Lohen fileointi ruodottomaksi, suolaus / graavaus, lohimedaljonkien valmistus.

Prologi

Taas on niin kylymä. Räntää ja vettä sataa vuorotellen, välillä aurinko kurkkii pilvien raosta puoli minuuttia kerrallaan. Oonnysitte pihalla ja nauti keväästä, en muuten oo, enkä nauti. Tässä sitä istutaan soffalla, leivinuunin lämmössä. Plokaillaan ny sitten, ku muutakaan jaksa. Kokkailin tänään lohimedaljonkeja ja graavilohta. Sain sitten idean, että plokaillaas nyt tästäkin ajankuluksi ja muuten vaan. Tässä blogauksessa käsitellään kalan fileointi ruodottomaksi, lohimedaljonkien tekeminen ja lohen graavaus eli suolaus.

Välineiksi riittää fileerausveitsi ja pihdit. Leikkuulauta on jees, muttei pakollinen. Hommaa, tai pikemmin siivoamista ja hygieniaa helpottaa, jos varaa valmiiksi muutaman palan talouspaperia ja sanomalehden. Koko kalankäsittelyn ylivoimaisesti tärkein juttu on seuraavanlainen: JOS ET OMISTA T-E-R-Ä-V-Ä-Ä FILEERAUSVEISTÄ TAI PYSTY/OSAA TEROITTAA SITÄ, UNOHDA KOKO HOMMA! Och samma på Svenska: Ta kläder bort, och springa kring huset, och skrika: Jag har lilla pippelö!

Laita kala, kirjopossu, taimen, lohi, tai meritaimen leikkuulaudalle pötköttämään. Jos sulla on tommonen "hauenleuka"-mallinen nipsutin laudan päässä, niin pää sinne väliin. Siis kalan, heh heh. Jos ei oo, niin pidä kädellä kiinni, kyl se siitä. Mutta jos ei ja ote lipsuu, voit laittaa pään ympärille sanomalehden palan, niin ote pitää paremmin. Siis kalan pään.

Viillä veitsellä viilto kiduskaaren taakse ja lopeta siihen, kun veitsi kolahtaa selkärankaan. 

Käännä veitsi vaakatasoon ja viillä siten, että veitsi nojaa kylkiruotoihin. Toisella kädellä voi tarvittaessa kohottaa kalan vatsanpuolta, ettei terä osu siihen. Kannattaa tosiaan opetella tuo selkärankaan nojaaminen, sillä mitä lähempänä terä pysyy rankaa, sitä enemmän lihaa jää fileeseen. Usein hieman kohmeinen, ei jäinen, kala on pikkusen helpompi fileerata, kuin täysin sula tai tuore.

Ja sama homma toiselle puolelle.Toisinpäin fileeraaminen on, ainakin mulle, pikkusen vaikeempaa, kun kätisyys vaihtuu. Jos ruotoon jää paljon lihaa kiinni, niin siitä vaan veistelemään. Mulla käy etenkin kuhan kanssa usein niin ja siitä kun tarkkaan napsii, niin voi saada vielä paljonkin tavaraa irti.

Kylkiruotojen poisto tapahtuu samantapaisella idealla ja logiikalla, kuin itse fileointikin, otteet saavat vaan olla hellemmät ja tarkemmat. Eli kala taas leikkulaudalle...Ai niin, niillä talouspaperin paloilla on hyvä välillä pyyhkäistä lautaa limasta ja muusta. Viillä hellästi ja tarkasti terä kylkiruotojen alle ja nojaa terällä ruotoihin, mutta nyt luonnollisestikin ylöspäin tukien. Kannattaa ottaa huomioon, ettei ruodot ylety aivan vatsaan saakka, joten älä leikkaa turhaa liikaa.

Siisti filee. Leikkaa vatsaevä pois. Samoin vaalea rasvakerros alaosasta kannattaa ottaa pois.

 

Seuraavaksi nappaa pihdeillä pystypiikit pois. Ruotoja on nin 28-30. Siitä vaan yksitellen napsimaan. Pihdeillä jämäkkä ote ja nosto. Heleppoo ku mikä. Riippuen fileen paksuudesta, viimeiset ruodot saattavat olla vähän piilossa. Kantsii silittää sormella ruotoriviä vastakarvaan, niin ne nousevat siihen nätisti törröttämään.

Se on siinä! Ruodoton ja siistitty filee. On se vaan nätti. Fileointiosuus on periaattessa tässä. Nahkaa en lähtenyt fileoimaan, se on useimmiten ihan turhaa. Oikeastaan vain silloin, jos kalasta tekee keittoa, on se perustelua. Semmonen vinkki viäl, et jos tosta pätkit ja paistelet pannulla, niin aloita paistaminen laittamalla palat pannulle nahkapuolet alaspäin. Siinä kun paistuvat pienen hetken, käännä lastalla ympäri ja nappaa nahka irti lastalla tai veitsellä, lähtee ku tyhjää vaa. Tää fileointi on kans semmonen "tekemällä oppii" juttu. Ei kannata ottaa ressiä, jos ei onnistu ekalla tai tokalle kerralla saamaan ku haavoja.

Tästä ruodottomasta fileestähän voi tehä sitten mitä tykkää. Ylivoimaisesti parasta mitä siitä voi tehdä, on loimulohi, sen parempaa ei kalaruokaa ei yksinkertaisesti vaan ole. Joka toista väittää, on väärässä. Täytyy kesällä, jos semmonen nyt ikinä tulee, plokailla loimuttamisen saloista.

LOHIMEDALJONGIT

 Tää on ihan älyttömän yksinkertainen ohje. 

Jos oot ostanut valmiin fileen, voit aloittaa lukemisen vasta tästä. 

Viillä fileestä muutaman sentin kokoisia pätkiä.

Viillä pätkät vielä kahtia, MUTTA ÄLÄ LOPPUUN SAAKKA, sillä nahasta tulee tavallaan sarana. Taita keskeltä. Se oli siinä. Ei oo vaikea juttu, mutta ohan noi näyttävän, tai ainakin kivan näkösiä.

Paistele pannulla voi-öljy seoksessa nelosella-vitosella. Käännä välillä varovasti. Ammattikokit ja jotkut gourmet-pellet sanoo, että suomalaiset paistaa lohen aina liian kypsäksi, se pitäis jättää kuulemma vähän mediumiksi keskeltä. Siinäpähän jättävät. Mä paistan aina kypsäksi. Naudanpihvin kanssa se onkin sitten eri juttu.

Mausteeksi riittäisi jopa pelkästään suola. Mutta lohelle sopii mun mielestäni hyvin kuvassa näkyvä trio, mustapippuri (tai sitruunapippuri), paprika ja inkivääri. Ja tottakai suola. Suola kannattaa lisätä vasta ihan lopuksi, pintasuolaksi.

Medaljongit, muusia, kurkkua ja taiteellisesti roiskittua kermaviili-tilli-sitruunapippuri-kastiketta.

GRAAVILOHI

Kattokaa huviksenne kaupoissa olevia graavilohen hintoja, etenkin kilohintoja. Kilohinnat ovat haarukassa 20-30€. Hä? Miks? Eihän tommosessa oo mitään järkeä. Kalan graavaus kun on niin kallista ja vaivalloista, kuten alla oleva ohje kertoo.

Jätin noista yllä olevista fileistä pyrstöpäät graavattaviksi. Graavilohi on vaa nii hyvvee. Laita graavattavat palaset johonkin astiaan. Jos palat on pieniä, niin vaikkapa ihan tavallinen syvä ruokalautanen kelpaa hyvin. Suolan määrä on varmaan semmonen asia mikä mietityttää, jos ekaa kertaa suolailee. Tähän on vaikea vastata, mutta sanotaan niin että laita vaan reilusti. Tosta yllä olevasta kuvasta saa suuntaa. Laita suolaa ensin asian pohjalle, kala astiaan ja suolaa vielä päälle.

Pelkkä suolakin riittää, se on perusohje ja monesti ihan hyvä vaihtoehto. Mutta tästä on kiva kokeilla varioida helposti erilaisia versioita. Yleensä laitan aina tilliä. Teelusikallinen hienoasokeria antaa sekä väriä, että makua. Sitruunaakin käytän usein, nyt ei vaan sattunut kaaPISSA olemaan. Sitruunalla on semmonenkin ominaisuus, että se myös raakakypsyttää kalaa, samalla tavalla vissiin kuin suolakin. Kun nostaa sitruunaviipaleen pois, niin sillä kohtaa fileessä on vaalea ympyrä. Kerran kokeilin limeä, kun sattui olemaan jääkaapissa, älä sinä kokeile, tein sen jo puolestasi. Ihan hirveää sontaa. Jotkut laittavat sekaan myös valkopippuria tai konjakkia. Ei toimi. Makuasioita tosin.

Sitten vaan fileet vastakkain ja vielä suolaa päälekin, ja se oli siinä. Vaikeaa ja kallista, 30€:n kilohinta on perusteltua? Laita astia jääkaapin alaosaan, eli kylmimpään paikkaan. Anna olla siellä vuorokausi tai kaksi. Käännä välillä fileet ympäri, niin suolautuvat tasaisemmin. Jotkut tykkäävät käyttää jotain painoa päällä, että suola imeytyisi paremmin. Kalojen päälle voi laittaa vaikka muovipussin, folion tms. ja sen päälle sitten voipaketti, maitopurkki tms. Tosta suolausajasta on varmaan useampia koulukuntia. Toiset sanoo, että muutama tunti riittää, kun taas jotkut pitävät vuorokausi tolkulla. Sanotaan nyt, että vuorokausi on ihan riittävä. Joskus tosin kun on oikein hiukonut suolasta, oon käynyt veistelemässä suiruja jo illalla, jos oon aamulla tehnyt. Kyllä sen sitten maistaa, onko riittävästi suolautunut.

Lopuksi.
Miksi mä plokasin tän? En tiä, muuten vaan. Nyt kännykkä on ihan visvassa ja pari tuntia naputtelin tätä. Saan tosin tästä sitten palkasi suunnatonta kunnioitusta, rispektii, ihailua ja naisia <3

Kauden avaus Nokisella

Siitä on melkein vuosi aikaa, kun viimeksi oon koskella käynyt. Semmosta se vaan on välillä, ettei syystä tai toisesta tule käytyä. Nyt otin itteeni niskasta kiinni ja ajattelin, että pakko sinne on lähteä, tai sitten viimeistään talvella harmittaa, jos jää väliin koko touhu.

Mato-ongella ollaan perheen kanssa käyty muutamia kertoja ja päästy ihan savupönttöäkin kuumentamaan ja pannulla paistelemaan. Pieniä ahvenia, just ja just semmosia mitä on viittinyt ottaa mukaan, jotain nyt kuitenkin.

Ekana piti käydä kurkkimassa varaston kaapeilla, että missähän mallissa kalavehkeet on. No sieltähän löytyi kaikki tarpeellinen. ONNEKSI on vuosien saatossa tullut tehtyä uistimia reilusti. Valmiita uistimia oli kymmeniä, jos ei satoja ja osittain valmitakin enemmän kuin reilusti.

Tilipäivän kunniaksi maksoin mmm.fi sivujen kautta valtion kalastuksenhoitomaksun sekä lääniluvan. Tämän lisäksi sitten tietysti vielä koskiluvan.

Hyppäsin sitruunaan kuuden aikoihin ja lähdin ajelemaan kohti Nokisenkoskea. Mieli olisi kovasti tehnyt ajella Laukaan suuntaan, Kuusaalle kuhia pyytämään, mutta kun ovat nostaneet luvat niin sikamaisiin hintoihin, niin ei sitten. Titta på här, min wanha plokaus. Muutkin kalastajat ovat karttaneet Kuusaata kiitettävästi. Tai sanotaan nyt vaikka niin, että tilaa löytyy. Toivottavasti tämä pakottaa hintoja tulevaisuudessa alaspäin. Toivotaan toivotaan, sillä ikävä on.

12h 34€ ja 24h 54€

Saavuin Nokiselle iltaseiskan aikoihin. Jonkin aikaa ehdin heitellä ja tunsin vavassa napakan iskun, ei tärppiä, mutta kuitenkin varma merkki kalasta. Lajista ei mitään hajua, mutta kala kuitenkin, se piristää aina ja lisää uskoa touhuun. Jokunen heitto lisää ja kiinni oli. Tunsi heti, ettei kyseessä ole mikään mörkö, mutta jotain kuitenkin. Affenahan se siellä. Pappia päähän ja takaisin paiskimaan Komiaa. Muutama heitto ja taas oli ahven kiinni, mutta karkuunhan se pääsi rantavedessä.

Jonkin aikaa vielä jatkettuani saman paikan pommitusta käveli rannassa minua kohti mies. Tämä mies esittäytyi luvantarkastajaksi. Luvat oli kunnossa tottakai. Tarkastaja pyysi vielä saada katsoa uistimeni koukut, sillä Nokisella on kalastettava väkäsettömillä-, tai sellaisilla koukuilla joista väkäset on puristettu kasaan. Kaikki ok ja kalastus sai jatkua.

Keli oli sitä samaa paskaa, mitä se nyt koko kesän oli ollut. Reilut kymmenen astetta lämmintä kylmää, tuuli ja vesisade. Sade nyt alkoi vasta puolenyön aikaan, mutta kuitenkin. Kalamiehen kannalta keli ei siis ollut kiva, mutta kerrankin on sellainen kesä, joka on varmasti taimenien mieleen. Liian lämpimät vedet kun ovat taneille myrkkyä ja suut pysyvät kiinni.

Kovin oli hiljaista kalojen suhteen, mutta olihan tuo taas ihan mukavaa touhua pitkästä aikaa. Kiertelin pitkään kosken tuttuja ja hyväksi havaitsemiani ottimestoja, ilman tärppiäkään. Yhtä hiljaista oli ollut myös muilla kalastajilla. Nälkäkin rupesi vaivaamaan puolenyön aikoihin, joten makkaratulille ja termaritsufeelle mars.

Ottipelejä.

Freedom.

 

 

Evästauon jälkeen läksin taas paiskimaan uistinta. Alkoi satamaan. Ajattelin, että nakkelen hetken ja jos ei mitään kuulu, niin kohtahan sitä joutaa kotia fällyjen alle täältä palelemasta. Uittelin Roudari-vaappuani siten kuten usein teen, eli heittämällä virtaan ja antamalla virran viedä vaapun tosi kauas. Sitten tärähti. Vaappua vietiin oikein kunnolla ja joutui oikein väsyttelemään kalaa. Pettymys oli valtava, kun kala näyttäytyi yön pimeydessä ja osoittautuikin 2,5-3 kiloiseksi haueksi. Kh, koskihauki, vihernieriä, ei hirveesti naurata kun tuollainen tulee säikäyttämään. Väkäsettömistä koukuista huolimatta, oli kh onnistunut takertumaan koukkuihin pahasti ja irroittaminen otti oman aikansa. C&r.

Sade yltyi. Päätin, että heittelen vielä hetken ja sitten kotia kohti. Kokeilen kalastella yhtä tuttua kohtaa, ensin vaapulla ja lopuksi violetti-hopea Komialla. Sieltä se sitten tärähti, vaikka olin pommittanut samaa kohtaa ties miten monta kertaa tällä reissulla. 51cm eväleikattu nätti taimen. Oli vähän ristiriitaiset fiilikset vapauttaa tämä. Mutta koska uudet säännöt ja alamittarajat näin velvoittavat, niin irroitus ja pikainen valokuvaus, hapettaminen ja se on moro. Tulihan se taimen sieltä!

Pari heittoa lisää ja samasta kohtaa iski samaiseen uistimeen affen, joten ei tarvinnut tyhjin käsin lähteä kotimatkalle. Mukaan lähti kolme mukavan kokoista ahventa sekä kivoja muistoja.

Kissat haistelemassa.

Savustettuina.

Näkemiin Kuusaa

Voi voi ja voi. Pakko avautua pikkusen. Ei oo pitkään aikaan tullut kävästyä koskella, tai ylipäänsä kalassa. Normaalisti tähän aikaan keväästä on jo monta koskireissua takana. Nyt näyttää kyllä siltä ettei oo mitään hajua milloin sitä tulee lähettyä taimenjahtiin. Ei oikein huvita.

1.1.2014 taimenen alamitta sitten otti ja pompsahti neljästäkymmenestä (40cm) sentistä kuuteenkymmeneen (60cm) senttiin. Ok. Ymmärrän miksi näin, mutta alamitan korotus on kertakaikkiaan niin valtava, etten tiedä onko tässä järkeä, vaikka tarkoitusperät onkin hyvät ja jalot. Oon kalastellut koskilla enemmän ja vähemmän aktiivisesti kymmenkunta vuotta. Olen tuona aikana koukuttanut satoja taimenia. Näistä kaloista ylivoimaisesti suurin osa on mahtunut karkeasti ottaen 25-50cm haarukkaan. Yli viisikymppisiäkin olen saanut vuosien mittaan reilusti, ennätyksi ollessa 58cm. Eli satojen kalojen seassa ei ole ollut yhtään kappaletta (nyky) mitallista taimenta. Rasvaevällisten eli luonnonkalojen osuus on ollut säälittävä, karkean arvion mukaaan 5-10%.

Eli, miten tätä nyt pitäisi pohtia? Näkökantoja on varmasti monenlaisia. Ideanahan tällä uudella asetuksella se, että taimenet kerkeisivät kasvaa kunnolla sukukypsiksi ja täten pelastaa uhanalainen järvitaimenkanta. En lähde väittämään enkä vänkäämään mitään, mutta olen kyllä skeptinen sen suhteen onko järkeä, että tämä alamitta koskee kaikkia Rovaniemen alapuolella olevia vesistöjä, jokaista koskea ja puroa sekä ennenkaikkea istareita.

Mutta. Se mikä sai mut avautumaan on seuraavanlainen juttu. Pohjustetaanpas hiukan. Koskikalastus on mielestäni muuttumassa koko ajan elitistisempään suuntaan. On paikkoja joissa vain C&R tai kalastus ainostaan perholla on sallittu. Myös lupien hinnat ovat kohonneet tavalliselle palkansaajalle tähtitieteellisiksi. Tämän vuoksi olenki kiertänyt monet riistohinnoittellut kosket suosiolla.

Nyt yksi suosikkikoskistani on muuttunut tälläiseksi riisto-porvari-koskeksi. Kyseessä on siis Kuusaankoski Laukaassa. Kiukkuisia terveisiä vaan Varjolan tilalle. Menetitte juuri yhden kalastajan ja mukanani tuomani luparahat. Teillä tuskin tuntuu missää tai tulee ikävä, mutta mulla tuntuu ja tulee todellakin ikävä Kuusaan kuohuja. Ikävöin jo etukäteen niitä hienoja fiiliksiä, kesän tähtihetkiä, kun kalastelee taimenia ja kuhia kesäyössä.

Jo aiempikin hinnoittelupolitiikka oli hiinä ja hiinä, kipurajoilla. Kahdentoistatunnin koskikalastusluvasta köyhtyi 25 euroa ja se sisälsi oikeuden papittaa ja ottaa mukaan vain ja ainoastaan yhden taimenen. Tämä ei vielä näköjään riittänyt, vaan hintaa korotettiin niin että kipurajat ylitettiin niin että paukkui. Uusien sääntöjen mukaan kahdentoista tunnin lupa maksaa 30 euroa + 4 euron toimitusmaksu. Siis 34 euroa / 12h. Ei mitään järkeä!

Koskaan ei saisi kenellekään toivoa pahaa, enkä toivo nytkään pahaa kenellekään henkilökohtaisesti. Mutta toivon, että yrityksenne riistää kalastajia näillä hinnoilla kusee nilkoillenne niin, että sukat kastuvat oikein huolella ja varpaat tulehtuvat! Tälläisella hintapolitiikalla tapetaan tavallisen palkansaajan mahdollisuudet rakkaaseen harrastukseen ja rakkaaseen koskeen. Pitäkää tunkkinne. Pitäkää koskenne.

3 x Kuusaa

Nyt ottaa päähän. Ai mikä? No se, kun en oo päivitellyt plokia ajallaan. Ja nyt pitäis sitten muistella, että miten kaikki meni, mitä tuli, montako karkasi ja kaikkee. Ku ei meinaa muistaa! Onneksi kuvissa on päivämäärät ja facen puolelta löytyi jotain tietoja. Juttua tulee siis nyt vähemmän, mutta laitetaan kuvia sitten reilummin. Kokeillaas mitä muistuu mieleen...

Kävin kesäkuun puolivälissä, ennen juhannusta Kuusaalla. Viime vuosilta on paikasta sen verran mukavia muistoja, että kun koskista pitää valita, niin aika usein päädyn Kuusaaseen. Kalaa on aina ja lajikirjoa löytyy, sekä pääsee harrastamaan kunnolla kuhan koskikalastusta.

Jonkin aikaa kalasteltuani ja eri uistimia vaihdeltuani onnistuin huijaamaan yhden 40cm taimenen, joka pääsi luonnollisestikin jatkamaan vapauttaan ja kasvamaan. Tämä tane iski kiinni sitomaani KH-liitsiin.

Ronkin pohjia, kuten aina. Uistintappioita tuli jonkisen verran. Yhden kerran "kala iski kiinni". Tämä kala olikin siimasotku, jonka mukana sain sitten uistimen, kuvassa olevan Toby-lusikan. Muuten ihan kiva juttu, mutta tarkemmin uistinta tutkiessani huomasin, että siinähän on koukuissa väkäset puristamatta. Soo soo, sinulle joka väkäsellisillä koukuilla olet onkinut.

Kuhat loistivat poissaolollaan, joten joskus ennen puolta yötä oli tauon paikka.

No rupeshan niitä kuhia kuulumaan, kun ilta hämärtyi kunnolla. Tapahtumia alkoi tulemaan, tärppejä ja karkuutuksia. Liian moni karkasi. Kuha on kyl älyttömän mielenkiintoinen kalastettava. Jos laskettelee siimaa virrassa kauas, etenkin jos käyttää monofiiliä, on kuhatärpin havaitseminen usein aika hankalaa. Vähän aikaa joutuu aina raksuttamaan, että onko uistin jossain rehussa vai onko siellä kuha. No, tuli niitä onnistumisiakin. Mukaan lähti yhteensä kolme mitan täyttävää kuhaa.

 

Koska koskella ei ollut muita kalamiehiä, sain vapaasti kierrellä pelipaikoilla. Aamusella, vähän ennen kotiin lähtöä, sain vaapulla vielä toisen taimenen. Tällä kalalla mittaa oli kertynyt 43cm, joten sekin pääsi takaisin kasvamaan.

Päivällä vetäsin kuhat fileiksi. On ne nättejä ja puhtaan vaaleita. Tuo lautasen yläreunassa oleva setti on sitä lihaa, mitä oli vielä jäänyt selkärankoihin fileroinnin jäljiltä. Sen verran harvinaista herkkua noi kuhat meidän taloudessa, että kaikki piti ottaa talteen.

Paistetut uudetperunat, rehuja ja voi-öljy-seoksessa paistettua kuhafilettä, ihan jebajee.

Kesäkuun loppupuolella oli sitten vuorossa odottamani ja jo perinteeksi muodostunut kalareissu Vaasan kaverin kanssa. Nämä reissut on aina niitä mun kalastusmaailmani parhaita hetkiä. Harmittaa kyllä edelleenkin, etten plokaillut heti reissun jälkeen. Yritetääs muistella tätäkin.

Läksin ajelemaan taas Kuusaan suuntaan. Kaverilla oli sama osoite, mutta toisesta suunnasta. Minä idästä ja kamu lännestä. Kaveri tuli taas asuntoautolla ja ajattelin ajella omalla turpodiisselilläni suoraan kohteeseen, ettei hänen tarvitsisi koukata meidän kautta. Keli oli komian kesäinen, mutta vähän turhankin komia taimenien suhteen, mutta taas toisaalta kuhien suhteen varmaan ihan passeli. Sitikan mittari hipoi jo plus kolmenkympin lukemia.

Koska mulla on turpodiisseli, kakslitranen, =) , olin koskella jo hyvissä ajoin. Kerrankin. Usein lähtö viivästyy ja kiire virpomaan on kova. Napsin ootellessa muutamat kuvat kosken kuohuista.

Lupien lunastus ja kalavehkeiden viritystä & sotasuunnitelmaa. Kaveri lähti tuttuun tapaansa kahden vavan taktiikalla, perho ja virveli. Mä jatkoin ja jatkan edelleenkin vain ja ainoastaan virvelimiehenä.

Kiertelimme tuttuja paikko ja saimme huijatuksi muutaman pikku kuhan sekä ahvenia. Kuhat pääsivät takaisin. Taimenia ei näkynyt.

Ja sitten oli päivällisen vuoro. Kyl tommonen asuntoauto on vaan ameriikkaa, ei siitä pääse mihinkään. Mun on kyllä joskus ihan pakko ostaa joku muutaman tonnin rutku, mut ei nyt just satu olemaan muutamaa tonnia. Mut joku päivä otan lainan tai jotain, kuhan ny saa eka edellisiä lainoja lyhennettyä.

No kuiteskin. Ei ollut lainat tai muutkaan raha-asiat mielessä, kun pääsi valmiiseen pöytään. Jauhelihakeittoa ja graavilohi-ruisleipää.

Ja oikein jälkkärikaffit, kera hillomunkin ja suklaakeksin =)

Ruokapaussin jälkeen jatkui kalastus. Kiertelimme monia paikkoja, eikä uistintappioiltakaan voitu välttyä. Kaloja tuli mukavaan tahtiin, mutta taimenet loistivat poissaolollaan, lukuunottamatta kaverin n.30 rimpulaa. Lajikirjo oli ihan kiva: Kuha, ahven, säyne, kh, kirjopossu.

Valetaimen, eli säyne.

Rupes niitä kuhiakin nousemaan ja jopa kosken niskalta. En ole koskaan aiemmin saanut niskalta kuhaa ja nyt niitä nousi muistaakseni kaksi kappaletta.

Kaverilla oli useamman kerran kiinni isompia, mutta katkoivat aina siimat. Ensin toiveajattelimme, että kyseessä olisi isompi kuha, mutta totuus taisi olla se, että maastopukuiset ne vaan meitä kiusasivat. Ehkä? Eihän sitä koskaan tiä.

Joskus yöllä sain niskalta hyvän tällin. Jonkin aikaa väsyteltyä kala suostui antautumaan ja osoittautui kirjopossuksi. Mittaa tälle possulle oli kertynyt 43 senttiä, joten myös tämä lähti takaisin kasvamaan.

C & R

Perhostelua.

Perhostelua II

Kahlailua.

Tulihan se lopulta se vähän isompikin kuha. Heti tunsi vavassa, että nyt on ainakin mitallinen. Harmikseni en muista tästäkään kalasta väsyttelystä juurikaan enempää, enkä edes ottipeliä?! Mutta pituus jäi mieleen. 59cm ja oma enkkakuha. Vaakaa ei ollut mukana, mutta veikkaisin lähemmäs kaksi kiloista.

59cm ennätyskuha. (Perattuna)

Ei paljo ahista, veikkaisin.

Niin joo, meinas taas unohtua. Päätimme olla toisenkin yön kuusaalla. Mietimme vaihtoehtoja, mutta koska keli oli niin älyttömän kuuma, emme viittineet lähteä toisille koskille, vaan päätimme keskittyä kuhanpyytiin. Käytiin päivällä ajelemassa jykylässä täydentämässä ruoka, juoma ja uistinvarastoja. Seuraava yö taas kalasteltiin, jauhettiin paskaa ja ennenkaikkea nautiskeltiin elämästä!

Kalakamun kuha.