Taimenkalassa kuhaa pyytämässä.

Pitkään odotettu parin päivän koskisessio takana. Porukka koostui minun lisäkseni Vaasan perhopellestä, etelän kurahoususta ja Tamperelaisesta R-kioskin kokoisesta puutarhurista.

Aloitimme kalastuksen Laukaan Tarvaalankoskella. Kävin kyseisellä koskella ekaa kertaa vasta viime kesänä, vaikka olenkin ajanut sen yli kymmeniä jos en satoja kertoja. Lunastimme luvat ja vuokrasimme myös pari venettä. Luvat alkoivat klo 18 ja tarkoitus oli kalastella pitkälle seuraavaan päivään, mutta toisin kävi. Saimme neljään mieheen ainoastaan muutamia pieniä ahvenia ja säyneitä. Puutarhurilla oli tosin puoli minuttiia kiinni joku isompi, mutta kuten kaikki tietää, isot karkaa aina...

En omista veden lämpömittaria, mutta kahlatessa joutui valitettavasti toteamaan, että liian lämmintähän se oli taimenta ajatellen. On se kumma etten opi, että koskelle on aikalailla turha mennä lämpimän veden aikaan. Kivahan siellä on olla kalastelemassa mukavassa kesäsäässä, mutta saalis on tiukassa, turhan tiukassa. Niinpä luovutimmekin kalastuksen jo puolenyön aikoihin ja lähdimme ajelemaan vesisateessa meille päin nukkumaan. Vettä tuli oikein kunnolla ja musta asfaltti imi kaiken valon. Pimeetä oli kuin mörön perseessä.

Valitettavasti kuvia ei tullut otettua näköjään ainuttakaan, mutta eipähän olis kyllä ollut mitään kuvattavaakin.

Sateenkaari kuusaalla.

Vaasankaveri lähti ajelemaan myös silloin yötävasten kohti pohojammaata kerätäkseen voimia seuraavaksi päiväksi jolloin matka jatkuisi kohti Norjaa, jäämerta ja turskia. Soitteli muuten eilen ja oli sieltä noussut turska jos toinenkin..


Jatkoin etelänpellen, Romon, kanssa seuraavana päivänä kohti Kuusaata. Se on semmonen koski, josta kalaa löytyy AINA, se on sitten eri juttu miten ne saa sieltä huijattua.

Kuusaan reissu aloikin väkevästi. Kalakuvaa ottaessani katsoin samalla kelloa. Kolmessatoista minuutissa olimme saaneet kaksi mittakuhaa, 3 ahventa ja säyneen. Ei paha.

Romo ja säyne.

                                                           

48 & 45 cm Kuhat.

                                                       


Rauhoittuihan se meiniki siitä tietenkin. Jatkoimme matkaamme kosken niskalle, josta minulle oli viime kerrasta jäänyt jotain hampaankoloon. Se mörkö, joka katkoi siimat väsytyksen päätteeksi. Uhosin Romolle, etten tarvi kuin kolme heittoa ja taimen on koukutettu. Kaksi ekaa heittoa olikin tyhjiä, mutta kolmannella taimen otti ja iski ohi. Se on vaan kova sana tuo paikallistuntemus, kun tietää mistä, miten ja milloin. Mutta tällä kertaa taimen ja lämmin vesi veivät jälleen voiton.

Paistelimme makkarat ennen kuin ilta hämärtyisi ja voisimme keskittyä kuhan kalastukseen. Luovutimme taimenien osalta suosiolla. Siirrymme viime kerralla hyväksi todettuun ottimestaan alkoihan siellä tapahtua. Kuhia, ahvenia ja niintä kirottuja koskihaukia nousi. Yön aikana meillä oli yhteensä noin 20 kontaktia kuhiin joista reilu kymmenkunta nousi rannalle asti. Alamittaisten vapauttamisen jälkeen oli meillä loppupelissä kylmälaukussa seisemän kappaletta kuhia.

Romo ottimestoilla.

 

 

 

 

 

                                                          
Yksi hassu sattumus laittoi mietityttämään. Väsyttelin yhtä hyvänkokoiselta tuntuvaa kalaa yön pimeydessä. No irtihän se pääsi tietenkin. Tutkailin sitten uismien koukkuja kuunvaloa vasten ja huomasin koukuissa olevan ruohoa tai jotain salaattua, jota tarttui miltei joka heitolla. Yritin repiä ruohoa koukuista irti, mutta ihmettelin sen rakennetta. Asiaa tarkemmin tutkittuania olemattomassa valossa, totesinkin "ruohon" pieneksi perhoksi.... Eli erittäin todennäköisesti karkuuttamani kala oli taimen, jonka suupielestä tuo perho tarttui koukkuuni. Vaikea keksiä muutakaan loogista teoriaa.

Öistä koskea.

Aamuöistä koskea.

Kuhien väsyttely laittoi väsyttämään.

Saalis.

 Yritin vielä epätoivoisesti saada yhtä kuhaa ylösasti, sillä etelänpelle oli nöyryyttänyt minua kuhien määrässä 5-2. Ei se näköjään väkisin nouse. Kymmenien heittojen jälkeen sain ahvenen, alamittasen kuhan ja karkuutuksen kunnes vaappuni jäi pohjaan ja siihen oli sitten hyvä lopettaa ja lähteä ajelemaan kotia kohti.

Valmistin kuhat ruuaksi seuraavana päivänä ja on se hienon makuinen kala, mutta siitä ruuanlaitosta sitten seuraavalla kerralla.

Kolme yötä, neljä koskea

                                               Olo kuin pikkupojalla.


Tämä kuva kertoo kaiken olennaisen reissusta. Aitoa onnistumisen riemua ja hieno luonnontaimen. Olo oli kuin pikkupojalla. Vaikka taimen olikin vain 35 senttinen oli se yksi harvoista saamistani luonnonkaloista, jonka olen onnistunut vuosien varrella onnistunut koukuttamaan. Takasinhan se pääsi kasvamaan. Entä jos mittaa olisi ollutkin kymmenen senttiä lisää? Olisiko kala kokenut vapauden..jaa-a. Olishan se hyvä päästää takaisin turvaamaan Keski-Suomen heikkoa luonnontaimenkantaa. Päästäisikö moni verkkomies luonnonkalan takaisin... jaa-a. Vaikea vastata siihenkin.

                                                       Rasvaevä löytyy.

                                                    Naatiskelua.

Mietiskelin kysymystä moneen kertaan yön tunteina. Voisin vaikka kuvauksen jälkeen päästääkin. Yleensä luontainen saalistusvietti on tyydytetty, kun kala on huijattu, koukutettu, väsytetty ja haavissa. Ei se enää niin hauska ole auton perällä kylmälaukussa. Kalamiehet tietää mistä puhun, enempää en edes yritä selittää.

Mutta mutta,  palataan ajassa vähän taaksepäin. Olen toteuttanut jo vuosien ajan, ehkä vajaa kymmen vuotta aina kerran kesässä koskireissuja Vaasalaisen kalakaverini ja ex- bändikaverini kanssa. Ne on semmosia kesän tähtihetkiä. Ne on niin hienoja fiilistely- ja kalastelureissuja, etten osaa oikein sanoin kuvailla. Päivät nukutaan ja yöt kalastellaan, termarikaffia ja makkaranpaistoa, joskus saadaa jopa kalojakin. Vaasan kaveri on hurahtanut perhokalastukseen, mutta vielä on toivoa jäljellä, sillä kyllä se virvelilläkin välillä kalastelee ja niin vain virveli voitti taas perhon.

                                         Kaverin 44cm. 1cm vajaa mitallinen.
                                         Ei silti harmittanut vapauttaa.


Mutta tämä harmitti minua. Tiesin yhden kohdan koskenniskalla, jossa taimen on usein päivystämässä. En tiedä kohtaa ihan tarkkaan, mutta kun kärsivällisesti uittaa useaan kertaan sopivaa uistinta, niin silloin voi onnistuakin. Se ei ollutkaan kala vaan MÖRKÖ! Minuutin tai kaksi tappelin sen kanssa. Kiristin jarrun niin tiukalle, kuin ikinä vaan uskalsin, mutta mörökölli vaan tappeli vastaan ja pääsi kuin pääsikin kosken koviin kuohuihin ja kiven taakse. Kaveri kerkesi ottaa pienen videonpätkän tästä ehkäpä elämäni kalan väsyttelystä, kunnes siima sanoi NAPS! Sanotaanko nyt näin, että lievästi harmitti. Hetken joutui istumaan ja keräämään ittestä kasaan, ennen kuin pystyi jatkamaan kalastusta.





Mutta onnisti se minuakin. Mustaan itse sidottuun liitsiin iski samaiselta koskelta ja niskalta komia 46cm taimen.

                                                 Reissun yksi kohokohdista.

                                                46cm.


Olen elämässäni saanut ehkä noin viisi kappaletta kuhia. Johtuu varmaan siitä, etten ole koskaan ollut uistelemassa tai jigailemassa kuhia, vaan ne ovat tulleet aina "sivutuotteina", kuten myös nyt. Meininki vaan oli ihan älytön, en ole koskaan kokenut vastaavaa. Kävimme kaverimme kanssa yön pimeimpinä hetkinä kosken loppuliuússa. Laitoin siiman päähän pu-va Romosen, omatekemän vaapun, eka heitto ja 40cm kuha, toinen heitto ja n.35 cm kuha, kolmas heitto ja 300g ahven, neljäs heitto ja tärppi, viides heitto  ja kuha. Kaveri kattoi vieresä epäuskoisena mun touhua ja samoin ihmettelin kyllä itsekin. Kaveri heitteli vieressä jollain tehdastekoisella vaapulla ( en nyt muista merkkiä) eikä saanut tärppiäkään. Vinkkasin, että kokeiles lainata mun pakista Romonen ja ei mennyt kauaa ja kuhahan se sieltä nousi. Yhteensä saimme yli kymmenen kuhaa joista mukaan lähti 3. Muut olivat niukasti alamittaisia ja yksi n.1,5-2kg karkasi haavivaiheessa. No, isot karkaa aina, kuten jo aiemminkin olin saanut todeta.

                                                  Yön saalista.

Pari mitallista kuhaa tuli sitten muualta päin koskea. Toinen alkuillasta ja toinen aikaisin aamulla.

                                      Klassinen kädet eteenpäin kurottelu pönö =)


Vaikka taimenet olivatkin lujassa paikkasivat isot ahvenet ja kuhat taimenten jättämää aukkoa. Mukaan lähteneet ahvenet olivat 250- 500 grammaisia. Ja niitä tuli vähän sieltä ja täältä ja iso kassillinen on pakkasessa odottamassa savupönttöä.

                                             Komeeta raitapaitaa.


Yhestä kohtaa erästä koskea ( täys paskiainen kun olen, en paljasta koskia tai tarkkoja ottipaikkoja, vaikka moni pystyy kuvista mestat tunnistamaankin) sain huijattua hienon taimenen. Tarpeeksi kauan kun ronkin vaikeasti kalastettavaa kiventakaista akanvirtaa, iski Häjyy lusikkaan hieno taimen. Voimakkaasta virrasta johtuen, oli taistelu taas kova, mutta lyhyt. Lyhyt, sillä nyt oli jarru enemmän kuin tiukalla ja koska vaihdoin kesken yön monosta kuituun, kesti siimakin tämän taistelun. Pikainen mittaus ja yhdellä kädellä vaarallinen puhelimen kaivelu taskusta, että sain edes jonkinnäkösen kuvan napattua.

                                                     42cm täpläkylkeä.


Siinäpä kolmen yön isoimmat tapahtumat nopeasti tiivistettynä. Hyvin pysyi yöt hereillä, kun oli paljon tapahtumia ja tekemistä. Ensi kesänä uusiksi, viimeistään. Toki mä omia reissuja teen varmaan ihan tässä lähipäivinä...

                                       Kalakaveri perhostelee.
              


                    

Lossilla

Ollaan käyty jo vuosia, muutaman kerran kesässä, mato-ongella Paanalan lossilla. Helppo mennä, autolla rantaan, lossin mukanaan tuoma fiilis ja aina sieltä on joku ahven ja särkikin noussut.

Lossissa on jotenkin tunnelmaa. Siinä on jotain ennen vanhaan fiilistä, tai jotain sen tapaista. Vaikea uskoa, että lossien määrä tulisi lisääntymään suomessa, vaan tilalle rakennetaan aina siltoja. Katoavaa "kansanperinnettä"?

Kalamiehen näkökulmasta lossin lähtö tai saapuminen on aina positiivinen asia. Moottorit, kun pyöräyttävät pohjamudista ylös kaikenlaisia öttiäisiä, niin se saa kalaparvet liikkeelle tai jo paikalla olevat kalat aktiivisiksi. Viitisen minuuttia aina lossin saapumisesta/ lähdostä kohoa viedään useamman kerran.

Päästiin pikkupoiken kanssa käymään vastarannalla ja takaisin, kun nätisti kysyimme kuskilta.

 

Ongella pikkupoikien kanssa.

Viime kesänä käytiin pikkupoikien kanssa kerran ongella. Kyllä, vain kerran. Siitä ei tullut YHTÄÄN MITÄÄN. Siimat solmussa, koukkujen väistelyä ja ihan kauhee härdelli.

Kokeiltiinpas tänään, onko yksi ikävuosi per jätkä tuonut yhtään rauhallisuutta ja malttia mukaan. Yllätyin totaalisesti. Jätkät olivat KERRANKIN kunnolla, eivät tapelleet, häsänneet, hosuneet, huutaneet tai pyörineet kuin Tamminen vaihtoaitiossa.

Otettiin mukaan vaan yks onki ja kymmenkunta matoa. Eka käytiin erään sillan alla, jossa veden virtaus teki onkimisesta hankalaa, kun viiden sekunnin välein piti aina muuttaa kohon paikkaa.

Vaihdettiin paikkaa kirkonkylän venesataman hevosenkengälle eli aallonmurtajalle. Ei mennyt kuin hetki, kun joku särki kävi maistelemassa matoa, muttei tarttunut kiinni. Sanoin pojalle, että kun koho menee veden alle, niin sitten nostat ja poikahan nosti. Tai ei se mikään nosto ollut vaan semmonen hillitön repäsy jolla olis lähtenyt varmaan kalalta puoli päätä mukaan. Koukku singahti pelottavasti ohitsemme. Oppihan se sitten, kun neuvoin ja aikansa harjotteli.

Oikeen maastotakit päällä ja maastohatut päässä,
niinkuin erämiehillä kuuluu ollakin.

Jos en nyt ihan väärin muista, niin poika sai elämänsä ekan itse onkiman kalan. Kalastuskipinä iski saman tien! Olenkin odotellut, että koska se iskee, mutta nyt riemu oli rajaton.

Särkihän se siinä!

Vavan vaihto pikkuveljelle ja isän avustuksella toinen särki kuiville!

Näiden lisäksi nousi vielä kolmaskin särki ja oikeen afffen. Sitten ongenkoukku tarttui kivien väliin ja leikki loppui lyhyeen. Otin oikein kengät ja housutkin pois ja lähdin kahlaamaan irrotuspuuhiin, mutta sinne jäi. Jäipähän mukavasti kipinää uuteen reissuun.
Pitää varmaan seuraavalle kerralle tehä oikein eväät ja kaikki.

Kotiin päästyämme isompi poika muisti, että sai 5 tai 6-vuotis lahjaksi minulta virvelin. (Nyt siis jannu on 7) Silloin ei kalajutut hirveesi kiinnostaneet, vaan Tanskalaiset muovinpalat vs. virveli oli suunnilleen 100-0. On ne Legot vieläkin kova sana, siitä ei pääse mihinkään. Löytyihän se virveli varastosta loppujenlopuksi. Oikein avokela, eikä mikään umppari. Koukuton Komia siiman jatkeeksi ja nurmikolle reenailemaan. Kyllä se siitä alkoi pikkuhiljaa sujumaan. Kunhan heittovarmuutta tulee lisää, niin laitetaan koukku kiinni ja lähetään kalalle!

Tämän kauden taimeneni

Sadepäivä. Tili näyttää miinusta taas vaihteeksi. Piti lähtee kaupunkiin shoppailemaan, mutta milläs shoppailet. Istutaan sitten kotona kone sylissä. Teen parhaimmillaan liiketoimintasuunnitelmaa, haaveissa uusi yritys.. Siitä myöhemmin lisää, mikäli hommat alkaa sujumaan ja selkiytymään.

Aikani kuluksi laitoin kuvat kaikista tällä kaudella saamistani ja mukaan lähteneistä taimenistani. Violetti ja pinkki näyttävät olevan ottivärejä, etenkin talvella. Kalat mahtuvat kaikki 41-50cm:n väliin. Isot ovat tankkaamassa muikkuja ja oottelevat kupariseppää.

Kesä

Kesää parhaimmillaan. Pikkupojilla hauskaa!




Ja hidastettuna, n.4 asteista, eli jääkylmää kaivovettä päälle =)

Saunapuut seitsemässä sekunnissa.

Voi kun olisi hokannut tämän yksinkertaisen keksinnön jo muutama vuosi sitten, olis päässyt pikkusen helpommalla. No onhan täs vielä polttopuuhommia tulossa, ei ne rintsikassa lopu IKINÄ!

En siis väitä enkä yritä sanoa, että olisin keksinyt ton renkaan, vaan olen joskus kuullut juttuja tommosesta ja päätimpäs testata. Mahtava ja yksinkertainen keksintö, edes NiksiPirkka ei pärjää.

On todella turhauttavaa nostaa joka kerta maahan puodonnutta klapia tai pöllin puolikasta, mutta ei enää.

Viis kappaletta täyskasvusia kuusia ja koivu muuttui kahessa päivässä saunaklapeiksi. Tuli muuten aika komia kasa! Nyt on muuten selkä melko jumissa. Päivisinkin meinaa pistellä sormenpäitä ja puutua kädet. Yöt ne vasta hauskoja onkin.