perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kupariseppä koskikalassa

Kelit lämpiää, kesä lähenee, taimenen kalastus vaikeutuu.

Emolla oli ti 26.4 vapaapäivä, joten pääsin livahtamaan koskelle. Odotettavissa oli tosi nätti, aurinkoinen, tyyni ja siten ennakolta arveltuna vaikeahko kalastuspäivä.

Aamulla väsytti ihan törkeesti. Kello oli soimassa kuudelta, mutta levottomien yöunien ja pahojen painajaisten vuoksi heräilin joskus aamuyöllä ja siirsin kellon suosiolla pirisemään vasta seiskalta.

Kaffit tippumaan ja Brasilianvedet termariin. Pari leipää naamaan ja kipikapi autoon jonne olin jo edellisenä iltana pakannut kaikki valmiiksi. Vain jäädytetty 1,5 litran muovinen limsapullo pakkasesta mukaan kylmälaukkuun, jos vaikka ihan kalojakin saisi.

Tunnin ajelu pelipaikoille ja vastassa oli tuttu näky: Tyhjä parkkkipaikka. Tähän asti vuotta se onkin ollut pääsääntöisesti tyhjä, mutta pian meno muuttuu. Kesä puhkeaa kukkaan oikein kunnolla ja kesälomalaiset valtaavat mestat. Silloin minä väistyn nöyrästi syrjään ja haen rentoutuimiskoskeni jostain muualta. Tämä Keski-Suomi ja Pohjois-Savo on kyllä siitä hienoa seutua, että valinnan varaa riittää, koskikalastajan paratiisi?

No jokatapauksessa olin rannassa aika lailla tasan kello kaheksan. Kiinnitin siiman päähän tuttuun tapaan Häjyy-lusikkani. Väri oli semmonen porkkanan oranssi. Seurasin uistimen uintia polaroidien läpi ja noin 3-5 metriä ennen rantaa näin kuinka taimen seurasi uistinta, kävi varovasti tökkäsemässä sitä, tarttumatta kuitenkaan kiinni. Tästä olisi hyvä jatkaa.

Jatkoin niskan pommitusta. Vaihtelin lusikoita ja kokeilinpas muutaman heiton nirhallakin, ei mitään..

Pudottauduin muutaman kymmenen metriä alaspäin koskea tuttuun ykkösmestaani. Tai oikeastaan, en enää tiedä kumpi on ykkonen; niska vai entinen ykkösmestani. Molemmissa paikossa on ollut talven ja kevään mittaan tapahtumia ihan tolkuttomasti.

Eka vai toka heitto ja komiat pyöteet uistimen perässä noin 15-20 metriä minusta. No, ottakaa nyt kunnolla kiinni älkääkä ärsyttäkö minua.

Tunnin verran uistimien vaihtelua, lusikkaa, vaappua, nirhaa, liitsiä. Ei mitään mainitsemisen arvoista.

Siirryin koskea edelleen alaspäin, paikkaan josta en ole koskaan saanut yhtään mitään. Oikeastaan en ole saanut kuin pahan mielen, aina uistimet pohjassa mataluuden ja kivikkoisuuden vuoksi, ei kuitenkaan tänään jostain syystä.

Tarkkailin pitkään ollessani kosken alaosassa sillalla olevaa miestä joka joko kiikaroi tai valokuvasi. Aikani pyydettyäni tyhjää lähdin ylöspäin ja samalla sillalle jututtamaan miestä.

Miehellä oli mukana kamera ja siinä kunnon putki. Oli kuvaamassa kaloja. Kyllä, se on mahdollista, sillä täälläpäin vedet ovat uskomattoman kirkkaita. Oli oikein nähnytkin pari ja neuvoi minua heittämään sinne. Ja minähän tietty heittelin lusikkaa, vaappua ja nirhaa. Ei paljoo taimenia mun narrausyritykset kiinnostaneet.

Pikkusen myöhemmin löysin/löysimme, nyt en ihan tarkkaan muista miten se meni, mutta samapa se, siis löysimme yhden matalalla olevan kiven takaa jonkin kalan. Arvelin harjukseksi tai pieneksi taimeneksi, korkeintaan nippanappa mitalliseksi. Ja ei kun uistinta tarjoamaan. Ei kelvannut, säikähti vain mutta palasi taas saman kiven eteen. Taaskaan en muista mikä viehe oli kysessä, muttta kun ei niin ei.

Annoin paikan rauhottua minuutin-kaksi ja samalla kaivelin pakista jotain ottipeliä millä saisin kalan iskurefleksin toimimaan. Päädyn pieneen itse sitomaani liitsiin. Perhomiehillä olisi varmasti hauskaa tutkaillessaan tarkemmin liitsiäni. Koska aamupäivän tärpit olivat äärettömän varovaisia ajattelin pienentää tarjontaani reilusti.

Heitin liitsin niin oikeaoppisesti viistosti kalan yli, että Tuiskunenkin olisi ihmeissään. Näin miten kala kiinnostui liitsistäni ja ISKI! Sitten vietiin ja kovaa. Kala paljastui taimeneksi ja se tarjosi yhden "kalastusurani" sykähdyttävimmistä hetkistäni. Taimen hyppeli ilmaan useita puolen metrin hyppyjä ja ul-luokan kelani narisi kuin anoppi kiikkustuolissa. Hieno taistelu. Koska käytössäni oli pitkästä aikaa kuitusiima ja varottava kalan pääsemistä kosken imuun, oli väsyttely haastavaa. Aikansa hypittyään ja temppuiltuaan oli tane valmis haavittavaksi. Pikainen silmämääräinen mittaus, rasvaevän puuttumisen toteaamus ja pappia päähän.

Eka mitallinen liitsitaimeneni. Ja komia ku mikäki. Oikeastaan harvoin olen saanut noin "tasapainoista" taimenta. Tarkoitan pituuden, painon ja ruumiinrakenteen harmoniaa. Tämä taimen ei ollut mörkö, mutta kuten sanoin, erittäin sopusuhtainen ja todella mieluisa saalis. Strategiset mitat olivat 48cm/1.23kg Usein pitkäkin kala on laiha lötkö tai sitten kala on täysin musta. Mutta nyt saamani taimen oli todella nätti. Sanon tämän siitäkin huolimatta, että minulle taimen on aina taimen.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Saunaremppa satasella osa II

En malttanut pysyä poissa haapatukinpuolikkaiden parista tänäänkään. Oikeastaan niiden kanssa meni koko päivä. Nyt on kymmenen tukkia oikaistu silleen jännästi kikkailemalla sahaamalla ja loput höylällä. Homma oli kova, nelisen tuntia, mutta loppua kohden helpottui kun keksi koko ja helpottavia niksejä ja tavallaan rutinoitui. En muistanut napsia kuvia, mutta kerkeehän niitä vielä.

Muutamilta tyypeiltä kyselin neuvoja ja vinkkejä miten tämmönen haapa käyttäytyy kuivuessaan ja voiko mahdollisille ongelmille tehä jotain. Kertoivat kokemuksistaan kauhutarinotia haapalankun halkeiluista ja kieroon vääntymisestä. No hö! Mun suunnitelmat menossa pilalle? Toivottavasti ei. Kokeilen miten käy. Jos uhkakuvat toteutuvat, ei työni menisi hukkaan, vaikkakin harmittaisi. Grillimökkiin kelpaisivat vähän sinnepäinkin istuimet, valkoisten ja elottomien muovituolien sijaan.

Yksi niksi jonka sain kalakaverit.fi sivuston puusepältä. Neuvoi liiman levittämistä puiden päihin mahdollisia halkeamisia vähentämään. Ostin, tai oikeastaan mamma kävi rautakaupasta hakemassa B3-luokan puuliimaa.


Sain imeytymään koko 0,7litrasen purkin huokoisiin puihin. Tuossa voi olla kyllä ideaa, saas nähä.


Jotkut puut olivat jo osittain viime kesänä kuorittuja, mutta osa taas ihan luomuasussaan.


Tuommonen härpäke, jonka tarkkaa nimeä en muista. Kätevä peli kuorintaan.


Uskomattoman kovaa hommaa tuo kuoriminen. Etenkin sen päälle, kun oli puolipäivää sahannut ja höylännyt. Rakothan siitä tuli, tällainen neiti ja amatööri kun olen.


Siinäpä päivän työn tulos. Neljä olis vielä kuorimatta, mutta kun päiväkin loppui kesken ja piti käydä testailemessa vanhoja lauteitakin, vissiin viides päivä putkeen, on se vaan niin mukavaa. Tuli ihan mukavan näkönen pinta, ei näy ehkä kuvassa niin komiana kuin luonnossa.


Luulis kuivuvan kevätauringossa, kun pohjassa on tommoset (rumat) moton jättämät jäljet. En tiä sitten auttaisko kuivmista ja pahentaisiko samalla vääntymisen riskiä jos vähä sahailis viiltoja tonne pohjapuolelle?


Ja vielä kysymyksistä suurin ja polttavin? Ovatko mänty ja haapa niin paljon erilaisia käyttäytymään, että haapa vääntyilee ja halkeilee ihan tolkuttomasti, mutta mänty taas on kuin ei mitään. Tai yleensäkin lehti- ja havupuut? Tutkin kuvassa olevaa noin 3-4 vuotta sitten tehtyä pirttikaluston penkkiä jossa ei ole kyllä mitää vikaa. Kesät talvet pihalla, pakkasen, auringon, vesisateen ja lumen armoilla, täysin käsittelemättömänä. Tiärä sitte? Joku voi tietää paremmin ja toivottavasti myös minä muutaman viikon päästä.



Satasella saunaremppa

-Moottorisahan bensa 1l 1,60€
-B3 puuliima 12,10€
Yht:13,70€

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Saunaremppa satasella osa I

No ehkä ei ihan satasella, mutta minibudjetilla yritän selvitä. Tilin saldo näyttää todella häijjyyltä ja työrintamallakin on törkeen hiljasta.

En tiedä mistä ihmeestä muhun on iskenyt ihan järjetön energialataus jota on purettava aamusta iltaan. Kaiken tämän energian kun käyttäisi oikeisiin töihin, niin tilillekin voisi kertyä jotain.

Aamusellakin hakkasin pari mottia koivua saunapuiksi ja vielä pinosinkin ne nättiin riviin.

Mutta takaisin saunaan.

Sauna on minulle, kuten varmasti suurelle osalle suomalaisista paikka jossa viihtyy ja rentoutuu. Varsinkin kesällä, päivä, hikisten hommien jälkeen on aina mukava lopettaa ja nollata saunassa. Sitä on kuin uus miäs aina saunan jälkeen.

Mulla on visio ja aika selkeä sellainen, millainen bastustamme tulee. Olen jo pitkään haaveillut saunarempasta, mutta aina se vaan on jäänyt. Mutta nyt oli oikea aika aloittaa hommat.

Laudepuun hinnat ovat karanneet täysin käsistä, ainakin tavallisen duunarin lompakon mielestä. Laudepuun hinta on n.3-5€/metri, eihän tommosessa ole mitään tolkkua. Pelkkien ylälauteiden istuinosan puut maksaisivat viitisenkymppiä, jos hukkaa ei lasketa mukaan. Eli kaikkineen lauteet tulisivat maksamaan n. 200-500 riippuen vähän minkälaiset, mistä materiaalista jne jne.

Teen omat lauteeni itse, siitä lähetään. Ite kun tekee, niin tulee mieluisa, tai vaihtoehtosesti: ite kun tekee, niin tulee sellanen kuin tulee.

Emännän veljellä oli ylimääränen pläjäys haapatukkeja.


Siitä sitten kaivurilla siirtelemään ylimääräset pois, valkattuani sopivimmat. Itse on siis ollut puikoissa, siitä ei olis tullut varmaan kuin sanomista.


Vaikka omistamani saha onkin järeä ammattisaha ja ketjunkin viilasin terään, oli puun halkominen pitkittäin ihan hirvittävän raskasta, ainakin tämmöselle sisarhentovalkoiselle. Hiki virtasi ja olkapäät ja selkä huusivat armoa. Neljän tukin jälkeen olin täysin finaalissa. Yllättävän suoraan sain kuitenkin sahattua, ottaen huomioon, etten ollut ennen tuolleenpäin sahannut.


"lauteet" peräkärryssä.


Ja kuljetettuna kotipihaamme.


Turvahousut ja -kumpparit taas jalkaan ja yritin sahailla vielä Huskyllä pahimmat epätasasuudet pois ennen höyläystä. No joo-o, oikohöyläys olis varmaan ollut helpoin ja nopein tapa, mutta sekin mokoma maksaa ja roudaappas noi jonnekin sahalle ja sieltä pois.


Lainasin appiukolta (jälleen kerran) sähköhöylän, kutterin. Tein siihen aurauskepin pätkästä tommosen patentin, kun hirvitti etten tohinoissani vaan sahaa johtoa poikki.
Uistinteipillä kiinni, kun muuta en löytänyt.



Pitkään ja hartaasti sai höyläillä ja eka laude rupes loppupelissä näyttämään hyvälle. Oikeastaan paremmalta, kuin osasin odottaa. Nauhahiomakoneen, kun saisi vielä jostain lainaksi, niin hurraa. Mulla ei ole kuin semmonen parinkympin pilipali-epäkesko. Sai silläkin kyllä jotain aikaan, mut on se semmosta nysväämistä.


Köyhänmiehen ruuvipenkki. Paukuttelin parilla naulalla tukinpuolikkaan kiinni pölleihin, oli ihan jees höyläillä.


Toinen laudepuu onnistui jo huomattavasti paremmin, vaikkei se kuvassa oikein näykkään. Kyllä siihen on sitten joskus kuparisepän komia istua reenatuilla pakaroillansa. Nauhakones olis kaikesta huolimatta edelleenkin jees. Pitää kysellä jostain.



Kellokin on jo yli kymppi. Pitäs malttaa laittaa pää tyynyyn ja piu pau. Aamulla soi kello ja koski ja mörököllitaimenet kutsuvat...

Satasella saunaremppa
-Moottorisahan bensa 0,5l 0.8€

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäisevästä lampaasta ja kanttarelleista

Tykkään ihan hirveesti ruuanlaitosta ja "emännöinnistä". Samalla vaivalla, kun kokkailee omalle porukalle voi helposti ilahduttaa tuttuja ja ystäviä. Koska on pääsiäinen, niin ostinkin juhlan kunniaksi pari päivää sitten kilon verran lampaan sisäfilettä ja muut tarvikkeet. Sulattelin fileitä ensin jääkaapissa vuorokauden. Sen jälkeen oli marinadin vuoro.

Ite sävelsin seuraavanlaisen marinandin:
-Puoli tölkkiä (n.2,5dl) tummaa olutta.
-4 valkosipulin kynttä pienittynä
-basilikaa reilusti
-sitruunapippuria myös reilusti
-yrttimaustetta vielä reilummin
-suolaa sen verran, että saa hyvän pöhön kroppaan





Fileiden tekeydyttyä reilun vuorokauden jääkaapissa marinadissa, otin ne huoneenlämpöön ja kuivasin kunnolla talouspaperilla. Fileet olivat aika ällön ruskean värisiä, mutta kuuluu asiaan, mureutumisen ja kypsymisen merkkejä.

Tässä joitain tarvikkeita. Tommonen Pirkka kanttarellipurkki on todella edullinen ja hyvä setti. Hinta on muistaakseni jotain euron ja kahen välissä ja just sopiva satsi kastikkeeseen.



Sitten oli salaatin vuoro. Kurkku, kirsikkatomaatteja, jäävuorisalaattia, mozzarellaa pilkottuna ja fetajuustoa. Valuttelin fetajuuston säilöntäöljyä vielä salaatin sekaan.



Harmi kun en muistanut ottaa kuvia kanttarellikastikkeen tekemisestä. Oli niin hoppu, kun piti tehä monta asiaa yhtäaikaa. No jokatapauksessa se meni suunnilleen näin:
-Valuta tölkistä nesteet pois.
-Kattila kuumaksi ja sienet sinne. Sekoittelua niin kauan, että neste haihtuu pois.
-Voita kattilaan niin paljon, notta verisuonet saavat voitelua.
-Vehnäjauhoa pari ruokalusikallista ja sekottelua.
-Pari purkkia ruokakermaa hissuksiin lisättynä ja loraus vettä päälle.
-Paprikamaustetta, sitruunapippuria ja suolaa silleen, että tulee hyvä.


Seuraavaksi uuni kuumaksi ja lankkuperunat tupaan. Sitten oli fileiden vuoro. Huolellisesti kuivatut mää-määt tulikuumalle valurautapannulle ruskistumaan voin sekaan. (Voi olla, etten elä enää kauaa jos ei toi voin ja suolan kanssa lutraaminen lopu, mut se on sitten semmosta) Kolme minuuttia per puoli, se ei muuta tarvi, paitsi käväisyn uunissa. Tuli kyllä tosi nätti pinta.



Ruskistamisen jälkeen uunin lämpö 175 ja 10-15min. Lankkuperunat kypsyi just sopivasti loppuun siinä samalla. Vaatii jonkin verran reeniä, että osaa ajottaa kaikki kohilleen. Oon jo muutaman vuoden reenannut, joskus onnistuu joskus ei, useimmiten ihan riittävällä aikataululla harrastelijakokiksi.

Siinä ois valmis setti. Liha oli sopivan medium ja tosi hienon yrttisen makuinen. Kastike, perunat ja rehutkin upposivat kivasti koko porukalle, paitsi tietenkään lapsille. Ne mitää rehuja syä..

torstai 21. huhtikuuta 2011

Puuhommia

Pitkä perjantai. Vettä sataa, iltapäivällä pitäisi kirkastua ja lämmetä oikein kunnolla keväisiin lukemiin. Muu perhe vielä nukkuu, nyt on hyvä runoilla.

Alottelin toissapäivänä taas puuhommat. Ostin viime kesänä naapurilta myrskytuhopuita, joista suurin osa tulikin tehtyä klapeiksi jo viime syksynä.

Nyt on hyvät kelit polttopuuhommiin. Viisaammat tietää, että ennen juhannusta puut kuivuvat, sitten ilmankosteus vissiin hidastaa kuivumista.



Ostin pari vuotta sitten yheltä tutulta ammatti- ja kilpametsurilta vanhan Husqvarnan sahan. Taitaa olla jotenkin viritetty peli, on sillä niin komiaa sahata. Uppoaa puuhun, kuin kuuma veitsi voihin.



Monta vuotta sai tuokin puu renkaista päätellen elellä, ennenkuin Veera-myrsky tuli ja katkaisi sen. Se olikin semmonen myrsky, mitä en tule koskaan unohtamaan. En ole eläessäni pelännyt niin paljon.



No nyt on kuusilla hyvä olla. Lämmin ja pehmoinen paikka purujen keskellä.


On tämä ihmeellinen kansa. Kuulin joskus aikoinaan ratiosta, että polttopuiden teko on suomalaismiesten yksi suosituimmista harrastuksista. Muistaakseni naureskelin ajtukselle ja mietin, että hankkisisvat nyt elämän. Ei pidä tuomita, jos ei ole itse kokeillut. Se muuten on mukavaa hommaa.



On usein hankala hinata ruhonsa puupinon viereen ja ryhtyä hommiin, mutta kun pääsee vauhtiin, ei pilkkomista meinaa malttaa lopettaa. Vielä yks.. no vielä yks.. Parempi olis kiinnostaakin, sillä vanha 50-luvun rintsikka keskuslämmityskattilalla, puuhellalla, leivinuunilla ja puusaunalla meinaa syödä pikkusen puuta. Siinä ei yksi-tai kaksi mottia kauaa vanhene, etenkin viime talvien -30 pakkasilla.



Saunasta tulikin mieleen pari juttua. Ensinnäkin, vieressämme olevalla hakkuuaukolla odottaisi viisi kappaletta reiden paksusta kaatunutta koivua, jotka on luvattu meille. Kunhan saan uunipuut tehtyä, niin täytyy käydä sahailemassa koivut saunapuu-mittaan. Koska osa koivuista makaa epäilyttävän näköisessä asennossa, pelaan varman päälle ja pyydän appiukkoa tai erästä ammattisahaajaa pikkusen neuvomaan. Tommosissa puissa nimittäin saattaa olla hirvittävä jännitys ja voima. Pitää tietää mistä ja miten sahaa.



On tää hianoo tämä kevät. Pitkän pimeän ja kylmän talven jälkeen sitä on taas virtaa ja energiaa täynnä. Taloa pitäisi rempata vähän sieltä ja täältä. Yläkerta ainakin pitäisi räjäyttää atomeiksi ja eristää kunnolla, pysyisi lumetkin katolla. Mutta kun tili on kuiva eikä odotettavissa ole että se mistään täyttyisikään lähiaikoina saa yläkerrabn remppa odottaa. Täytyy kuluttaa nikkarointi-into johonkin pienempiin juttuihin. Luvassa on ainakin saunaremppa, eteisen oviaukoista toisen umpeen laittaminen ja toisen avaaminen, pukuhuoneremonttia, uistimentekoa, kasvihuone (ehkä), puutarhahommia jne.

Koskikalastusreissu 20.4.

Ulkona lämpöasteita kaikki kaksi. Vettä ja räntää sataa taivaan täydeltä. Mitä tekee Kupariseppä? Seison kosken rannassa, kesäkamppeissa, aurinkolasit päässä ja tärisen horkassa.



Saavuin koskenrantaan ja laitoin siiman päähän luottouistimeni, itse tekemäni Häjyyn. Olen tehnyt vuosien varrella satoja uistia, joista kirjoittelen varmasti jossain välissä lisää.



No jokatapauksessa heittelin hyväksi ottipaikaksi tietämääni kohtaan kosken niskalla. Ai minkä kosken? Enpäs kerrokaan. Sen verran olen oppinut, etten halua kusta omaan nilkkaan. Kalamies on aina kalamies.

Noin viidennen heiton jälkeen, tunsin kuinka joku kävi puraisemassa uistintani muttei tarttunut. Tästä oli hyvä jatkaa. Kylmyys ja vesisade unohtuivat samantien. Pari heittoa lisää ja näin polaroid-lasien ansiosta, että taas uistintani seurattiin, mutta kolmisen metriä ennen rantaa kala päätti pyörähtää takasin.



Vaikka olen kalastellut yli 20 vuotta, enemmän ja vähemmän aktiivisesti, en ole koskaan omistanut polaroideja, enkä myöskään kurahousuja. Vasta viimevuonna ostin ekat sellaiset. Kyllä muuten maailma avautui taas. Nyt on vaikea edes kuvitella olla ilman laseja.

Vielä pari heittoa ja kiinni oli. Se hetki kun kala on kiinni, on sanoinkuvaamattoman hieno. Velat muuttuvat saataviksi ja kaikki maalliset murheet unohtuvat. Mikä siellä on siiman päässä? Taimen, ahven vai salarakkaani: Koskihauki.

Lyhyen ja helpohkon taistelun jälkeen sain papittaa komean taimenen. Mittaa tälle kaunottarelle oli kertynyt 42cm, eli ei siis mikään mörkö, mutta mitallinen, komia perustaimen.



Voi kun tämä taimenen saaminen olisi näin helppoa kesälläkin. Olen tehnyt tänä vuonna neljä lyhehköä reissua ja mukaan on lähtenyt peräti seitsemän mitallista taimenta. Suurimpien ollessa noin 1,5 kiloisia ja 50 senttisiä. Kesällä on kalat osaltani lujassa. Viime kesänä, joka nyt sattui olemaan megaluokan hellekesä seliseli, jäi mittakalani ihan pariin kolmeen yksilöön. Koskihaukia sitten taas riittikin.

Jatkoin kalastusta uistimia vaihdellen, 95 prosenttisesti kuitenkin käytin omatekeleitäni.

Muutaman kerran uistimen perässä tulivat komiat pyörteet ja muutaman kerran tunsin ja näin miten taimenet varovasti haukkasivat, kiinni jäämättä peltiä.

Pommitin toista hyväksi kokemaani kohtaa tunnin verran. Kohta on kuitenkin niin laaja, että sitä oli varaa piiskata kalojen häiriintymättä, näin ainakin oletin. Kylmä tuuli oli vissiin pureutunut aivoihin asti, sillä kokeilin myös heitellä muutaman heiton jigillä ja liitsillä. Jigi jäi tietty pohjaan, mutta liitsiä kävi myös yksi noin 40 senttinen täpläkylki haukkaamassa, jäämättä kiinni.

Onko värillä väliä? En ole koskaan hirveesti uskonut värien merkitykseen, mutta kai sitä on pikkuhiljaa ruvettava uskomaan. Vaihdoin nimittäin seuraavaksi kiinni juuri tällä koskella hyväksi kokemani violetin värisen Häjyy-lusikan. Oliskohan kaksi tai kolme heittoa ja tärähti. Nyt vietiin siimaa jo kunnolla. Vapa taipui ja jarrukin oikein narahteli muutaman kerran. Se onkin sellaista musiikkia korville, ettei paremmasta väliä.

Jouduin oikein väsyttelemään kalaa, ennenkuin sain sen haavittua. Pituutta tälle taimenelle oli kertynyt tasan 50cm mutta oli melko hoikassa kunnossa.



Oli taas ihmisen hyvä olla. Kaksi tuntia ja kaksi komeeta taimenta. Ei ahistanut.

Mietin sitten siinä aikani, notta lähenkö kotiin vai jatkanko kalastusta? Päätin jatkaa. Puhelimella nettipankkiin ja uusi lupa. Ahneus ei kuitenkaan kannattanut. Tai en tiedä voiko tässä nyt puhua ahneudesta, ihan miten vaan. Kiertelin ja pörräsin ympäri koskea uistimia vaihdellen. Pari kertaa kävi taimen seuraamassa kiinni jäämättä ja kerran sain tapella muutaman sekunnin hyvänkokoisen kalan kanssa. Joten tapahtumia riitti.

Tämmönen oli mun avaus blogaus. En olen kerinnyt vielä panostamaan ulkoasuun tai tutkimaan mitä kaikkia ominaisuuksia täältä löytyy. Kerkeehän niitä sitten sadepäivinäkin, nyt paistaa aurinko ja puuhommat kutsuvat.