sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kalanpussaajat ja mittakalamies OSA II



Keskiviikko meni siis taimenia väsytellessä ja oli aika siirtyä Kuusaan kuohuihin. Ei kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä koskella on kahlauskielto talvisin. Eikä kyllä muutenkaan hirveesti viitsisi kahlailemalla vehkeitään jäädyttää, tiä vaikka tarvii vielä joskus.

Keskiviikko iltana, pizzan ja saunan jälkeen oli perinteiseen tapaan suhteellisen rento ja väsynyt olo. Ei tarvinnut kauaa pötkötellä ja kuorsaus kuului kolmesta suusta. Mentiin nukkumaan jo ysin aikoihin, sillä silmät ei vaan yksinkertaisesti pysyneet auki.

Kello soi torstai-aamuna klo 5:30. Joskus sitä herätessään miettii, että onko tässä mitään järkeä, mutta vartin päästä kun istuu kerrasto päällä ja kaffimuki kädessä, niin kyllä se siitä iloksi muuttuu.



Muistuttelin Aa-äSsää, että Kuusaalla jarru on oltava erittäin tiukalla!

Kosken rannassa olimme tasan seiskalta. Kosken pauhu on kyllä messevä ja kunnioitusta herättävä. Mitään ei nähnyt, mutta kohta näkisi. Niin se aamu vaan äkkiä siitä etenee ja päivä alkaa kirkastumaan.

Jaakoppi valmiina taimenjahtiin.

Mittakalamies valmistautuu.
Ja taas olimme rannassa suunnitelman mukaan, ehkäpä jopa liian aikaisin. Rauhassa sai heitellä, ei tulleet kalat tai muut kalamiehet häiritsemään.

Etelänpelle Kuusaalla.
Aamu jatkoi valkenemistaan. Tapahtumia tasan nolla, muttei syytä huoleen. Ootellaan mitä päivä tuo tullessaan.

 

Perinteisen avauspaikan, niskan, jälkeen siirryimme alaspäin. Jaakoppi oli vieraillut jo Kuusaalla pari vuotta sitten, kun järkkäsin eräälle kalastusfoorumille reissun Keski-Suomeen. A-S:lle Kuusaan kuohut avautuivat ensimmäistä kertaa, joten esittelin mestoja ja viistastelin kaikkea ja yritin muka leikkiä kalastusopasta.

Kupariseppä ja mittakalamies
Kuusaankoskea pyörittävälle Varjolan tilalle lähetän semmosia terveisiä, että KUN KERRAN LUVANHINNAT OVAT IHAN SIKALUOKKAA, NIIN PIKKUSEN VOISITTE LAITTAA PUITTEITA KUNTOON! Rantapuskien raivuuta, metallivaijerin poisto metästä (todella vaarallinen), pitkospuiden uusiminen ja miten sinne Varjolan puoleiselle heittolaiturille voi mennä, kun se on pari metriä irti rannasta ja koskella on kahlauskielto? Myös yhden kalan kiintiö/ 12h lupa on täysin järjetön.

Ai miksi sitten käyn siellä, jos kerran marajan ja ruikutan? No siksi, koska Kuusaalla on AINA kalaa. Se on sitten eri juttu miten ne saa sieltä ongittua. Lisäksi Kuusaa on ainut tuon mittaluokan koski Keski-Suomessa. Ihan omassa luokassaan.

Kalastelimme aamun aikana vähän siellä ja täällä, sen enempää paikoista kertomatta. En kai mä nyt kaikkia ottipaikkoja tms. ala koko maailmalle huutelemaan. Peruskateellinen kalamieshän se minäkin olen. Oli todella hiljaista, ei minkäänlaisia tapahtumia kunnes vaihdoin heittokohoon ja liitsiin. Muutaman heiton jälkeen näin kuinka taimen yritti iskeä liitsiin, siinä kuitenkaan onnistumatta. On se uskomaton tunnelman ja motivaation nostattaja, kun kaiken hiljaisuuden keskellä tuleekin tuollainen tapahtuma. Pommitin tietenkin samaa kohtaa useampaan kertaan, mutta ei kelvannut tarjous toista kertaa.









Hiljaisuus jatkui ja hajaannuimme kosken eri osiin. Marssin takaisin niskalle ja tarjosin metallipapukaija-Häjyytä. Muutaman heiton jälkeen näin polaroidien läpi, kun taimen kävi iskemässä lusikkaan, jäämättä kuitenkaan kiinni.

Tarjosin samaa lusikkaa uudelleen ja muutaman heiton jälkeen taimen, ehkäpä sama joka oli käynytkin jo kutittelemassa, iski kiinni. Lyhyehkö taistelun jälkeen sain vedettyä kalan rannalle ilman haavia. Mittaa tälle melko kirkkaalle taimenelle oli kertynyt 47cm.

Neljäseiska





Kala oli yllättävän vaalea, ottaen huomioon veden värin ja ajankohdan. Vesi tuolla Kuusaalla on aavistuksen humuksen värjäämää tai mitä lie. Kuitenkin erittäin kirkasta, jos vertaa johonkin Etelä-Suomen kuraveteen.

Hienosti kiinni väkäsettömissä koukuissa.

Istari vai luonnontaimen?


Tarkastin heti rasvaevästä onko kala istutettu vai luonnonkala. Siinä olikin ihmettelemistä. Silloin harvoin, kun olen luonnonkalan saanut ei rasvaevä ole jättänyt tulkinnanvaraa. Nyt jätti. En viitsinyt arvailla kovin kauaa ja päätin vapauttaa pikaisen kuvauksen jälkeen kalan takaisin kosken kuohuihin. Uskon, että kala oli istari, jolle evä oli lähtenyt kasvamaan takaisin. Parempi näin päin.


Siitä se "teurastus" sitten alkoi. n. kahden tunnin sisällä saimme porukalla kolmisenkymmentä taimenta, joista 4 tai 5 oli mitan täyttäviä.



Jaakoppi tulikin muutama minuutti ekan kalani jälkeen seuraksi niskalle, jolle kerroin juttua tästä tunnelman nostattajasta. Kaloja kun alkoi nousemaan soitin A-S:lle, kerroin tilanteen ja niin hänkin tuli niskalle, tosin toiselle puolelle, josta tämän kuvankin oli napannut.

Perussettii.
Tuo Kuusaan niskan virta on inhottavan hämäävä. Jos kala sattuu olemaan tietyissä kohtaa virtaa, niin pieni silakkakin tuntuu isolta. Moneen kertaan tuli todettua, että NYT on mitallinen ja useinmiten sieltä nousikin 35-43cm kaloja.

On se nyt niin äijää, kun pääsi nöyryyttämään etelänpellejä..
Ihmeen hyvin noissa väkäsettömissä pysyy ja irrottaminen on helppoa.
Kaloja nousi tosiaan ihan järjettömään tahtiin. Mietin monesti, että olisi mielenkiintoista nähdä jollain kameralla veden alle, että miten paljon niitä siellä pohjassa oikein uiskenteli. Ja nimenomaan pohjassa. Pintaa pitkin jos olisi kelaillut, niin aika hiljaista olisi ollut. Tämän totesi myös A-S, jolle tolkutin asiaa moneen otteeseen. Uistinta on vain uskallettava roikottaa pitkin pohjia. Siinä on se riski, että uistimia jää pohjaan, mutta siitä joutuu sen "hinnan maksamaan."  Ja kyllä niitä sinne pohjaan jäikin kahteen päivään taas tolokuton määrä.
Hymy herkässä.
Osa kaloista oli nättejä ja jopa luonnonkaloja, mutta tosi paljon oli ihan järkyttävän rumia kudun rasittamia kaloja. Mutta ne oli silti Taimenia! Niitähän me lähdettiin hakemaankin.

Ja taas ois väsyteltävää.
Häjyy-lusikka oli  kova sana, vaikka kyllä muutkin uistimet tuntuivat pelaavan.

Varmaan päivän rumin! Kun kattoo tota runkoa, niin on helppo uskoa että voimaa riitti.

Ja taas.

Jaakoppi narras punavalkosella.

A-S:n luonnontaimen.

Sain yhteensä 17 seitsemäntoista taimenta! Joista 3 tai 4 oli mitallisia. Olivat kuitenkin sen verran laihanpuoleisia, että vapautin kaikki. Toi lukumäärä oli kyllä ihan käsittämätön, siis ainakin minun mittarillani. Yleensä tuon määrän eteen saa tehdä useamman reissun, joskus siihen on mennyt koko kesä. 

Kalat iskivät sellaisella innolla, että välillä kymmenestä heitosta 1-2 oli täysin tyhjiä ilman minkäänlaista kontaktia. Ei voinut kuin nauraa, nauttia ja taivastella.




Jos minä pääsin makselemaan vähän eilistä takaisin ja sain kappalemäärissä eniten, sai Jaakoppi vastaavasti päivän suurimman. Mittaa oli kertynyt 52 senttiä. Hieno kala, mutta laihanlainen talvikko tuokin valitettavasti oli. A-S:kin onnistui vielä lopuksi karkuttaamaan mitallisen, kun tiukalla olleesta jarrusta huolimatta kala pääsi kuin pääsikin virran imuun. Se on tosi vaikee paikka pitää jarru riittävän, muttei liian tiukalla. Ei oo yks eikä kaks kalaa mitkä ovat multakin karanneet imuun. Videonpätkä

Olipahan reissu!

16.11 reissu löytyy täältä KLIK!