälissä, ennen juhannusta Kuusaalla. Viime vuosilta on paikasta sen verran mukavia muistoja, että kun koskista pitää valita, niin aika usein päädyn Kuusaaseen. Kalaa on aina ja lajikirjoa löytyy, sekä pääsee harrastamaan kunnolla kuhan koskikalastusta.

Jonkin aikaa kalasteltuani ja eri uistimia vaihdeltuani onnistuin huijaamaan yhden 40cm taimenen, joka pääsi luonnollisestikin jatkamaan vapauttaan ja kasvamaan. Tämä tane iski kiinni sitomaani KH-liitsiin.

Ronkin pohjia, kuten aina. Uistintappioita tuli jonkisen verran. Yhden kerran "kala iski kiinni". Tämä kala olikin siimasotku, jonka mukana sain sitten uistimen, kuvassa olevan Toby-lusikan. Muuten ihan kiva juttu, mutta tarkemmin uistinta tutkiessani huomasin, että siinähän on koukuissa väkäset puristamatta. Soo soo, sinulle joka väkäsellisillä koukuilla olet onkinut.

Kuhat loistivat poissaolollaan, joten joskus ennen puolta yötä oli tauon paikka.

No rupeshan niitä kuhia kuulumaan, kun ilta hämärtyi kunnolla. Tapahtumia alkoi tulemaan, tärppejä ja karkuutuksia. Liian moni karkasi. Kuha on kyl älyttömän mielenkiintoinen kalastettava. Jos laskettelee siimaa virrassa kauas, etenkin jos käyttää monofiiliä, on kuhatärpin havaitseminen usein aika hankalaa. Vähän aikaa joutuu aina raksuttamaan, että onko uistin jossain rehussa vai onko siellä kuha. No, tuli niitä onnistumisiakin. Mukaan lähti yhteensä kolme mitan täyttävää kuhaa.

 

Koska koskella ei ollut muita kalamiehiä, sain vapaasti kierrellä pelipaikoilla. Aamusella, vähän ennen kotiin lähtöä, sain vaapulla vielä toisen taimenen. Tällä kalalla mittaa oli kertynyt 43cm, joten sekin pääsi takaisin kasvamaan.

Päivällä vetäsin kuhat fileiksi. On ne nättejä ja puhtaan vaaleita. Tuo lautasen yläreunassa oleva setti on sitä lihaa, mitä oli vielä jäänyt selkärankoihin fileroinnin jäljiltä. Sen verran harvinaista herkkua noi kuhat meidän taloudessa, että kaikki piti ottaa talteen.

Paistetut uudetperunat, rehuja ja voi-öljy-seoksessa paistettua kuhafilettä, ihan jebajee.

Kesäkuun loppupuolella oli sitten vuorossa odottamani ja jo perinteeksi muodostunut kalareissu Vaasan kaverin kanssa. Nämä reissut on aina niitä mun kalastusmaailmani parhaita hetkiä. Harmittaa kyllä edelleenkin, etten plokaillut heti reissun jälkeen. Yritetääs muistella tätäkin.

Läksin ajelemaan taas Kuusaan suuntaan. Kaverilla oli sama osoite, mutta toisesta suunnasta. Minä idästä ja kamu lännestä. Kaveri tuli taas asuntoautolla ja ajattelin ajella omalla turpodiisselilläni suoraan kohteeseen, ettei hänen tarvitsisi koukata meidän kautta. Keli oli komian kesäinen, mutta vähän turhankin komia taimenien suhteen, mutta taas toisaalta kuhien suhteen varmaan ihan passeli. Sitikan mittari hipoi jo plus kolmenkympin lukemia.

Koska mulla on turpodiisseli, kakslitranen, =) , olin koskella jo hyvissä ajoin. Kerrankin. Usein lähtö viivästyy ja kiire virpomaan on kova. Napsin ootellessa muutamat kuvat kosken kuohuista.

Lupien lunastus ja kalavehkeiden viritystä & sotasuunnitelmaa. Kaveri lähti tuttuun tapaansa kahden vavan taktiikalla, perho ja virveli. Mä jatkoin ja jatkan edelleenkin vain ja ainoastaan virvelimiehenä.

Kiertelimme tuttuja paikko ja saimme huijatuksi muutaman pikku kuhan sekä ahvenia. Kuhat pääsivät takaisin. Taimenia ei näkynyt.

Ja sitten oli päivällisen vuoro. Kyl tommonen asuntoauto on vaan ameriikkaa, ei siitä pääse mihinkään. Mun on kyllä joskus ihan pakko ostaa joku muutaman tonnin rutku, mut ei nyt just satu olemaan muutamaa tonnia. Mut joku päivä otan lainan tai jotain, kuhan ny saa eka edellisiä lainoja lyhennettyä.

No kuiteskin. Ei ollut lainat tai muutkaan raha-asiat mielessä, kun pääsi valmiiseen pöytään. Jauhelihakeittoa ja graavilohi-ruisleipää.

Ja oikein jälkkärikaffit, kera hillomunkin ja suklaakeksin =)

Ruokapaussin jälkeen jatkui kalastus. Kiertelimme monia paikkoja, eikä uistintappioiltakaan voitu välttyä. Kaloja tuli mukavaan tahtiin, mutta taimenet loistivat poissaolollaan, lukuunottamatta kaverin n.30 rimpulaa. Lajikirjo oli ihan kiva: Kuha, ahven, säyne, kh, kirjopossu.

Valetaimen, eli säyne.

Rupes niitä kuhiakin nousemaan ja jopa kosken niskalta. En ole koskaan aiemmin saanut niskalta kuhaa ja nyt niitä nousi muistaakseni kaksi kappaletta.

Kaverilla oli useamman kerran kiinni isompia, mutta katkoivat aina siimat. Ensin toiveajattelimme, että kyseessä olisi isompi kuha, mutta totuus taisi olla se, että maastopukuiset ne vaan meitä kiusasivat. Ehkä? Eihän sitä koskaan tiä.

Joskus yöllä sain niskalta hyvän tällin. Jonkin aikaa väsyteltyä kala suostui antautumaan ja osoittautui kirjopossuksi. Mittaa tälle possulle oli kertynyt 43 senttiä, joten myös tämä lähti takaisin kasvamaan.

C & R

Perhostelua.

Perhostelua II

Kahlailua.

Tulihan se lopulta se vähän isompikin kuha. Heti tunsi vavassa, että nyt on ainakin mitallinen. Harmikseni en muista tästäkään kalasta väsyttelystä juurikaan enempää, enkä edes ottipeliä?! Mutta pituus jäi mieleen. 59cm ja oma enkkakuha. Vaakaa ei ollut mukana, mutta veikkaisin lähemmäs kaksi kiloista.

59cm ennätyskuha. (Perattuna)

Ei paljo ahista, veikkaisin.

Niin joo, meinas taas unohtua. Päätimme olla toisenkin yön kuusaalla. Mietimme vaihtoehtoja, mutta koska keli oli niin älyttömän kuuma, emme viittineet lähteä toisille koskille, vaan päätimme keskittyä kuhanpyytiin. Käytiin päivällä ajelemassa jykylässä täydentämässä ruoka, juoma ja uistinvarastoja. Seuraava yö taas kalasteltiin, jauhettiin paskaa ja ennenkaikkea nautiskeltiin elämästä!

Kalakamun kuha.

Rosvopaisti. 21 kohtainen ohje.

Viimeisestä plokauksesta on taas vierähtänyt aikaa. Mutta kokeillaas taas kirjotella jotain. Juttuja on tosiaankin jonninverran "jonossa", kun on vaan laiskottanut tämä runoilu. Tämä plokaus menee ajassa taaksepäin reilusti, aina Juhannukselle asti.
                                 

Ollaan tehty rosvopaisti muistaakseni kaksi tai kolme kertaa. Viimeksi pari vuotta sitten. No, nyt päätin ryhdistäytyä ja Juhannuksen kunniaksi laittaa lihaa maan alle. Rosvopaisti on hyvää. Todella hyvää. Mutta emmäänytiärä onko se NIIN hyvää, että sen valmistamiseen pitää käyttää aikaa tuntikaupalla. Ainakin se on hauskaa ja kiva ohjelmanumero esim. just juhannuksena tai vaikkapa synttäreillä tai ihan milloin vaan.

Erilaisia variaatioita rosvosta on varmasti vaikka minkälaisia, pääperiaatteen ollessa kuitenkin sama, tässä meidä tapa.

1. Kaivoimme montun jo edellisenä iltana, jotta saimme laittaa monttuun tulet seuraavana päivänä, Juhannusaattona, heti herättyämme. Montusta tehdään noin 50cm syvä ja 70-100cm leveä. Tämä on tämmönen karkea ohje.

2. Kuopan reunat ja pohja vuorataan isohkoilla kivillä tai tiiliskivillä tai vaikkapa molemmilla, kuten tässäkin tapauksessa. Jotkut tekevät oikeen komian uunin tiilistä maan alle, mut mun mielestä näin tehtäessä koko hommasta menee jotenkin maku. No, jokainen tyylillään.

 3. Ostin possua ja lammasta. Molempia noin 1-1.5kg. Periaatteessa rosvolihaksi käy varmaan vaikka mikä. Useimmissa ohjeissa neuvotaan käyttämään rasvaista/läskistä lihaa, esim. Kassleria tai vuoraamaan liha possunkylkisiivuilla. Ja mähän en muuten mitään läskimössökassleria suuhuni laita.

Lampaanpaistista poistetaan kaikki rasvat ja kalvot mahollisimman tarkkaan. Tämän jälkeen pistellään fileerausveittellä reikiä, joihin painetaan sormilla valkosipulinkynnen puolikkaita. Niitä saa laittaa ihan reilusti. Ku en nyt satu muistamaan montako niitä tuli laitettua, mutta monta nyt kuitenkin, veikkaisin että koko sipuli.

4. Lihat marinadiin, joka koostui tällä kertaa seuraavanlaisista aineista. Kylmäpuristettua rypsiöljyä reilusti, merisuolaa, mustapippuria, basilikaa, yrttimausteita ja katajanoksa. Laitoimme astian vielä muovipussiin, ettei koko jääkaappi haise valkosipulille ja annoimme lihojen maustua sen kuuluisan yön yli. Miks kaikissa ohjeissa pitää maustua tai jonkin pesuaineen tms. vaikutaa yön yli. Tuleekohan siitä erilaista, jos tekeekin aamulla ja antaa maustua / vaikuttaa päivän yli?

5. Ja sitten kun ollaan päästy sen kuuluisan yön yli, alkaa tulistelut. Eli homma menee silleen, että montussa poltellaan tulia nelisen tuntia. Polttopuulla nyt ei sinänsä ole väliä, kaikki kelpaa, koivuhalosta kuormalavoihin. No, me nyt polteltiin koivu- ja haapaklapeja. Koska tulia pitää tosiaan poltaa neljä tuntia ja lihat saavat olla maan alla saman verran kannattaa tulet laittaa heti aamusta. Jos klo 08 alottelee niin syömään pääseen apaut klo 16-17.

6. Sillä välin kun tulet palavat on hyvä valmistella lihat valmiiksi. Hommat alkaa sillä, että lihat otetaan pois marinadista ( ai niin, niitä lihoja voi käännellä välillä, että marinoituvat tasaisesti ) ja kuivataan talouspaperilla. Tämän jälkeen kastellaan leivinpaperit. Ne saa kastella oikein kunnolla märäksi ja puristella käsissään semmoseksi mössöksi.

7. Lihat kääritään kasteltuihin leivinpapereihin. Pari-kolme kerrosta riittää.

8. Leivinpaperien jälkeen pyöräytellään muutama kerros foliota napakasti ympärille.

9. Sitten otetaan sanomalehti kepukeskisuomalainen hyötykäyttöön. Mihinkään muuhun tuosta lehdestä ei oikein olekaan. ( Ja äskeinen oli harvinainen poliittinen kannanotto, joita olen pyrkinyt välttämään vapaa-ajan plokissani.) Kokonainen lehti kastellaan myös hanan alla läpimäräksi, aukeama kerrallaan, ja pyöritetään samalla tavalla folion päälle.

10. Pyöräytä vielä kaikkien lihojen ympärille kanaverkkoa tai jotain rautalangantapaista. Tämä vaihe ei ole pakollinen, mutta helpottaa nostovaiheessa.

11. Kun tulet ovat palaneet nelisen tuntia, siirrytään uuteen vaiheeseen. Lapioidaan hiillos pois montusta. Hiilloksen voi lapioda montun viereen tai vaikkapa kottikärryihin. Se on sitten ihan älyttömän kuumaa hommaa. Jostain luin, että monttu on tässä vaiheessa noin 400 asteinen.

12. Lihat maan alle. Ympärillä olevia kiviä voi ja ehkäpä jopa kannattaa nostella ja asetella myös lihapakettien väleihin ja päälle. Näin ainakin olemme tehneet.

13. Lapio kuuma hiillos takaisin monttuun ja lihojen päälle. Ekan kerran kun teimme rosvon, en muistaakseni lapioinut hiillosta takaisin vaan sinne se jäi polttelemaan kottikärryistä maalit pois. Tästä huolimatta paisti onnistui hyvin.

14. Hiilet kun on montussa, lapioidaan hiekkaa päälle. Hiekan tehtävänä on estää hiiliä syttymästä ja eristää & tasata lämpöä. Joissain ohjeissa neuvotaan, että lopuksi voi vielä sytyttää uuden notskin hiekan päälle. Höpöhöpö juttuja. Tai voihan sen sytyttää ihan fiilistelymielessä tai paistella vaikka makkaraa ootellessaan.

15. Keksi neljäksi tunniksi jotain tekemistä. Tässä välissä voi sitten tehdä lisukkeet, mitä nyt ikinä haluaakin. Perunoita, salaattia tms. Tai sitten voi vaan olla möllötellä, tai lähteä vaikka pois kotoa, ei ne lihat sieltä mihinkään karkaa.

16. Sitten koittaa jännittävin hetki. Sä oot siinä neljä tuntia miettinyt, että mitäköhän niille lihoille kuuluu! Palaako ne? Kypsyykö ne? Tuleekohan tästä yhtään mitään? Tietääkö kukaan mitään hyvää pizza-paikkaa? Tää on oikeesti jännää touhua. Kun ei kuule, näe ja ennen kaikkea, ei haista mitään.

17. Ala kaivamaan varovasti hiekkaa pois. Varovasti sen vuoksi, ettet tökkää lapiolla paistiin ja siinäpähän sitten rouskuttaa hiekkaa hampaissaan. Montusta alkaa nousemaan hento ja outo tuoksu... ei *?%&**** nää on pilalla! Ei ole. Se tuoksu tulee niistä märistä sanomalehdistä. Jos oot ollut fiksu ja lukenut ohjeen kunnolla, niin kohdassa 10. vinkkasin kanaverkosta.

18. Sitten vaan purkamaan pakettia. Voihan nyt **^/&%%!"***, nää sanomalehdet on ihan haaleita ei tää oo kypsynyt, mähän sanoin että älä laita noin paljon niitä lehtiä! Ei hätää. Niiden kuuluukin olla haaleita. Mitä enemmän pakettia purkaa, sitä lämpimämmäksi homma käy.

19. Kun lehdet on saatu pois, kannattaa yrittää rapsutella mahdolliset hiekan muruset pois ja pyrkiä avaamaan paketti varovasti. Tässä vaiheessa paketit on hyvä nostaa jo jonnekin tarjoiluastian tapaiseen.

20. Nyt ollaan jo lähellä H-hetkeä. Taivaallinen valkosipulin ja lihan tuoksu saavat pään sekoamaan. Kuten kuvasta näkee, niin paisti on pysynyt niin mehevänä, että nestettä valuu pois. Mehevänä, vaikka emme käyttäneetkään sitä läskimössökassleria.

21. Syö ja nauti elämästä.( Lammas vasemmalla ja possu oikealla.)