Miksi isi on joskus niin kiukkuinen ja väsynyt? - Yötyöläisen ajatuksia

Ja taas tämä kirjoitustauko on venähtänyt turhan pitkäksi. Ei oo vaan huvittanut / kiinnostanut. Kirjoitellaas nyt sitten edes jotain, merkiksi siitä, että elossa ollaan. Laitan mukaan myös kuvia, jotka eivät sinällään liity aiheeseen millään tavoin, mutta olis muuten turhan pitkä ja jäykkää tekstiä ja onhan noita kesäisiä onkikuvia kiva katella, etenkin näin vuoden pimeimpään aikaan.

YÖTYÖLÄISEN VIIKKO

Maanantaina heräsin klo 07:30 ja laitoin pojat koulukuntoon. Menin nukkumaan klo 15:30, kun odottelin eka mammaa töistä kotiin. Nukuin möksiksessä ja puhelin herätti klo 18:50. Lähdin ajelemaan töihin klo 20:00 ja töissä olin klo 20:50-07:10. Siitä sitten kotia kohti ja matkalla soittelin varmistussoitot, ovatko jannut heränneet. Pojat koulukuntoon ja minä menin nukkumaan. Nukuin 08:30-14:50. Koulutaxi toi isomman pojan n. klo 15:15 ja pienempi tuli äitinsä kanssa joskus 15:45. Horroksessa laitoin jotain evästä, söin ja lähdin takaisin nukkumaan Iskän kuninkaalliseen mökötysmajaan. Nukuin klo 17-18:50. Sitten suihku, kaffia ja autoon. 

 Töissä taas klo 20:50-07:10 ja kotona noin klo 07:45. Tajunnan rajamailla pojat taas koulukuntoon ja ite mökölään piupau klo 08:30. Muistin, että nuorempi poika pääsee klo 13, mutta muistinkin väärin, sillä tiistaisin eskari loppuu klo 14. Lievästi sanottuna ketutti, kun hokasin asian. Tunti unta lisää olisi tehnyt kyllä gutaa. No, mä pilkin ja torkuin koomassa soffalla puolisentuntia, kunnes jannu tuli tupaan ja varmistin, että kaikki on oukki ja doukki ja jatkoin vielä soffalla koomailua tunnin verran, kunnes isoveljen taksi tuli klo 15:15. Enempää ei viittinyt nukkua, vaikka kuinka teki mieli, vaan oli pakko sinnitellä iltaan, että saisi illalla nukahdettua ja käännettyä rytmin oikeaan aikaan. Illalla nappasin 3mg melatoniinia naamaan ja nukahdin noin kello 22. Heräsin ekan kerran puolenyön aikoihin, sekä 03 ja 04, sekä tietenkin 07:30, kun piti laittaa jannut taas koulutielle. 

Ke ja to olivat vapaita ja sitten taas leikki alusta. Perjantaina heräsin klo 07:30 ja isompi poika hyppäsi taksiin klo 08:20. Eskarilaisella on perjantait aina vapaita. Mulla kun oli taas yö edessä, niin silloin ei viitti kovin rymytä, vaan ottaa päivä mahollisimman kevyesti, että pääsee iltapäivällä uneen. Laitoin ruuat ja siivoiltiin, sekä kannettiin vähän puita lämpiämään leivinuunin viereen. Mammalla on perjantaisin yleensä lyhyempi päivä, paitsi jos venähtää. Onneksi nyt ei venähtänyt pahemmin. Ruokaa napaan ja möksikseen yrittämään unta. Nukuin noin klo 15-18:50. Sitten taas suihkuun, kaffia ja autoon. Auto starttasi pihasta jälleen noin 19:50 ja takaisin kotona olin 07:45 ja unessa ehkäpä klo 08:30. Nukuin taas klo 15:30 saakka. Emo oli tehnyt ruuat ja kävin syömässä ja kiukuttelemassa tunnin-pari sisällä. Takaisin nukkumaan möksikseen klo 17-18:50 ja siitä sitten taas töihin. Ja sieltä sitten taas kotiin jne. 

Viime yönkin olin töissä valvomassa, mutta kotona olin vasta vähän yli 8. Tämä johtui siitä, että keli oli hirvittävä. Lunta satoi vaakasuoraan ja sitä oli kinostunut inhottavasti paikoitellen. Aura-autotkin olivat varmaan auraamassa isompia teitä, ainakaan minun reitilläni niitä ei näkynyt. Vaikka olikin sunnuntai aamu, niin porukat olivatkin jo hereillä, sillä olihan joulukuun eka ja kalentereiden avaus. Isoveli oli kuulemma valvonut la-su yönä siihen asti, että kello oli 00:00 ja avannut ekat luukut =) Mutta joo, siitä sitten taas pesäkolooni, jossa tajunta himmeni joskus 08:30 aikoihin ja puhelin pirisi perinteiseen tapaan 15:30. Koska mulla on tuolla mökölässä vaan yks patteri, niin siellä on välillä vähän viileä, etenkin jos tuulee siihen malliin kuin tänään. En millään jaksanut hipsiä takaisin kuninkaalliseen mökötysmajaani, vaan söin mamman tekemiä tortilloja ja sammuin sohvalle joskus, josta heräsin ennen klo 19. Emo laittoin vielä leivinuuniin tulet, kun mua niin palelsi. Rintsikka on tuulella vähän vetoisa ja muutenkin olin ilmeisesti semmosessa väsyhorkassa, sillä muita perheenjäseniä ei sen kummemmin paleltanut. Emo oli lämmittänyt myös saunan, jossa tuli käväistyä ottamassa nopeasti löylyt, kaffiteltua ja sitten taas autoon. Lähdin matkaan poikkeuksellisesti jo 19:40, sillä keli oli taas niin häjyy. Nyt sitten ollaan taas täällä. Hiljaista on ja hyvä niin. Kahvi maistuu. Mummot nukkuu - yökkö tykkää. Aamulla vapaus koittaa taas klo 07:10 ja saa lähteä kattelemaan, ovatko aura-autot kerinneet hoitaa teitä kuntoon, toivottavasti.

Tämmöstä on siis yöhoitajan elämä. Tämä oli nyt vähän rajumpi viikko, sillä tein pari ylimääräistä vuoroa. Yleensä teen viikossa 2-3 vuoroa. Työstä en viitsi tai edes saa kertoa kovinkaan tarkasti, sillä vaitiolovelvollisuus velvoittaa pitämään naamansa kiinni. Yleisluotoisesti voin sen verran valaista asiaa, että työskentelen hoivakodissa, jossa on 20 enenmmän tai vähemmän muistisairasta vanhusta. Työ on, onneksi, pääsääntöisesti melko helppoa, sillä asukkaat nukkuvat yleensä hyvin. Ei kuitenkaan aina, ja silloin ei olekaan niin helppoa. 20 vs 1, epistä. Työhöni kuuluu myös vähän pyykkihuoltoa, lääkkeenjakoa, siivousta ja puuronkeittoa jne. Yöhoitajan tärkein tehtävä turvata asukkaille yörauha, tämä on linjaus. Tämä on myös linjaus mistä pidän. Jos kaiket yöt pitäisi vielä riehua ja touhata, niin siitä ei tulisi mitään.

Mutta joo. Tää yötyö on tämmöstä, en valita ollenkaan. Kaikella on puolensa. Mutta toivon, että yötyötä tekemättömän ihmiset ymmärtäisivät tuon viikko-esimerkin kautta edes pikkusen millaista tämä on. Silloin kun ihmiset ovat koulussa, töissä, arjen askareissa, niin silloin mulla on yö ja silloin kun mulla on yö, niin se tarkoittaa sitä, että sitä pitää kunnioittaa. Ei mullakaan ole tapana mennä herättelemään nukkuvia ihmisiä, keskellä yötä. Onneksi oon rakennellut tuota mökötysmajaa ( joka on vielä vaiheessa, mutta kyllä se siitä edistyy taas jossain vaiheessa). Elämästä ei tulis yhtään mitään, jos muun perhee pitäisi olla hyshys kokoajan. 

 En aina jaksa selitellä, miksi en nyt jaksa lähteä jonnekin kyläilemään, valtuuston tai lautakunnan kokouksiin jne. Totean vaan, että olen ollut taas yöputkessa. Yötyö oli syy, miksen ottanut aikanaan vastaan kunnanhallituksen paikkaan, joka minulle olisi äänimääräni perusteella kuulunut. Joku ymmärtää mitä tarkoitan, joku ei. Jollain ei riitä aivokapasiteetti ymmärtämään mitä vuorotyö on ja joku ei vaan halua ymmärtää.

Tässä on vielä semmonenkin juttu, että toi nukkuminen, nukahtaminen tai unessa pysyminen ei olekaan aina niin yksinkertaista. Jos päästää pään sisään ajatuksen, että mun mun on nyt PAKKO nukahtaa, että jaksan valvoa 13 tuntia, niin voin kertoa, ettei ole yhtään hauskaa yrittää nukahtamista ja tämän jälkeen onkin sitten vasta hauskaa yrittää taistella unta vastaan töissä.

Ja vielä joku sana kofeiinista. Juon ennen töihinlähtöä yleensä kaksi muumimukillista kahvia. Töissä keittelen myös sumpit ja sitäkin uppoaa yleensä kaksi mukia. Tämän päälle juon, en aina, vaan silloin kun tuntuu ettei jaksa, energiajuoman. Eli klo 19-02 välisenä aikana kaadan kurkkuuni litran kahvia ja puolilitraa energiajuomaa ja muutaman tunnin päästä sitä pitäisi saada taas unenpäästä kiinni, kuunnellessa kun pumppu hakkaa vähän lisälyöntejä =)

Tämä on vapaa-ajan blogiki. Nyt vähän lipsui. Yritän parantaa tapani. Ja vielä lopuksi lista yötyön terveysriskeistä. Ihquu.

-Verenpainetauti
-Rytmihäiriöt
-Diabetes
-Rintasyöpä
-Sepelvaltimotauti
-Sydäninfarkti
-Metabolinen oireyhtymä
-Vatsahaava
-Veren sakkautuminen.

Hyvää isänpäivää kaikille kunnon isille. Paskat isät hukkukoon suohon.

Ei oo taas hetkeen tullut plokailtua. Ei ole ollut oikein mitään erityistä, mistä runoilla. Töissä, kotona, pientä korjaus ja remontointi hommaa, tai sanotaanko nyt vaikkapa niin, että talveen valmistautumis-hommia. Mökötysmaja on palvellut hyvin, muttei edistynyt. Hilloa jos olisi, niin edistyisi.

Mutta joo, en oo vissiin ikinä kirjoitellut siitä, että olen myös musiikkimiähii. Siitä ajattelin kertoa vain lyhyesti. Mun juttuni on punk ja punkrock. Löysin 15 vuoden pikku preikin jälkeen taas bändin. Bändillä ei ole vielä toistaiseksi nimeä. Bändin löysin Muusikoiden.net- sivuston Wanted osastolta. Bändin genre ei ole punkrockia, vaan suomirokkia. Tiivistän meiningin neljään sanaan: Ne Jätkät Osaa Soittaa! Ite hoidan laulupuolen ja sanoitukset. Tykkään. Tykkään ihan hirveesti. Laulaminen ja karjuminen on vaan niin hianoo!

Mutta joo, takaisin isänpäivään. Isänpäivänpäivän kunniaksi ajattelin julkaista biisin sanat, jotka kirjoittelin tässä pari kuukautta sitten. Se hetki, jolloin sain nämä ulos, oli sanoinkuvaamattoman tunteikas ja ihmeellinen hetki. Samalla kun naputtelin tekstiä sängyssäni, katsoin vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle, molemmilla puolilla nukkui kaksi pientä jannua. Itkin. Itkin kuin pikkutyttö.

Uuden bändini kanssa sitten ollaan soiteltu tätä reenikämpällä ja biisi toimii erittäin hyvin ja soi hienosti. Nyt vain tuskaista odottelua, että milloin saisimme tämän(kin) purkitettua.

Hyvää isänpäivää kaikille kunnon isille. Paskat isät hukkukoon suohon.

JUURET JA SIIVET


Päivän touhut ohi on, ilta hämärtyy, pimenee

Star Wars lakanoissa, nalle kainalossa, poika kyselee

Isi, miksi joistakin, tulee rosvoja, niin pahoja?

Yritän parhaani mukaan kertoa, vaikee löytää sanoja


Silitän hiuksiasi, odotan, kunnes nukahdat

tv-uutisissa kerrottiin, jostain autopommi-iskusta

Siellä katkesi monen selkäranka, pohja elämältä

Kun samaan aikaan fillariisi, kiinnitin uutta räpätintä



Annan sulle juuret, paksut wäkevät

Rakennan siivet, toivon et ne kestävät

Pysy lujana, kuuntele, mitä juuret sanovat

Sinä päivänä, kun lennät pesästä



Aina vain hullummaksi  menee, millään ei ole väliä

Muista että maailmaan mahtuu myös paljon hyvää

Muistele niitä leikkejä retkiä jotka teimme yhdessä

Älä osta mitään kadulta folionyytistä minigripistä 



Annan sulle juuret, paksut wäkevät

Rakennan siivet, toivon et ne kestävät

Pysy lujana, kuuntele, mitä juuret sanovat

Sinä päivänä, kun lennät pesästä

Syksykuvia Kuuhankaveden rannalta

Käytiin viikko sitten lauantaina, eli 5.10.2013 kävelyllä ja räpsimässä kuvia Hankasalmen Kuuhankaveden rannalla. Tykkään tosta paikasta tosi paljon. Tuolla on aina jotenkin niin rauhallinen tunnelma. Vaikken tommosesta muutenvaan kävelystä juurikaan välitä, niin tuolla satamassa ja leirintäalueella teen poikkeuksen. Mun mielestä tosi nättejä kuvia, ottaen huomioon, et ne on räpsitty ihan normi kännyköillä. Tällä kertaa ei tämän enempää teksiä, mutta sitäkin enemmän kuvia.

Tuulee.

Aallonmurtaja.

Aallonmurtajan puolikas.

Meidän perhe.

Pikkuveli.

Isoveli.

Aallot.

Terijoet.

Kaarnaa.

Kaarnaa II

Mä.

Aallot II

Särkkä.

Särkkä valloitettuna.

Mikko Koivu ja Kari Mänty.

Puunhalaaja.

44.

Ranta.

Murtajan silta.

Murtajalla.

Pärskeet.

Rannalla.

Se on syksy nyt.

Kesälomareissu lappiin osa 3 Kullanhuuhdontaa ja korukiviä

Proloki

Tarina olis sitten päätösjaksossa. Aikaisemmat plokaukset löytyvät tuolta Osa 1 ja osa 2
Tätä kirjoittaessa olen hieman huonossa hapessa. Väsyttää niin, että meinaa tulla oksennus. Joka paikkaa kolottaa ja särkee, kylmiä väreitä ja jalat painaa tonnin. Ehkä tulossa flunssaan tai jotain. Ei täs muuten niin hätää ois, mutta kun oon töissä. Juuri nyt kello on 02:21 ja onneksi yö on jo voiton puolella, parikymmentä minuuttia. Nyt täytyy yrittää unohtaa häjyy olo ja palata muistoissa pari kuukautta taaksepäin.

TANKAVAARA 27.7.2013

Varoituksesta huolimatta, hyttysiä tai muita öttiäisiä ei juurikaan näkynyt.

Heräsimme hotelli Saariselän lakanoista joskus kahdeksan yhdeksän välissä. Aamupalan jälkeen hyppäsimme taas autoon ja hurautimme Tankavaaraan. Tämä päivä tulisi olemaan reissumme kohokohta, näin ainakin uskoin ja toivoin.

Saavuttuamme Tankavaaran Kultakylään kävimme "ilmoittautumassa isännälle" ja maksamassa luvat päiväksi. Ostin itselleni ihka aidon vaskoolin. Ajattelin, että jos satun löytämään edes yhden hippusen, niin liimaan sen vaskooliin kiinni ja koristeeksi mökötysmajan seinälle. Ostimme pojille myös omat juniorikoon vaskoolit. Mamma ei omaan lautaseen sijoittanut, mutta jonnekinhan se taskuissa poltteleva raha on sijoitettava, joten mukaan lähti kullankaivajan päähine.

Mamman myssy.

En tiijjä sitten mitä on minunkin päässäni liikkunut, kun olin semmosilla ajatuksilla liikenteessä, että ostetaan luvat ja mennään sinne vaan huuhtomaan. Ei ois tullu mitään. Ei yhtään mitään. Jos ei ole koskaan ennen huuhtonut kultaa, niin uskallan väittää, ettei löytäisi hipun hippua, jos ei tekniikka ole kunnossa. Onneksi koko päivän luvan hintaan kuului välineiden vuokraus ja opastus.

Marssimme oppaan pesässä kohti huuhtomoa. Haimme varastosta lapiot sekä yhden puuttuvan vaskoolin. En lähde tässä nyt käymään yksityiskohtaisesti läpi kaikkea mitä opas neuvoi ja kertoi, mutta jotain kuitenkin. Opas neuvoi ja näytti miten homma käy ja sehän kävi. Oli äärettömän mielenkiintoista. Sanoinkuvaamattoman hienoa. Oikeaa tekniikkaa hyväksi käyttäen vaskoolista huuhdottiin hiekaa pois pikkuhiljaa ja heiteltiin pikkukivet mäkeen. Vähitellen sekä kivien että hiekan määrä väheni ja esille paljastui erilaisia korukiviä. Näistä korukivistä juttua ja kuvia lisää myöhemmin.

Vaikka korukivet olivat hienoja, eivät ne kuitenkaan olleet SE juttu mitä olimme hakemassa. Kultaa kultaa, no koska sitä kultaa alkaa löytymään, vai löytyykö ollenkaan. Hiekan väri vaskoolissa alkoi muuttumaan, ensin oranssiksi ja lopulta mustaksi, rautahiekaksi. Tämä rautahiekan huuhtominen olisi viimeinen vaihe ennenkuin kulta paljastuisi, jos sitä ylipäätään vaskooliin oli eksynyt. Ja olihan sitä. Pari mäkäräisen paskan kokoista hippua kiilteli vaskoolin syvennyksen reunalla. Se oli siinä.

Mustaa rautahiekkaa ja Lapin kultaa!

Odotuksemme oli päättynyt. Tai ei ehkä aivan, sillä omat kultamme olivat vielä löytämättä. Opas lahjoitti nämä hippuset veljeksistä nuorimman muoviputkiloon. Tämä meidän kuusivuotias, tai oikeastaan silloin vasta viisivuotias, olikin semmonen santeri, että kun me muut etsimme kultaa, niin tämä jannu etsi vaskooliaan, joka jossain vaiheessa karkasi käsistä leikin yhteydessä ja jota sitten etsittiin porukalla. Lopulta löysimme se naaraamalla, lainasimme haravan jonka piikkehin se pitkällisten etsintöjen jälkeen tarttui kiinni.

Tietoa kullasta löytyy vaikkapa wikipediasta. Klik. Huuhtominenhan perustuu eri aineiden ominaispainoihin ja etenkin niiden eroihin. Litra hiekkaa painaa karkeasti noin 1,5kg kun taas saman verran kultaa painaa 19,3kg. Eli maitopurkillinen kultaa painaisi melkein 20 kiloa, aika huikeeta. Eli huuhdonta perustuu siihen että huljutellaan kevyempiä pois, samalla kun painavin aines jää vaskoolin pohjalle. Minulle yllätyksenä tuli se, että suurin osa kaikesta heiluttelusta ja vispaamisesta tapahtuikin veden pinnan alla, ei ilmassa tai vesirajassa. Vasta ihan lopuksi huljutellaan sitten enempi ilmassa tai vesirajassa.

Fiskarsin etukuormaaja.

( No nyt on päivä nukuttu ja oon töissä taas. En tullutkaan kipeäksi, vaan megalomaanisen väsyn syy jäi selviämättä. )

Yksi monista asioista mikä tuossa kultatouhussa kiehtoo on se, että kaikki on aitoa, ei mitään järjestettyä pelleilyä. Pienen pienet, ja miksei isommatkin, kultahippuset ovat olleet hiekan seassa kauan. Tuhansia, kymmeniätuhansia tai miljoonia vuosia. En nyt jaksa muistaa miten kauan, ja miten kulta on alunperin muodostunut, mutta kuiteskin.

Siitä vaan fiskarssi santaan ja lapiollinen vaskooliin. Se on jännä homma. Kun tarttuu lapioon, niin se on vähän kuin kalastuksessa. Eli minnepäin uistimen viskaa tai minne kohtaa lapion upottaa. Jos kaivat väärästä kohtaa, voit saalis jäädä laihaksi. Jos taas osuu oikeaan kohtaan, voi mukaan tarttua vaikka millainen saalis.

Emo ja pojat.

Siitä sitten vaan kokeilemaan onneaan ja muistelemaan tekniikan niksejä. Aika kauan meni aina yhdessä vaskoolisessa. Ei tullut kelloa katottua, mutta veikkaisin että 10-15 minuuttia, ehkä jopa kauemminkin. Voi olla, että huuhtomistyyli oli liian varovainen. Ei sitä vaan tajua ja sisäistä, että kulta tosiaankin painaa noin 20 kertaa enemmän kuin hiekka. Toisaalta, eihän meillä mitään kiirettä ollut. Miksi olisi? Olimmehan lomalla, rentoutumassa.

Isoveljen tyylinäyte.

Nyt en ihan tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia, mutta hommat meni suunnilleen näin. Aloimme innokkaasti kokeilemaan miten homma käy ja siitä se vaan sitten lähti rullaamaan. Muistaakseni mamma sai ekana huuhdottua vaskoolinsa siihen vaiheeseen, että rautahiekan seasta paljastuikin ensimmäinen hippu ja isompi poika onnistui muistaakseni heti perään ja molemmat ensimmäisellä yrittämällä. Oli se aika huikee tunne.

Siinä sitä on. Lapin kultaa.

Lapiollinen santaa ja huuhtominen, sitä se on. Ei enempää ei vähempää. Aamusta iltaan. Ihan törkeen hienoa touhua. Itse muistaakseni autoin pikkuveljeä alkuunsa, joten omat hippuni löysin vasta vähän myöhemmin. Viisivuotiaalle tuo huuhdonta oli kylläkin vielä liian vaikeaa, mutta yhdeksänvuotiaalta se kävi jo nätisti. Välillä pojat huuhtoivat ja välillä sitten leikkivät leikkejään. Minä ja emo vaan istuttiin kaksinkerroin ja huuhdoimme. ÄÄRIMMÄISEN KOUKUTTAVAA PUUHAA!

Jonkin ajan... tunnin, parin, kolmen??! kuluttua oli minäkin löytänyt muutaman pienen hipun. Ajantaju katosi samantien, aivan kuten kalastuksessa. Jo tässä vaiheessa juttelimme, että ens kesänä otetaan kyllä uusiksi ja tullaan heti viikoksi, ei päiväksi.

Mun ekat hiput.

Huuhdonnan loppuvaihetta. Kohta paljastuu rautahiekka ja sen jälkeen kulta, mikäli sitä oli mukaan tullut.

Jannut leikkii.

Kultatouhuihin liittyy paljon legendoja ja tarinoita. Niistä ei tässä plokauksessa enempää. Touhuun liittyy myös alan sanasto ja siitä vähäsen. Kultahiput ja niiden kutsumanimet muodostuvat hipun koon mukaan. Pienimpiä hippuja, sellaisia hiekajyvän kokoisia, mitä meidänkin saaliista oli suurin osa, kutsutaan nimellä kultapöly tai hengetön. Astetta suurempaa taas nimellä saivar. Seuraavat koot ovat sitten järjestyksessä täi, lutikka ja russakka. Kaikkein suurimmat, ovat taasen saaneet nimen isommus ja ne voi löytäjä sitten nimetä vielä esimerkiksi hipun muodon tai löytöpaikan mukaan. Meidän mamma se sitten otti ja löysi reissun suurimman, saivar kokoluokan hipun.

Reissun suurin, saivar-hippu.

Hiput sai vaskoolista talteen putkiloon joko puukonkärjellä tai kuivaksi pyyhityllä sormen päällä.

Tähän satsiin sattuikin poikkeuksellinen määrä hippuja. Yleensä niitä oli vaskoolisessa 0-2kpl

Iltapäivällä alkoikin olemaan jo kaamea nälkä. Tai oikeastaan nälkä oli ollut jo pitkään, mutta kun emme malttaneet lopettaa huuhtomista, vaan -Mä haen vielä yhen lapiollisen, vielä yks, no vielä yks. Jossain vaiheessa oli pakko vaan lompsia autolle hakemaan trangia ja eväät. Keittelimme makaronia ja paistelimme pilkottuja nakkeja. Pyöräytin vielä kanttarelli-kermakastikkeen semmosesta valmispussista ja sotkin nakit sekaan. Ei varmaan tarvitse vakuutella, että kyllä muuten maistui.

Ruokapaussin jälkeen jatkui samat touhut. Ukkonenkin käväisi murahtelemassa ja pilvet heittivät muutamat sadepisarat, mutta onneksi eivät tulleet suoraan päälle, vaan ymmärsivät kiertää meidät. Tätä samaa touhua jatkettiin sitten iltaan asti, viimeisin kuva huuhtomolta on napsittu joskus klo 20 aikoihin.

Vaike pukea sanoiksi kaikkea mitä koin tuolla reissulla, eikä varmasti edes voi, sillä jokainen kokee eri asiat aina omalla tavallaan. Touhu oli yksinkertaisuudessaan vaan sanoinkuvaamattoman hienoa.

Yritystä on.

En tiedä millaisia saaliita ensikertalaiset yleensä tapaavat saada, mutta uskoisin ettei kaikille kerry näin komeaa päiväsaalista. Voin olla väärässäkin, mutta väliäkö sillä, pääasia oli että olimme itse erittäin tyytyväisiä.

Minun kultani.

Kultani kullat. Heh heh.

Korukivistä.

Huuhtoessa törmää väkisinkin myös erilaisiin korukiviin. Ne olivat kiva lisä, muttei kuitenkaan itse tarkoitus, kuten jo aiemminkin totesin. Välillä ne erottuivat vaskoolista niin kivasti, että niitä oli pakko napsia mukaan. Välillä lahjoitin niitä pojille, joita koko päivän huuhtominen alkoi ymmärrettävästikin pitkästyttämään. Kaikenlaista sitä tuolta hiekan seasta voi löytääkin.

Mun kullat ja korukivet.

Klikkaa kuvatekstejä, niin pääset Wikipedian sivuille, jos enempi kiinnostaa, tai ole klikkaamatta.

Hematiitti eli verikivi.

Granaatteja.

Jaspis.

Kvartsi

Korukiveksii.

Semmonen oli se reissu. Loistava reissu. Olin aivan ekstaasissa. Olin myös väsynyt ja nälkäinen. Ajelimme hotellille ja oli ihan pakko taas kävästä grillillä syömässä. Kävimme taas myös Kuukkelissa. Aivan loistava kauppa. Sitä mitä Kuukkelista ei löydy, ei tarvitakaan. Ostelimme viimeiset matkamuistot ja tuliaiset sekä tietty pieni pala poronlihaa, tällä kertaa kylmäsavua, jota sitten mussuttelin hotellihuoneessa. Suihkun kautta piupau. Se oli siinä.

Kotimatka.

Kotimatkasta vain lyhyesti. Aamulla luonnollisestikin kävimme vetämässä hotelliaamiaisen ja pakkauduimme sitruunaan. Lähdimme ajelemaan takaisin etelään noin ysin-kympin aikoihin.

Ajoimme koko matkan periaatteessa yhtä kyytiä, kuskia välillä vaihtaen. Söimme jossain jotain ja kaffittelimme jne. Mitäs tuosta nyt sen kummempaa kertomaan.

Pikkuveli pukeutui burghaan ja nukahti.

Isoveli ja tabletti.

Yritimme vähentää hyttyskantaa ja onnistuimmekin melko hyvin.

Loppulukemat.

On tämä vaan iso maa. Ihan älyttömän iso. Puol kympiltä aamulla kun lähtee ajelemaan, niin 12 tuntia myöhemmin, puol kymppi illalla, on kotona. Ihan järjetöntä. Kaikkein uskomattominta kotimatkassa oli se, ettei takapenkki ruikuttanut edelleenkään. Yleensä, jos käymme vaikkapa sukuloimassa 300 kilsan päässä, niin jo puolentunnin kuluttua kyselleen ensimmäisen kerran, notta ollaanko jo? Onko vielä pitkä matka?

Toinen hyvä asia oli se, että sitruuna kesti ja pelasi hienosti. No miksei kestäisi, sillä onhan se kestänyt jo 360000 aiempaakin kilometriä. Hiano auto, ei voi muuta sanoa. Keskikulutus reissullamme oli 5,3l/100km, auto täyteen lastattuna, ilmastoinnin huutaessa mennen tullen.

Muutamaa päivää myöhemmin, väsäsin vanhasta laudasta yläjyrsimellä tommosen muiston reissustamme. Ai missä yks putkilo on? Jaa,a pikkuveli sen onnistui jonnekin kadottamaan.

Toivottavasti saamme toteuttaa haaveemme ja viettää ensi kesänä kokonaisen viikon kultaloman.