Hunajalohi

Mietin mitä sitä oikein keksisi kirjopossusta tehä, kun eilen otin 2,5kg:n kalan pakkasesta sulamaan. Ei aina jaksa savustaa, loimuttaa tai paistaa. Päädyin uuniloheen, Suomalaisten sunnuntairuokien klassikkoon... Yritin kokeilla jotain uutta ja googlettelin kaikenlaisia ohjeita ja hunaja pisti silmään useammassakin ohjeessa ja päätin kokeilla.

Ja kokeilu kannatti. Hunaja ja lohikala = todella hyvä yhdistelmä!

Tässä ohje lyhyesti kaikille jotka haluavat reseptiä kokeilla ja itelle muistiin tiätty. Voi tehä sitten toisenkin kerran vaikkapa vieraille. Oli kyllä sen verran hyvää, että kehtaa tarjota muillekin.

- 1-1,5kg lohi/taimen/kirjo filee. Fileoi ruodot ja evät pois ja nypi pihdeillä pystypiikit.
- Laita kala uunivuokaan ja kaada päälle kaksi purkkia ruokakermaa. ( yht.4dl)
- Ripottele päälle suolaa makutottumuksen mukaan.
- Ripottele myös reilusti tilliä ja ruohosipulisilppua.
- Tiputtele teelusikoilla hunajaa, oiskohan jotain 0,5-1dl.
- Sitten vaan kala uunin keskitasolle noin tunniksi ja 200 asteeseen.
- Kypsymisen aikana kannattaa valella kalaa kermalla. Tasaa makua eikä kala pääse kuivamaan.
- Heleppoa ku mikä ja todella hyvää!

Esivalmistelut tehty, uuni odottaa.

Valmis.

Tein lisäksi perunamuusin. Perunamuusiin on muuten semmonen hyvä niksi joka antaa sille mukavasti kuohkeutta ja ehkäpä makuakin. Kun perunat on vatkannut sekaisin ja lisännyt maidon ja suolan, kannattaa mukaan rikkoa yksi raaka kananmuka ja vatkailla vielä hetki, toimii.

Sulattelin myös mikrossa satsin herneitä. Herneiden päälle kun laittaa pienen palan oikeata voita ja antaa sen sulaa ja sekoitaa, niin aika hyviä on nekin lisukkeina.

Paistelin myös muutaman kanttarellin, jotka löytyivät sattumalta eilen puolukan poimimisen yhteydessä.

Pukuhuone- ja eteisremppa

Jos mulle annettais uuden Kastellin piirrustukset kouraan ja sanottas, notta tees poka tosta taloo, nii ei tulis mitään. Ei yhtään mitään, kai?! Mutta kun asustelee tämmösessä vanhassa rintsikassa, niin saa ja joutuu soveltamaan, kikkailemaan ja tekemään akuankkoja.

Idea oli siis se, että 1. talvipakkasilla tuolta pukkarin puolelta, elintasosiivestä, käy välillä semmonen arktinen tuulahdus. No, ei se nyt mikään ihan älytön ole, mutta kun olkkarin lattialla touhailee, niin kyllä sen tuntee vaikkei mikää rinsessa oliskaan. 2. Voisi pitää siipiosan tarkotuksella viileänpänä talvella, mitä sitä turhaan yli +15 asteen pitää. 3. Saa tohon pikkueteisen ahtauteen jotain tolkkua. 4. Saisi tuon pukkarin sen näköseksi, ettei tarvi hävetä, kun vieraita käy. Kalakaverit varmaan tietää millanen sotkupesäke se on ollut.

Näistä lähtökohdista ja kohtuu selkeästä visiostani päässäni sitten hommiin.

Visio.

Tämmönen oli siis tämä murheenkryyni ja ei muuta ku tavarat kantoon ja pölyrättiheilumaan.

Ex- pukkari.

Eikö olekin siistin ja kätevän oloinen viritelmä. Toi pukkarin oviaukko on kyllä ollut niin turha ja pieni, kuin olla ja voi. Saunapuidenkin kanssa on pitänyt kulkea poikittain.

Eteisestä päin kuvattuna. Toi vasemman puoleinen siis tukkoon.

Tyhjä.

Sitten vaan kaivelemaan kaikki gyprokin palat mitä löytyi ja vähä villaa sisuksiin. Niin ja uusi ovikin ilmestyi tohon pikkueteisen ja pukkarin välille.

Emmää keksi mitää kuvatekstiä.

Pakkelia melkein yhtä paljon kuin "Tuksulla" naamassa.

Mut niin se vaan siihen tasottu ku aikansa temppuili, pakkeloi ja oikein pohjamaalitkin rykäsin. Toi kalanruotokuvioinen lasikuitutapetti on kyllä siitä hyvää, että vaikka sinne jäis kissa nukkumaan alle, niin sitä ei kyllä huomaisi. On niin paksua ja peittävää tapetttia.

Maalia vaille.

Parikiloo kun oli työntänyt pakkelia sinne ja tänne, niin uskalsi ruveta leikkailemaan ja liimailemaan lasikuituja paikoilleen. Piti sen verran oikoa seiniä ja peittää pahimpia saumoja jne. kun tämä lasikuitutapetti oli huomattavasti kalanruotoa ohuempaa tavaraa. Semmosta missä on jotain pikkusia pystyviivoja.

Semmosta.

Ihan järjettömän hidasta aina rempata vanhaa taloa. Joka kerta se yllättää. Tällä kertaa, ihme ja kumma, ei tarvinnut tapella vinojen seinien kanssa!!! Mutta on se hidasta leikellä ja kierrellä patterit, putket ja kaikki. Jonnekin se aika aina katoaa. Onneksi muut perheestä tajusivat välillä lähteä soppailemaan, niin sain rauhassa askarrella ja kuunnella mm-kisoja radiosta.

Lasikuidut seinässä.

Kaks päivää siinä sitten meni ja valamista tuli. Paitsi lattialistat, koska pitäs malttaa ostaa eka uusi muovimatto. Lopputulos on ihan ok, mut ei mikään täyspotti. Vähän ristiriitaset tunteet, en tiijjä. Ihan ok tai jtn.

Seinistä tuli tommoset kaakaonruskeet. Heinäseivästäkin yllättäen löytyy, tälläkertaa kattolistoina. Ai niin, maalasin mä katonkin, mutta unohdin ottaa kuvia. Oli se aika vaan kellastanut entisen katon. Hankala ottaa kuvia pienestä tilasta. Uskallan väittää, että kuvat valehtelevat nyt jonnin verran. On se oikeesti vähä komiempi...

Tein tommosen naulakkosysteemin heinäseipää puolikkaasta.

Ovi. Taas.

Seiväslistat.

Ja vielä eteisestä päin. Naulakot muuttivat samalla uudelle seinälle. Tuli vähä tilaa samalla pikkueteiseen.

Eteinen.

Koskikalastus-luonto-fiilistely-video

Joskus on parempi olla sanomatta mitään ja antaa kuvien puhua puolestaan.

1. Keitä kaffit tai korkkaa pilsneri.
2. Laita volume kohtalaiselle, ei täysille.
3. Ota hyvä asento.
4. Nauti.

Musiikki: Project Divinity -Forever and Ever


Kalastusta. Ystävyyttä. Kaveruutta. Naatiskelua. Suomen kaunista kesää!

Tulisija rosvopaistille & loimulohelle

Pitänyt jo pidemmän aikaa rakennella joku kunnollinen rosvo- ja loimumesta. Yleensä olen loimutellut talvisin sekä rosvoillut talon päädyssä olevassa hiekkakasassa. On niin hyvän ruuanlaiton antifiilistelyä, notta!

Loimuteltua tulee muutaman kerran vuodessa ja rosvoiltua kerran kesässä. Yleensä rallien aikaan, mutta tänä vuonna homma myöhästyy, mutta ei se mitään. Nyt onkin sitten komiaa rosvoilla ja fiilistellä oikein kunnolla.

Siitä se ajatus sitten lähti.

Meillä on takapihalla tommonen iso kivi jonka juureen aattelin tulipaikan tehdä. Oikeastaan homma käynnistyi jo viime kesänä, jolloin kaivoin maata pois useamman kottikärryllisen ja kärräsin hiekkaa tilalle. Olisin voinut kaivaa kuopan ja tehdä tiilistä valmiin uunin, mutta ei siinä ole oikein hohtoa minun makuuni. Tykkään enemmän semmosesta luomumontusta, jossa on luonnonkiviä. Blogailen sitten uusiksi toisen kerran kun on rovopaistin vuoro.

Ex-kanto.

Kiven vieressä on joskus ollut ihan tolokuttoman kokonen kuusi. Meidän aikanamme paikalla oli vain iso kanto joka oli lahoamassa rumasti ja johon kasvoi jotain ällöttäviä lahottajasieniä syksyisin. Mietittiin pitkään, että millä ton tosta oikein saisi hävitettyä, kunnes kerran sain semmosen ahaa-elämyksen. Moottorisahaan vanha huono ketju ja sahaamaan paloiksi. Muutaman, ihan vaan muutaman kerran sai terotella ketjua, ennenkuin urakka oli valmis.

Kivimuurin hahmottelua.

Mulla oli selkeä visio, miltä tulipaikka tulisi näyttämään. Luonnonkiviä ja laastia väliin. Mulla oli jäänyt sanikkaa (saneerauslaastia) puolisäkkiä yli saunarempasta, joten sillä aattelin lähteä testailemaan. Urakan päätyttyä rautakauppias vinkkasi, että sanikka on ihan jees, mutta kiinnityslaasti olisi ollut vielä parempi. Se on vissiin tarkotettu enemmän ulkomuurauksiin.

Ekat kerrokset muurattu.

Sanikka loppu ja kauppaan hakemaan lisää. 26€/säkki. -Öö, tota olisko mitään halvempaa sanikkaa. Ei ole meillä, mutta voihan kokeilla muurauslaastilla. -No, mitä se kustantaa ovh. -6e. -Okei, otan säkin ja kokeilen sillä. No eihän se sillä pysynyt. Kivien olisi pitänyt olla huokosempia, kuten tiilet. No, ei se mitään. 6€ ei ole paha menetys tässä konkurssissa.

Toinen kerros muurauslaastilla.

Puolivälissä ollaan.

Muuraaminen oli muuten aika hidasta hommaa. Koko projektiin meni noin 5-6 iltaa. Aina muutama tunti kerrallaan. Hitauden syy oli se, että piti aina odotella edellisten mäskien kuivumista. Mikäli muurista olisi tehnyt paksumman, tai käyttänyt isompia kiviä, olisi rakentelu ollut ehkä nopeampaa.

Täydellinen blogikuva, kuin sisustuslehdestä. Ei yhtään mitään ylimääräistä törkyä, vain tulipaikka.

Läheltä katsottuna, ei mikään maailman komein, mutta ei ollut tarkoituskaan.

Ei puuttuisi paljoakaan enää.

Laitoin tommoset ohjurilangat, että muurista tulisi suunnilleen yhtä korkea joka paikasta.

Valmis. Ekat tulet.

Neljä kiloa Norjalaisia.

Ja ei kun loimuttelemaan. Ohje lyhyesti: Fileistä kylkiruodot pois fileerausveittellä. Sitten pystyruodot n.30kpl pihdeillä nyppimällä. Kuivaus talouspaperiin ja merisuolaan reilusti pariksi tunniksi. Herrasmiehet kuulemma naulaa fileet kiinni lautaan puunauloilla ja olen mäkin sitä kokeillut, mut menee kikkailutn ja hifistelyn puolelle. Puhtaat pakasta vedetyt rautanaulat ajavat saman asian. Ei yhtä näyttävää, mut mulle riitti kikkailut. Loimulaudat semmoselle etäisyydelle tulesta, että siinä pystyy just kättä pitämään hetken. Vaikea neuvoa, mutta sen oppii vain kokeilemalla. Tunnin verran kun loimuttelee, niin valmista pitäis tulla.

Ja ei kun syömään.

Mikään ei sovi loimulohen kanssa yhtä hyvin, kuin hiillosperunat ja kermaviili-sitruuna-tilli-kastike. Eli hiillosperunoiden ohje lyhyesti: Pese ja kuivaa perunat. tee puukolla perunaan risti, kypsyy paremmin sisältä, vähän niin kuin makkarakin. Tee kippoon seos, jossa on kylmäpuristettua ruokaöljyä, yrttimausteita, basilikaa ja aromat-suolaa. Perunat kippoon ja pyörittele niin, että kaikki saavat öljypinnan. Sitten vaan perunat kaksinkertaiseen folioon.

Ota notskista sivuun hiillosta ja nosta perunat hiiloksen päälle. Hiiliä voi nostella myös perunoiden päälle ja väliin. Hiillosaika on noin 40-50 min. Riipuen varmaan hiilloksen määrästä ja perunoiden koosta. Kannattaa käännellä välillä ja lopuksi maistella kypsyyttä. Maku on kyllä ihan huikea. Vähän kuin uuniperuna, mutta parempi. Rapsakka pinta ja jotain mitä ei pysty sanoin selittämään.

Vielä yksi juttu. Kannattaa olla erityisen varovainen käännellessä perunoita, puita lisätessä tai loimulautojen paikkoja vaihdellessa ettei vaan pössäytä tuhkaa tai hiekkaa ilmoille. Ei tunnu hauskalta hampaissa syödessä.

Ahventa ja ukkosta.

En jaksa muistaa miten monta kertaa olen toivonut ja yrittänyt löytää parven hyvänkokoisia ahvenia ja vielä saada niitä koukutettua, varmaan satoja. No, tänään oli kuitenkin yksi sellainen harvinaislaatuinen päivä. Keli +28, tuskasen kuuma ja hikinen keli, veden lämpö varmaan samaa kakskasin luokkaa.

Kävin toissa iltana soutelemassa paikkaan, josta on saatu vuosien mittaan, juurikin näin heinä-elokuun vaihteessa verkoilla hyvän kokosia ahvenia ja verkot täyteen. Soutelin ottimestalle, jota ei harmikseni ollutkaan merkattu tänä vuonna. Yleensä joku rannalla asuva henkilö, käy luotaamassa paikan ja jättää mehukattipöntön merkiksi. Muistin paikan suunnilleen ja hain kohtaa katselemalla maamerkkejä, toisella puolella järveä on yksi kaislikon kohta ja toisella puolella joku punanen mökki, pituussuunnassa myös toinen mökki. Mutta kun suunnilleen ei riitä. Järvi on kilometrejä pitkä ja ehkäpä yhden kilometrin leveä. Syvyyttä on 4-6 metriä paitsi siinä pienessä kuningaspaikassa on 3-4metrin penkka ja siitähän ne ahvenet ( ja hauet ) tykkää.

Toissailtana tosiaankin aika meni etsimiseen ja palkinoksi sain kaksi kappaletta n.250g ahvenia valkoiseen toukkajigiin. Muut värit eivät kelvanneet. Hmm.. oliskohan parveutuminen pikkuhiljaa alullaan.

Tänään sitten pääsin kalalle yhentoista aikoihin ja keli oli siis sellainen kuin tuossa alussa höpäjin. Tuulta oli sen verran, että vedenpinta rikkoutui juuri ja juuri. Ja sitten asiaan. Valkoinen 4,5" toukkajigi. Heitto- ahven, heitto-ahven, heitto-tärppi, heitto-ahven, heitto-tärppi, heitto-ei mitään, heitto- tärppi... Tätä jatkui ja jatkui ja kalojen kokokin oli mukava. 100g- 300g, pääosin yli 200grammasia. Tätä lystiä kesti aika tarkalleen tunnin verran. Seurasin koko ajan tarkkaavaisesti lähestyviä tummia pilviä, ekat sadepisarat alkoivatkin jo varovaisesti rikkoa pintaa.

Jatkoin heittelyä, kunnes: T-Ä-R-P-P-I ja kiinni oli. Siiman päässä sähkötti tuttu tirinä, mutta vähän voimakkaammalla taajuudella. Onko se ahven taitaa olla, no jos on niin on kyllä iso. Ei **%&#¤¤** hauki se taitaa olla, kun vetää tuolleen veneen alle...ei kun...Polaroidien läpi näin, että oma enkka-ahvenhan se siellä on. Joutui jo varmuuden vuoksi ottamaan haavin esiin. Muut kalat olin nostanut suoraan vavalla veneeseen.

Tulihan se sieltä. Tiedän ja tunnen henkilökohtaisesti monia kalamiehiä, jotka ovat väsytelleet tuollaisia ja paljon isompiakin, joillekin lähes arkipäivää. Mutta se ei todellakaan saanut mieltäni matalaksi. Se oli siinä.

Ennätys ahveneni. 720g ja 38 cm. 4,5" toukkajigi näyttää melko pieneltä.

Elämäni ahven ja mahtava syönti, tarinahan ei voi loppua onnellisesti, eihän? Kaksi minuuttia siitä, kun olin papittanut appuran jyrähti taivas ensimmäisen kerran. No niinpä tietysti! Joka helekutin päivä saa pelätä tuota helekutin ukkosta. Ei siinäkään vielä, että joka päivä, vaan kun se hyökkii päälle jo monta kertaa päivässä. Eikö jo riitä?!

Kuparisepästä tuli hetkesi perttikarppinen. Soudin niin kovaa, kuin ikinä vaan jaksoin rantaan. Mustat pilvet olivat jo ihan päällä ja taivas murisi. Kerkesin onneksi rantaan ennen myräkkää. Siitä sitten vaan nöyrästi kotia kohti, johan sitä tunnin kerkesi pois olemaankin.

13 ahventa ja AHVEN

Kotona perkasin kalat. Pienimmät pakastin odottelemaan savustusta ja suurimmat fileoin. Huomenna meillä syödään valurautapannulla voissa paistettua ahvenfilettä ja oman maan pottuja. Niin paitsi jos ei tule ukkonen joka vie sähköt!

On siinä ny filettä.

Sen verran jäi harmittamaan keskeytynyt reissu, että käväsin vielä alkuillasta uudelleen. Syöntipiikki oli poissa, eipähän hirveesti yllättänyt. Kokeilin vaikka minkävärisiä jigejä, vaappuja ja lippoja. Viimein löysin ilmeisen hajallaan olevan parven josta onnistuin huijaamaan kylmälaukkuun 5 kappaletta aavistuksen pienempää keskikooltaan olevaa ahventa. Yhen kerran oli huomattavasti isomman kokoinen ahven kiinni, mutta kuten kaikki tietää, isot karkaa aina.

Niin ja sitten vielä tuosta jigauksesta. Opinpas taas jotain uutta. Jos olisin jigaillut perinteisesti jigi pohjaan, pari kammen pyöräytystä, odotus, pari pyöräytystä- taktiikalla olisi saalis jäänyt varmasti pariin vaivaiseen kalaan. Kun vesi on lämmintä voisi(n) olettaa, että kalat möllöttävät pohjassa, viileämmässä vedessä. Mutta nämä ahvenetpas uiskentelivatkin välivedessä tai jopa ihan pinnan tuntumassa.

Heiton jälkeen en odotellutkaan aina jigin pohjaan painumista, vaan ainostaan sekunnin tai kaksi. Sen jälkeen alkoi hirveä kikkailu. Mitä eloisanpaa ja vilkaanpaa uinti oli, sitä paremmin kalat iskivät. Niitä piti oikein ärsyttää, mutta ei se mitään, niin ärsyttää minuakin, ukkonen..

Kuhaa paistettuna ja keitossa

Vaihteeksi taas nousi ukkosrintama pelottelemaan. Ajatelin blogailla aikani kuluksi ja ootella, toi kesän pilaaja, perseenreikä, pelottelija ja puunkaataja menisi ohi ja pääsisi jatkamaan päivää normaalisti. Johdot on otettu seinistä ja pääkatkaisijasta virrat pois. Sitten itte aiheeseen.

Viime koskireissulta mukaan lähti taas pirtsakoita 40-48 cm kuhia. Kuha on minulle edelleenkin melko harvinaista saalista ja -herkkua, kuten olen tainnut ennenkin mainita. Osa syy taitaa olla siinä etten ole koskaan kuhia vartavasten kalastellut, vaan ne ovat tulleet ns. sivutuotteina.

 

Olen kyllä päättänyt, että panostan vastaisuudessa enemmän tämän kuparikyljen kalastukseen ja saloihin. On se niin hieno ruokakala!

Vetäsin pari kalaa fileiksi ja palottelin sopiviin annospaloihin. Tutkailin kallisarvoisia jämäpaloja ja yritin ottaa niistä kaikki maun ja lihan irti. Niinpä terottelin fileerauspuukkoni uudelleen ja otin kaiken mahollisen lihan irti niin tarkasti kuin ikinä vaan osasin. Otin talteen myös poskilihat, joiden olemassa olosta en olisi tiennyt mitään, ellei kalakaverini olisi vinkannut. Aattelinpas tehä kalakeiton. Olen usein tehnyt samettisen pehmeän keiton kirjopossusta ja taimenesta, mutten koskaan kuhasta. Nyt oli aika astua taas pieni kulinaristinen askel. Kalaa soppaan tuli tietty liian vähän ja kuhaa sai yrittää onkia toiseen kertaan perunoitten seasta.

Näin paljon irtosi vielä lihaa.

 

 

 

Keitin ruodoista, evistä ym. liemen jonka siivilöin n.20 min kiehumisen jälkeen.

Kuva on vähä pimiä ja sottanen, mutta kuva kuitenkin.

Oman maan perunat, suoraan pellota pesun kautta kattilaan.

Kalakeiton ohjeeni lyhyesti.

1. Kuori kymmenkunta perunaa ja pilko ne. Ite tykkään jättää palat isoiksi.
2. Vettä kattilaan ja kiehumaan.
3. Kuori muutama porkkana ja sipuli. Palottele ishokoiksi paloiksi ja heitä kattilaan.
4. Lisää suolaa ja muutama maustepippuri.
5. Kun perunat alkaa olla melkein kypsiä, al dente, tai jotain sinnepäin, kaada puolet vedestä pois.
6. Pienennä lämpöä jonnekin kolmoselle tai neloselle.
7. Lisää tilalle oikeeta kermaa, jos ei oo, niin kasvisrasvakermaa, jos ei sitäkään niin maitoa sitte.
8. Lisää kalan palat varovasti kattilaan. Varovasti siksi etteivät mene ihan mössöksi.
9. Lisää tilliä, suolaa ja wäkevä pala oikeeta voita, sekä lisää maustepippureita jotka lipsahtivat viemäriin kaataessasi vesiä pois kohdassa 5.
10. Kun soppa kiehahtaa, niin se olis vähän niinkuin siinä. Tarkista suola ja lisää. Merisuolakin antaa kivan maun.

Kermainen kuhakeitto.

 Fileet valmistin hyvin yksinkertaisella tavalla. Tykkään maustaa yleensä ruokiani reilusti, mutta tämä herrojen herkku ei vaatinut kuin suolan.

Vehnäjauhossa leivitettyjä fileen palasia.

Hieno pinta tuli paistaessa voissa, kohtuullisella lämmöllä.

Valmis setti. Eihän isoo miäs tuallaasesta täyty, mutta santsikierros helpotti.

Ukkonenkin muuten pyyhkäsi jo ohi ja jäi onneksi vaisuksi. Tuuli oli kylläkin sitä luokkaa, että pari päivää sitten myrskyssä vinoon jääneet puut ovat varmaan kaatuneet, lähdempäs kattelemaan...

Taimenkalassa kuhaa pyytämässä.

Pitkään odotettu parin päivän koskisessio takana. Porukka koostui minun lisäkseni Vaasan perhopellestä, etelän kurahoususta ja Tamperelaisesta R-kioskin kokoisesta puutarhurista.

Aloitimme kalastuksen Laukaan Tarvaalankoskella. Kävin kyseisellä koskella ekaa kertaa vasta viime kesänä, vaikka olenkin ajanut sen yli kymmeniä jos en satoja kertoja. Lunastimme luvat ja vuokrasimme myös pari venettä. Luvat alkoivat klo 18 ja tarkoitus oli kalastella pitkälle seuraavaan päivään, mutta toisin kävi. Saimme neljään mieheen ainoastaan muutamia pieniä ahvenia ja säyneitä. Puutarhurilla oli tosin puoli minuttiia kiinni joku isompi, mutta kuten kaikki tietää, isot karkaa aina...

En omista veden lämpömittaria, mutta kahlatessa joutui valitettavasti toteamaan, että liian lämmintähän se oli taimenta ajatellen. On se kumma etten opi, että koskelle on aikalailla turha mennä lämpimän veden aikaan. Kivahan siellä on olla kalastelemassa mukavassa kesäsäässä, mutta saalis on tiukassa, turhan tiukassa. Niinpä luovutimmekin kalastuksen jo puolenyön aikoihin ja lähdimme ajelemaan vesisateessa meille päin nukkumaan. Vettä tuli oikein kunnolla ja musta asfaltti imi kaiken valon. Pimeetä oli kuin mörön perseessä.

Valitettavasti kuvia ei tullut otettua näköjään ainuttakaan, mutta eipähän olis kyllä ollut mitään kuvattavaakin.

Sateenkaari kuusaalla.

Vaasankaveri lähti ajelemaan myös silloin yötävasten kohti pohojammaata kerätäkseen voimia seuraavaksi päiväksi jolloin matka jatkuisi kohti Norjaa, jäämerta ja turskia. Soitteli muuten eilen ja oli sieltä noussut turska jos toinenkin..


Jatkoin etelänpellen, Romon, kanssa seuraavana päivänä kohti Kuusaata. Se on semmonen koski, josta kalaa löytyy AINA, se on sitten eri juttu miten ne saa sieltä huijattua.

Kuusaan reissu aloikin väkevästi. Kalakuvaa ottaessani katsoin samalla kelloa. Kolmessatoista minuutissa olimme saaneet kaksi mittakuhaa, 3 ahventa ja säyneen. Ei paha.

Romo ja säyne.

                                                           

48 & 45 cm Kuhat.

                                                       


Rauhoittuihan se meiniki siitä tietenkin. Jatkoimme matkaamme kosken niskalle, josta minulle oli viime kerrasta jäänyt jotain hampaankoloon. Se mörkö, joka katkoi siimat väsytyksen päätteeksi. Uhosin Romolle, etten tarvi kuin kolme heittoa ja taimen on koukutettu. Kaksi ekaa heittoa olikin tyhjiä, mutta kolmannella taimen otti ja iski ohi. Se on vaan kova sana tuo paikallistuntemus, kun tietää mistä, miten ja milloin. Mutta tällä kertaa taimen ja lämmin vesi veivät jälleen voiton.

Paistelimme makkarat ennen kuin ilta hämärtyisi ja voisimme keskittyä kuhan kalastukseen. Luovutimme taimenien osalta suosiolla. Siirrymme viime kerralla hyväksi todettuun ottimestaan alkoihan siellä tapahtua. Kuhia, ahvenia ja niintä kirottuja koskihaukia nousi. Yön aikana meillä oli yhteensä noin 20 kontaktia kuhiin joista reilu kymmenkunta nousi rannalle asti. Alamittaisten vapauttamisen jälkeen oli meillä loppupelissä kylmälaukussa seisemän kappaletta kuhia.

Romo ottimestoilla.

 

 

 

 

 

                                                          
Yksi hassu sattumus laittoi mietityttämään. Väsyttelin yhtä hyvänkokoiselta tuntuvaa kalaa yön pimeydessä. No irtihän se pääsi tietenkin. Tutkailin sitten uismien koukkuja kuunvaloa vasten ja huomasin koukuissa olevan ruohoa tai jotain salaattua, jota tarttui miltei joka heitolla. Yritin repiä ruohoa koukuista irti, mutta ihmettelin sen rakennetta. Asiaa tarkemmin tutkittuania olemattomassa valossa, totesinkin "ruohon" pieneksi perhoksi.... Eli erittäin todennäköisesti karkuuttamani kala oli taimen, jonka suupielestä tuo perho tarttui koukkuuni. Vaikea keksiä muutakaan loogista teoriaa.

Öistä koskea.

Aamuöistä koskea.

Kuhien väsyttely laittoi väsyttämään.

Saalis.

 Yritin vielä epätoivoisesti saada yhtä kuhaa ylösasti, sillä etelänpelle oli nöyryyttänyt minua kuhien määrässä 5-2. Ei se näköjään väkisin nouse. Kymmenien heittojen jälkeen sain ahvenen, alamittasen kuhan ja karkuutuksen kunnes vaappuni jäi pohjaan ja siihen oli sitten hyvä lopettaa ja lähteä ajelemaan kotia kohti.

Valmistin kuhat ruuaksi seuraavana päivänä ja on se hienon makuinen kala, mutta siitä ruuanlaitosta sitten seuraavalla kerralla.