sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pukuhuone- ja eteisremppa


Jos mulle annettais uuden Kastellin piirrustukset kouraan ja sanottas, notta tees poka tosta taloo, nii ei tulis mitään. Ei yhtään mitään, kai?! Mutta kun asustelee tämmösessä vanhassa rintsikassa, niin saa ja joutuu soveltamaan, kikkailemaan ja tekemään akuankkoja.

Idea oli siis se, että 1. talvipakkasilla tuolta pukkarin puolelta, elintasosiivestä, käy välillä semmonen arktinen tuulahdus. No, ei se nyt mikään ihan älytön ole, mutta kun olkkarin lattialla touhailee, niin kyllä sen tuntee vaikkei mikää rinsessa oliskaan. 2. Voisi pitää siipiosan tarkotuksella viileänpänä talvella, mitä sitä turhaan yli +15 asteen pitää. 3. Saa tohon pikkueteisen ahtauteen jotain tolkkua. 4. Saisi tuon pukkarin sen näköseksi, ettei tarvi hävetä, kun vieraita käy. Kalakaverit varmaan tietää millanen sotkupesäke se on ollut.

Näistä lähtökohdista ja kohtuu selkeästä visiostani päässäni sitten hommiin.


Visio.

Tämmönen oli siis tämä murheenkryyni ja ei muuta ku tavarat kantoon ja pölyrättiheilumaan.

Ex- pukkari.
Eikö olekin siistin ja kätevän oloinen viritelmä. Toi pukkarin oviaukko on kyllä ollut niin turha ja pieni, kuin olla ja voi. Saunapuidenkin kanssa on pitänyt kulkea poikittain.

Eteisestä päin kuvattuna. Toi vasemman puoleinen siis tukkoon.


Tyhjä.

Sitten vaan kaivelemaan kaikki gyprokin palat mitä löytyi ja vähä villaa sisuksiin. Niin ja uusi ovikin ilmestyi tohon pikkueteisen ja pukkarin välille.

Emmää keksi mitää kuvatekstiä.


Pakkelia melkein yhtä paljon kuin "Tuksulla" naamassa.

Mut niin se vaan siihen tasottu ku aikansa temppuili, pakkeloi ja oikein pohjamaalitkin rykäsin. Toi kalanruotokuvioinen lasikuitutapetti on kyllä siitä hyvää, että vaikka sinne jäis kissa nukkumaan alle, niin sitä ei kyllä huomaisi. On niin paksua ja peittävää tapetttia.
Maalia vaille.

Parikiloo kun oli työntänyt pakkelia sinne ja tänne, niin uskalsi ruveta leikkailemaan ja liimailemaan lasikuituja paikoilleen. Piti sen verran oikoa seiniä ja peittää pahimpia saumoja jne. kun tämä lasikuitutapetti oli huomattavasti kalanruotoa ohuempaa tavaraa. Semmosta missä on jotain pikkusia pystyviivoja.
Semmosta.

Ihan järjettömän hidasta aina rempata vanhaa taloa. Joka kerta se yllättää. Tällä kertaa, ihme ja kumma, ei tarvinnut tapella vinojen seinien kanssa!!! Mutta on se hidasta leikellä ja kierrellä patterit, putket ja kaikki. Jonnekin se aika aina katoaa. Onneksi muut perheestä tajusivat välillä lähteä soppailemaan, niin sain rauhassa askarrella ja kuunnella mm-kisoja radiosta.

Lasikuidut seinässä.
Kaks päivää siinä sitten meni ja valamista tuli. Paitsi lattialistat, koska pitäs malttaa ostaa eka uusi muovimatto. Lopputulos on ihan ok, mut ei mikään täyspotti. Vähän ristiriitaset tunteet, en tiijjä. Ihan ok tai jtn.

Seinistä tuli tommoset kaakaonruskeet. Heinäseivästäkin yllättäen löytyy, tälläkertaa kattolistoina. Ai niin, maalasin mä katonkin, mutta unohdin ottaa kuvia. Oli se aika vaan kellastanut entisen katon. Hankala ottaa kuvia pienestä tilasta. Uskallan väittää, että kuvat valehtelevat nyt jonnin verran. On se oikeesti vähä komiempi...


Tein tommosen naulakkosysteemin heinäseipää puolikkaasta.

Ovi. Taas.


Seiväslistat.

Ja vielä eteisestä päin. Naulakot muuttivat samalla uudelle seinälle. Tuli vähä tilaa samalla pikkueteiseen.


Eteinen.