sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Heinäseiväs-sisustelua, maalausta ja puuhommia

No, päivitellääs tätä plokiakin välillä. Vaikka marjastuskausi onkin juuri nyt parhaimmillaan, en jaksa tällä kertaa höpötellä marjoista mitään. Enkä ensi kerralla sitten.

Heinäseipäistä on aina mukavaa askarrella kaikenlaista. Miedän taloudessamme niitä on hyödynnetty ainakin Piha-aidan tolppina, saunan kaiteina, ulkolyhtyjen telineinä, oven ja ikkunan karmeina. Niinpä kävimmekin hakemassa niitä viitisentoista kappaletta lisää.

Sain vasta muutaman seipään tuhottua ja niistäkin vain päät. Viime talvena laitoimme olkkarin uuteen uskoon ja pintaremppasimme sitä. Homma on edelleen kesken, muttei pahasti. Enää taitaa olla vain leivinuunin pinnoittaminen toiseen kertaan. Laitan sitten kuvia ja juttua kunhan aikanaan valmistuu.

Emo tilasi hyllyn valokuville. Tein heti kaksi. Aikaa meni varmaan reilu puolituntia. Yksikertaiset hyllyt, ilman sen kummenpaa hifistelyä. Ite tykkäsin, samoin mamma.



Näissä kuvissa näkyy samalla olohuoneemme seinien väri, jota tuli arvottua pitkään. Maalit on vedetty seiniin jo kevättalvella. Aika rohkea väri, mutta emme ole katuneet. Väri oli just se mitä haimmekin. Kauneus on kuulemma katsojan silmässä, siitä en tiä, mut mulla ainakin on silmissä just nyt pari kiloa väsyä.Taustalla näkyy myös tuommonen voikukka-seinäjuttu, jonka ihan ite suunnittelin ja maalasin. Piirsin ja leikkasin weetabix-paketin pahviin vapaalla kädellä tommosia höttösiä ja sitten superlonin palalla töpöttelin. Pitäisköhän soitella jonnekin tv-yhtiöön ja kysyä olisko niillä hommia yhelle sisutushomolle ;)



Vaikka lupasinkin, etten kirjoita marjastuksesta mitään, niin vähän kuitenkin. Halusin käyttää edes pienen osan mustikkarahoistamme johonkin hyödylliseen ja kivaan, ettei kaikki menisi vain ruokaan ja laskuihin. Ostin sitten kaksi kymppilitrasta maalipönttöä ja päätin maalata aitan.



Kuten kuvista näkee, oli maalipinta todella pahassa kunnossa. Luonnollisesti alaosat olivat hilseilleet pahoin ja räystään alla sitten oli pikkusen paremmassa kunnossa.

Ripsraps rapsutellen.
Kauhia homma rapsutella noita vanhoja öljymaaleja pois. Ihan paskaa hommaa. Päätin heti alkuunsa, että rapsuttelen aina muutaman neliön kerrallaan ja vedän maalin päälle. Jos olisin eka raapinut kaiken maalin, olisi usko varmasti loppunut matkanvarrella ja loppuajasta olisi varmasti tullut hutiloitua.

 

On muuten jollain ollut aikoinaan oikein sisustushomon silmää, joka on tommoset c-kadetin oranssin maalit sutinut. Kai se joskus on ollut komia väri? Ja kai tälle uudelle sävyllekin joku vielä joskus nauraa.


Päätyä vaille valmis.


Tämä pääty se olikin sitten sen pahempi. Aurinko kun pääsee paistelemaan esteettömästi, niin siinäpähän rapsuttelet koko matkalta. Emmä tiä onko mulla varsinaista korkeanpaikankammoa, mutta sanotaan nyt vaikka niin, ettei tuolla ihan ylhäällä juurikaan naurattanut.

Melekeen valamis.


Semmonen siitä sitten tuli, mutta eihän homma tähän jää. Pitäisi nuo vuorilaudat vielä rapsutella ja maalata, mutta taitaa jäädä ens kevääseen. Harmillinen homma, mutta pakko varmaan jättää. Ilmankosteudet alkavat olemaan sitäluokkaa, etten viiti kyllä enää maalata. Jos meinaa että maalit pysyy jonkun vuoden seinässä, niin parempi varmaan ootella kuivempia kelejä ja niitä tuskin syksyn mittaan enää tulee. Niin ja sitten tekisi mieli ostaa jotain halapaa pellikattomaalia ja sutia tuo katto kans. Sit rupeis näyttämään hyvältä.

Maalina oli muuten Teknoksen Panu-maali. Juurikin se, mitä aikoinaan mainostettiin: Kestää isältä pojalle tai jotain sinnepäin. Ihan älyttömän hyvä maali. Kestosta en osaa sanoa mitään, vasta vuosien päästä, mutta maalattavuus, valumattomuus ja peittävyys olivat huippuluokkaa.


Sitten oli vielä grillikodan vuoro. Ja sama homma kuin aitassakin, mutta maalit irtosivat helpommin. Toisaalta taas maalaaminen oli tuskaisen hidasta, sillä tuossa rakennelmassa riittää noita nurkkia.


Jätkä maalasin kodan lisäksi myös vaatteensa, itsensä ja vuorilaudat...

Piti käydä leikkimässä metsuriakin taas. Vajaa kymmenkunta haapaa nurin. No okei, appiukko kaatoi puut, mutta mulle jäi pätkiminen karsiminen. Niitä kun siinä sahaili, niin muistui taas mieleen miksi teen puuhommat aina kevät talvella. On toi niin hikistä hommaa.



Kaikki talteen. Noilla oksillakin saunoo aika monta kymmentä kertaa.
Semmosta tälläkertaa. Seuraavat päivät ja viikot menevätkin sitten taas vaihteeksi metässä. Puolukkakausi tärähtää käyntiin huomenna, tai siis tänään.