sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pukuhuone- ja eteisremppa


Jos mulle annettais uuden Kastellin piirrustukset kouraan ja sanottas, notta tees poka tosta taloo, nii ei tulis mitään. Ei yhtään mitään, kai?! Mutta kun asustelee tämmösessä vanhassa rintsikassa, niin saa ja joutuu soveltamaan, kikkailemaan ja tekemään akuankkoja.

Idea oli siis se, että 1. talvipakkasilla tuolta pukkarin puolelta, elintasosiivestä, käy välillä semmonen arktinen tuulahdus. No, ei se nyt mikään ihan älytön ole, mutta kun olkkarin lattialla touhailee, niin kyllä sen tuntee vaikkei mikää rinsessa oliskaan. 2. Voisi pitää siipiosan tarkotuksella viileänpänä talvella, mitä sitä turhaan yli +15 asteen pitää. 3. Saa tohon pikkueteisen ahtauteen jotain tolkkua. 4. Saisi tuon pukkarin sen näköseksi, ettei tarvi hävetä, kun vieraita käy. Kalakaverit varmaan tietää millanen sotkupesäke se on ollut.

Näistä lähtökohdista ja kohtuu selkeästä visiostani päässäni sitten hommiin.


Visio.

Tämmönen oli siis tämä murheenkryyni ja ei muuta ku tavarat kantoon ja pölyrättiheilumaan.

Ex- pukkari.
Eikö olekin siistin ja kätevän oloinen viritelmä. Toi pukkarin oviaukko on kyllä ollut niin turha ja pieni, kuin olla ja voi. Saunapuidenkin kanssa on pitänyt kulkea poikittain.

Eteisestä päin kuvattuna. Toi vasemman puoleinen siis tukkoon.


Tyhjä.

Sitten vaan kaivelemaan kaikki gyprokin palat mitä löytyi ja vähä villaa sisuksiin. Niin ja uusi ovikin ilmestyi tohon pikkueteisen ja pukkarin välille.

Emmää keksi mitää kuvatekstiä.


Pakkelia melkein yhtä paljon kuin "Tuksulla" naamassa.

Mut niin se vaan siihen tasottu ku aikansa temppuili, pakkeloi ja oikein pohjamaalitkin rykäsin. Toi kalanruotokuvioinen lasikuitutapetti on kyllä siitä hyvää, että vaikka sinne jäis kissa nukkumaan alle, niin sitä ei kyllä huomaisi. On niin paksua ja peittävää tapetttia.
Maalia vaille.

Parikiloo kun oli työntänyt pakkelia sinne ja tänne, niin uskalsi ruveta leikkailemaan ja liimailemaan lasikuituja paikoilleen. Piti sen verran oikoa seiniä ja peittää pahimpia saumoja jne. kun tämä lasikuitutapetti oli huomattavasti kalanruotoa ohuempaa tavaraa. Semmosta missä on jotain pikkusia pystyviivoja.
Semmosta.

Ihan järjettömän hidasta aina rempata vanhaa taloa. Joka kerta se yllättää. Tällä kertaa, ihme ja kumma, ei tarvinnut tapella vinojen seinien kanssa!!! Mutta on se hidasta leikellä ja kierrellä patterit, putket ja kaikki. Jonnekin se aika aina katoaa. Onneksi muut perheestä tajusivat välillä lähteä soppailemaan, niin sain rauhassa askarrella ja kuunnella mm-kisoja radiosta.

Lasikuidut seinässä.
Kaks päivää siinä sitten meni ja valamista tuli. Paitsi lattialistat, koska pitäs malttaa ostaa eka uusi muovimatto. Lopputulos on ihan ok, mut ei mikään täyspotti. Vähän ristiriitaset tunteet, en tiijjä. Ihan ok tai jtn.

Seinistä tuli tommoset kaakaonruskeet. Heinäseivästäkin yllättäen löytyy, tälläkertaa kattolistoina. Ai niin, maalasin mä katonkin, mutta unohdin ottaa kuvia. Oli se aika vaan kellastanut entisen katon. Hankala ottaa kuvia pienestä tilasta. Uskallan väittää, että kuvat valehtelevat nyt jonnin verran. On se oikeesti vähä komiempi...


Tein tommosen naulakkosysteemin heinäseipää puolikkaasta.

Ovi. Taas.


Seiväslistat.

Ja vielä eteisestä päin. Naulakot muuttivat samalla uudelle seinälle. Tuli vähä tilaa samalla pikkueteiseen.


Eteinen.

lauantai 20. elokuuta 2011

Koskikalastus-luonto-fiilistely-video

Joskus on parempi olla sanomatta mitään ja antaa kuvien puhua puolestaan.

1. Keitä kaffit tai korkkaa pilsneri.
2. Laita volume kohtalaiselle, ei täysille.
3. Ota hyvä asento.
4. Nauti.

Musiikki: Project Divinity -Forever and Ever


Kalastusta. Ystävyyttä. Kaveruutta. Naatiskelua. Suomen kaunista kesää!





tiistai 16. elokuuta 2011

Tulisija rosvopaistille & loimulohelle

Pitänyt jo pidemmän aikaa rakennella joku kunnollinen rosvo- ja loimumesta. Yleensä olen loimutellut talvisin sekä rosvoillut talon päädyssä olevassa hiekkakasassa. On niin hyvän ruuanlaiton antifiilistelyä, notta!

Loimuteltua tulee muutaman kerran vuodessa ja rosvoiltua kerran kesässä. Yleensä rallien aikaan, mutta tänä vuonna homma myöhästyy, mutta ei se mitään. Nyt onkin sitten komiaa rosvoilla ja fiilistellä oikein kunnolla.


Siitä se ajatus sitten lähti.

Meillä on takapihalla tommonen iso kivi jonka juureen aattelin tulipaikan tehdä. Oikeastaan homma käynnistyi jo viime kesänä, jolloin kaivoin maata pois useamman kottikärryllisen ja kärräsin hiekkaa tilalle. Olisin voinut kaivaa kuopan ja tehdä tiilistä valmiin uunin, mutta ei siinä ole oikein hohtoa minun makuuni. Tykkään enemmän semmosesta luomumontusta, jossa on luonnonkiviä. Blogailen sitten uusiksi toisen kerran kun on rovopaistin vuoro.


Ex-kanto.


Kiven vieressä on joskus ollut ihan tolokuttoman kokonen kuusi. Meidän aikanamme paikalla oli vain iso kanto joka oli lahoamassa rumasti ja johon kasvoi jotain ällöttäviä lahottajasieniä syksyisin. Mietittiin pitkään, että millä ton tosta oikein saisi hävitettyä, kunnes kerran sain semmosen ahaa-elämyksen. Moottorisahaan vanha huono ketju ja sahaamaan paloiksi. Muutaman, ihan vaan muutaman kerran sai terotella ketjua, ennenkuin urakka oli valmis.


Kivimuurin hahmottelua.

Mulla oli selkeä visio, miltä tulipaikka tulisi näyttämään. Luonnonkiviä ja laastia väliin. Mulla oli jäänyt sanikkaa (saneerauslaastia) puolisäkkiä yli saunarempasta, joten sillä aattelin lähteä testailemaan. Urakan päätyttyä rautakauppias vinkkasi, että sanikka on ihan jees, mutta kiinnityslaasti olisi ollut vielä parempi. Se on vissiin tarkotettu enemmän ulkomuurauksiin.

Ekat kerrokset muurattu.

Sanikka loppu ja kauppaan hakemaan lisää. 26€/säkki. -Öö, tota olisko mitään halvempaa sanikkaa. Ei ole meillä, mutta voihan kokeilla muurauslaastilla. -No, mitä se kustantaa ovh. -6e. -Okei, otan säkin ja kokeilen sillä. No eihän se sillä pysynyt. Kivien olisi pitänyt olla huokosempia, kuten tiilet. No, ei se mitään. 6€ ei ole paha menetys tässä konkurssissa.


Toinen kerros muurauslaastilla.

Puolivälissä ollaan.
Muuraaminen oli muuten aika hidasta hommaa. Koko projektiin meni noin 5-6 iltaa. Aina muutama tunti kerrallaan. Hitauden syy oli se, että piti aina odotella edellisten mäskien kuivumista. Mikäli muurista olisi tehnyt paksumman, tai käyttänyt isompia kiviä, olisi rakentelu ollut ehkä nopeampaa.


Täydellinen blogikuva, kuin sisustuslehdestä. Ei yhtään mitään ylimääräistä törkyä, vain tulipaikka.

Läheltä katsottuna, ei mikään maailman komein, mutta ei ollut tarkoituskaan.

Ei puuttuisi paljoakaan enää.

Laitoin tommoset ohjurilangat, että muurista tulisi suunnilleen yhtä korkea joka paikasta.

Valmis. Ekat tulet.

Neljä kiloa Norjalaisia.
Ja ei kun loimuttelemaan. Ohje lyhyesti: Fileistä kylkiruodot pois fileerausveittellä. Sitten pystyruodot n.30kpl pihdeillä nyppimällä. Kuivaus talouspaperiin ja merisuolaan reilusti pariksi tunniksi. Herrasmiehet kuulemma naulaa fileet kiinni lautaan puunauloilla ja olen mäkin sitä kokeillut, mut menee kikkailutn ja hifistelyn puolelle. Puhtaat pakasta vedetyt rautanaulat ajavat saman asian. Ei yhtä näyttävää, mut mulle riitti kikkailut. Loimulaudat semmoselle etäisyydelle tulesta, että siinä pystyy just kättä pitämään hetken. Vaikea neuvoa, mutta sen oppii vain kokeilemalla. Tunnin verran kun loimuttelee, niin valmista pitäis tulla.


Ja ei kun syömään.

Mikään ei sovi loimulohen kanssa yhtä hyvin, kuin hiillosperunat ja kermaviili-sitruuna-tilli-kastike. Eli hiillosperunoiden ohje lyhyesti: Pese ja kuivaa perunat. tee puukolla perunaan risti, kypsyy paremmin sisältä, vähän niin kuin makkarakin. Tee kippoon seos, jossa on kylmäpuristettua ruokaöljyä, yrttimausteita, basilikaa ja aromat-suolaa. Perunat kippoon ja pyörittele niin, että kaikki saavat öljypinnan. Sitten vaan perunat kaksinkertaiseen folioon.

Ota notskista sivuun hiillosta ja nosta perunat hiiloksen päälle. Hiiliä voi nostella myös perunoiden päälle ja väliin. Hiillosaika on noin 40-50 min. Riipuen varmaan hiilloksen määrästä ja perunoiden koosta. Kannattaa käännellä välillä ja lopuksi maistella kypsyyttä. Maku on kyllä ihan huikea. Vähän kuin uuniperuna, mutta parempi. Rapsakka pinta ja jotain mitä ei pysty sanoin selittämään.

Vielä yksi juttu. Kannattaa olla erityisen varovainen käännellessä perunoita, puita lisätessä tai loimulautojen paikkoja vaihdellessa ettei vaan pössäytä tuhkaa tai hiekkaa ilmoille. Ei tunnu hauskalta hampaissa syödessä.