perjantai 17. tammikuuta 2014

Projekti 40. Osa 1 Suunnitteluvaihe.



En oikein tiedä, kuinka paljon sitä kannattaa itsestään avoimesti kertoa. Nettiin kun jotain kirjoittaa, se on sitten siellä aina, eikä sitä saa enää pois vaikka haluaisi. Jos joku alkaisi hakemalla hakemaan tietoa minusta facen, keskustelufoorumeiden tai vaikkapa tämän blogin kautta, niin tietoa kyllä löytyisi. Perhe, auton merkki, harrastukset, masennukset, ruokamieltymykset jne. Periaatteessa aivan sama, mitä väliä sillä on. Mä oon tämmönen ja sä oot semmonen. Ei mulla oo hirveesti mitään salattavaa. No joo, se siitä ja sitten itse asiaan.



Sieltä se vaan iski, ei hiipimällä, vaan koko voimallaan. Välillä se kävi vierailemassa päivällä, mutta enimmäkseen illalla ja öisin. Öisin ei olisi tarvinnut tulla, sillä yöt on nukkumista varten, etenkin silloin kun en ole töissä, sillä silloin ei nukuta, vaan valvotaan. Aivan kuin tämä pimeys ja kaamos ei olisi ollut jo tarpeeksi. No mikä se sieltä sitten oikein iski. No neljänkympinkriisi! Naurakaa vaan, saa sille nauraa, mäkin oon nauranut. Oon aina luullut että tommoset ikäkriisit on jotain höpöhöpö-juttuja. Saattaa ne monelle ollakin, mutta mulla ny vissiin on sit semmonen.

Oon nyt 37 vuotta ja 10 kuukautta, vissiin, noin niinkuin suurinpiirtein, jossei sitten ole jo dementia iskenyt. Eli kriisi tuli pikkusen etuajassa. Tai onko se nyt kriisi, ehkä se on väärä sana, mutta sitä käytetään aina tässä yhteydessä. Ehkä voisi puhua pikemminkin havahtumisesta ja pysähtymisestä. Sitä oltais tilastollisesti nyt vissiin about puolivälissä. Viikatemies jo väijyy nurkan takana. Voihan sitä näinkin ajatella, muttei välttis kannata, saatta sipuli levitä lopullisesti.

Pitää vissiin ajatella näin: Oon nyt 37v ja ne on vaan numeroita. Mulla on elämä hyvällä mallillaan. Vakituinen työpaikka, kasassa oleva perhe, lapset, vaimo, ja asunto- & muuta velkaa sen verran että tietää miksi käydään töissä, muttei velkamäärät juurikaan ahista, pieniä summia, verrattuna moneen muuhun kohtalotoveriin.



Mulla on harrastuksia ja touhuja ja mikä tärkeintä, koska minussa virtaa edelleenkin muutama millimooli punkrokkarin verta, niin: Mä elän ja teen mitä mua huvittaa, en niinkuin muut sanovat. Jos mua ei kiinnosta työura ja raha, niin mua ei kiinnosta, vaikka kuka sanois ja mitä. Mä downsiftaan, eli teen noin 50-70% työaikaa ja aion tehdä jatkossakin, ehkäpä tappiin asti, jos siltä tuntuu ja todennäkösesti tuntuu. Saa kato elää elämää sitten. Ne on valintoja ne. Juoskoon jokainen rahan perässä niin paljon kuin haluaa. Joillekin uran tekeminen tai pitkien päivien painaminen voi olla juttu, joka antaa kiksejä, mut mulle ei. En tuomitse heitä, mutta en voi aina ymmärtääkään, eikä kai edes tarvitse. Mä omistan elämäni perheelleni ja itelleni. Jos mä joskus sanon, etten ehdi nyt jotain juttua, niin todennäköisesti valehtelen. Mullei oo kiire koskaan tai minnekään.

No enhän mä mikään vanhus ole, todellakaan, mutta en kyllä enää kuolematon kakskymppinenkään. Näin se vaan on, ei siitä mihinkään pääse. Oikeestaan nyt on ihan hyvä olla. Joskus tulee jopa ajateltua ennekö tekee tai sanoo jotain, joskus, ei kuitenkaan aina...Mitä enemmän tätä oon miettinyt, niin eihän tää ookkaan niin paha. Se oli vaan semmonen shokki ja isku päin kuulaa.

Mutta tämä ei jää nyt tähän. Ajattelin haastaa itseni oikein kunnolla. Tämä ei ole nyt mikään hätiköidysti heitetty katteeton uudenvuodenlupaus, vaan oon miettinyt tätäkin jo pitkää, noin pari kuukautta.

Tämä on PROJEKTI 40. Pääidea on se, että AION OLLA 40-VUOTIAANA FYYSISESTI KOVEMMASSA KUNNOSSA, KUIN KOSKAAN ENNEN. Ei, minusta ei tule teräsmiestä, mutta kovempi kuin koskaan. Tämä tosissaan on se päähaaste. Se sisältää sekä voiman & lihasten kasvua, läskin polttoa, sekä myös kestävyyskuntoa. Oon asettanut itelleni selkeät tavoitteet ja mittarit. Niistä myöhemmin.

Fyysisen puolen lisäksi, olen asettanut itelleni tavoitteita ja haaveita, jotka aion suorittaa ennenkuin mittarissa on se 40. Miksi? Siksi. Ne on semmosia enemmän harrastus- ja vapaa-aikaan liittyviä, kuin ittensä rääkkämisiä. En halua elää "sitkua", vaan nyt.


Julkaisen tavoitelistan perusteluineen ja mittareineen, kun saan sen lopullisesti valmiiksi. Ei se nyt niin mitenkään ihmeellinen lista ole, moni on tehnyt paljon hurjempia juttua, mutta mä en, ja siitä nyt onkin kysymys. Noin kymmenen kohdan lista, joista alle puolet on fyysiseen kuntoon liittyviä juttua. Teen tämän homman avoimesti / julkisesti muutamasta syystä. Ensinnäkin, miksei voisi tehdä? Eihän tässä munaa kuin ittensä. Toisekseen, silloin jos ja kun iskee heikko hetki, niin silloin voi blogin seuraajat joko kannustaa tai aukoa päätään, molemmat motivoi.


Tää on kova juttu mulle. Ihan törkeen kova, muttei mahdoton. Sohvalta salille, nii,i. Helppoa kuin mikä. Totaalinen elämänmuutos. Ei mikään "viikon peppupiukaksi tai kuukaudessa rantakuntoon" juttu. Kauhia haaste, muttei mahoton, se on sipulista kiinni. Mulla on se etu, että oon harrastanut joskus pikkutyttönä punttitouhuja (1kk-1v, kunnes aina kiinnostus lopahti syystä tai toisesta), joten liikkeet, laitteet ja meininki on tuttuja. Samoin ruokaan ja ravintoaineisiin liittyvät asiat on kiinnostaneet jo vuosia ja esim vhh on tuttu ja hyväksi koettu.



Ei mitään selityksiä. Kaikille muille voi valehdella, paitsi itselleen.