maanantai 29. kesäkuuta 2015

Terassi nuotiopaikalle

Vanha puutarhakalusto, semmonen halkaistuista tukeista tehty pirttikalusto, vaimikäsenyon, tuli tiensä päähän. Päätettiin sitten tehä uus terassi/patio/oleskelupaikka. Runko ja laudoitus on kyllästettyä, laidat/seinät kuormalavoista, niistä kun nyt porukat on tehnyt sohvia ja vaikka mitä, niin pitihän meidänkin kokeilla.

Kokonaisuudessaan erittäin kiva ja onnistunut juttu, paitsi noi kelit nyt ei aina olleet ihan kesäisiä, kuten kuvista näkee, mutta nyt on. Täällä sitä blogaillaan päivävarjon alla, uudella terassilla ja iliman paitaa läskit esillä.

Ylivoimaisesti haastavin ja hitain homma oli noiden kuormalavojen maalaus. Voi elämän kevät, että oli hidasta hommaa. Imivät maalia ku sienet ja noita rakosia ja kolosia oli mitä maalata. Aina kun lavan käänsi toisinpäin, niin huomasi, notta oho, tuoltakin on maalaamatta ja tuolta ja tuolta.

Etualalla näkyvä kivistä tehty tulipaikka pitäis vielä korjata tai tehä uus, mutta ei just nyt. Nyt nautitaan auringosta ja uudesta komiasta kuormalavaterassista.

Laitetaas nyt kuvat vaihteen vuoksi väärinpäin, eli valmiista - alkutekijöihin. Virittelin noi narut tohon varjoon, kun tuuli meinaa heilutella sitä niin rumasti.














 






 


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kuusenkerkkäjuoma


Ollaan muutaman kerran tehty Louhisaaren juomaa. Ihan törkeen hyvää. Parasta mitä mustaherukasta, tai pikemminkin sen lehdistä, voi tehdä. No nyt ajateltiin sitten kokeilla tehä Kuusenkerkkäjuomaa. Eikä pelkästään ajateltu vaan myös tehtiin. Olipahan hyvää. Todella helppo ja yksinkertainen resepti.




KUUSENKERKKÄJUOMA

4 l vettä
2 l kuusenkerkkiä
0,5 kg sokeria
25 g sitruunahappoa


 Tehtiin tuo satsi tuplana, eli ämpärillinen heti kerralla. Eli homma menee näin.

Kerää kuusen kerkkiä, eli vuosikasvuja, neljä litraa. Huuhtaise ne siivilässä. Ei mikään pakko, mutta ehkä sieltä saattaa joku öttiäinen tai vähän pölyä irrota. Laita kerkät takaisin ämpäriin. Kiehauta kaheksan litraa vettä ja kaada kerkkien päälle. Lisää 50g sitruunahappoa ja laita vaikka kelmua tai foliota kanneksi. Anna olla vuorokauden verran.

Tämän jälkeen siivilöi kerkät pois ja kiehauta mehu, lisää kilo sokeria ja se on siinä. Heleppoo ku mikä. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tai pakasta.

Maku oli suunnilleen semmonen, kun nyt odottaa voi. Todella hyvää. Voi halutessaan blandata kylmää vettä sekaan, tai laittaa jääpaloja jne. Etenkin kuumana kesäpäivänä varmasti hyvä janojuoma. Nyt on mehua, enää puuttuu helle.