sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kalanpussaajat ja mittakalamies OSA II



Keskiviikko meni siis taimenia väsytellessä ja oli aika siirtyä Kuusaan kuohuihin. Ei kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä koskella on kahlauskielto talvisin. Eikä kyllä muutenkaan hirveesti viitsisi kahlailemalla vehkeitään jäädyttää, tiä vaikka tarvii vielä joskus.

Keskiviikko iltana, pizzan ja saunan jälkeen oli perinteiseen tapaan suhteellisen rento ja väsynyt olo. Ei tarvinnut kauaa pötkötellä ja kuorsaus kuului kolmesta suusta. Mentiin nukkumaan jo ysin aikoihin, sillä silmät ei vaan yksinkertaisesti pysyneet auki.

Kello soi torstai-aamuna klo 5:30. Joskus sitä herätessään miettii, että onko tässä mitään järkeä, mutta vartin päästä kun istuu kerrasto päällä ja kaffimuki kädessä, niin kyllä se siitä iloksi muuttuu.



Muistuttelin Aa-äSsää, että Kuusaalla jarru on oltava erittäin tiukalla!

Kosken rannassa olimme tasan seiskalta. Kosken pauhu on kyllä messevä ja kunnioitusta herättävä. Mitään ei nähnyt, mutta kohta näkisi. Niin se aamu vaan äkkiä siitä etenee ja päivä alkaa kirkastumaan.

Jaakoppi valmiina taimenjahtiin.

Mittakalamies valmistautuu.
Ja taas olimme rannassa suunnitelman mukaan, ehkäpä jopa liian aikaisin. Rauhassa sai heitellä, ei tulleet kalat tai muut kalamiehet häiritsemään.

Etelänpelle Kuusaalla.
Aamu jatkoi valkenemistaan. Tapahtumia tasan nolla, muttei syytä huoleen. Ootellaan mitä päivä tuo tullessaan.

 

Perinteisen avauspaikan, niskan, jälkeen siirryimme alaspäin. Jaakoppi oli vieraillut jo Kuusaalla pari vuotta sitten, kun järkkäsin eräälle kalastusfoorumille reissun Keski-Suomeen. A-S:lle Kuusaan kuohut avautuivat ensimmäistä kertaa, joten esittelin mestoja ja viistastelin kaikkea ja yritin muka leikkiä kalastusopasta.

Kupariseppä ja mittakalamies
Kuusaankoskea pyörittävälle Varjolan tilalle lähetän semmosia terveisiä, että KUN KERRAN LUVANHINNAT OVAT IHAN SIKALUOKKAA, NIIN PIKKUSEN VOISITTE LAITTAA PUITTEITA KUNTOON! Rantapuskien raivuuta, metallivaijerin poisto metästä (todella vaarallinen), pitkospuiden uusiminen ja miten sinne Varjolan puoleiselle heittolaiturille voi mennä, kun se on pari metriä irti rannasta ja koskella on kahlauskielto? Myös yhden kalan kiintiö/ 12h lupa on täysin järjetön.

Ai miksi sitten käyn siellä, jos kerran marajan ja ruikutan? No siksi, koska Kuusaalla on AINA kalaa. Se on sitten eri juttu miten ne saa sieltä ongittua. Lisäksi Kuusaa on ainut tuon mittaluokan koski Keski-Suomessa. Ihan omassa luokassaan.

Kalastelimme aamun aikana vähän siellä ja täällä, sen enempää paikoista kertomatta. En kai mä nyt kaikkia ottipaikkoja tms. ala koko maailmalle huutelemaan. Peruskateellinen kalamieshän se minäkin olen. Oli todella hiljaista, ei minkäänlaisia tapahtumia kunnes vaihdoin heittokohoon ja liitsiin. Muutaman heiton jälkeen näin kuinka taimen yritti iskeä liitsiin, siinä kuitenkaan onnistumatta. On se uskomaton tunnelman ja motivaation nostattaja, kun kaiken hiljaisuuden keskellä tuleekin tuollainen tapahtuma. Pommitin tietenkin samaa kohtaa useampaan kertaan, mutta ei kelvannut tarjous toista kertaa.









Hiljaisuus jatkui ja hajaannuimme kosken eri osiin. Marssin takaisin niskalle ja tarjosin metallipapukaija-Häjyytä. Muutaman heiton jälkeen näin polaroidien läpi, kun taimen kävi iskemässä lusikkaan, jäämättä kuitenkaan kiinni.

Tarjosin samaa lusikkaa uudelleen ja muutaman heiton jälkeen taimen, ehkäpä sama joka oli käynytkin jo kutittelemassa, iski kiinni. Lyhyehkö taistelun jälkeen sain vedettyä kalan rannalle ilman haavia. Mittaa tälle melko kirkkaalle taimenelle oli kertynyt 47cm.

Neljäseiska





Kala oli yllättävän vaalea, ottaen huomioon veden värin ja ajankohdan. Vesi tuolla Kuusaalla on aavistuksen humuksen värjäämää tai mitä lie. Kuitenkin erittäin kirkasta, jos vertaa johonkin Etelä-Suomen kuraveteen.

Hienosti kiinni väkäsettömissä koukuissa.

Istari vai luonnontaimen?


Tarkastin heti rasvaevästä onko kala istutettu vai luonnonkala. Siinä olikin ihmettelemistä. Silloin harvoin, kun olen luonnonkalan saanut ei rasvaevä ole jättänyt tulkinnanvaraa. Nyt jätti. En viitsinyt arvailla kovin kauaa ja päätin vapauttaa pikaisen kuvauksen jälkeen kalan takaisin kosken kuohuihin. Uskon, että kala oli istari, jolle evä oli lähtenyt kasvamaan takaisin. Parempi näin päin.


Siitä se "teurastus" sitten alkoi. n. kahden tunnin sisällä saimme porukalla kolmisenkymmentä taimenta, joista 4 tai 5 oli mitan täyttäviä.



Jaakoppi tulikin muutama minuutti ekan kalani jälkeen seuraksi niskalle, jolle kerroin juttua tästä tunnelman nostattajasta. Kaloja kun alkoi nousemaan soitin A-S:lle, kerroin tilanteen ja niin hänkin tuli niskalle, tosin toiselle puolelle, josta tämän kuvankin oli napannut.

Perussettii.
Tuo Kuusaan niskan virta on inhottavan hämäävä. Jos kala sattuu olemaan tietyissä kohtaa virtaa, niin pieni silakkakin tuntuu isolta. Moneen kertaan tuli todettua, että NYT on mitallinen ja useinmiten sieltä nousikin 35-43cm kaloja.

On se nyt niin äijää, kun pääsi nöyryyttämään etelänpellejä..
Ihmeen hyvin noissa väkäsettömissä pysyy ja irrottaminen on helppoa.
Kaloja nousi tosiaan ihan järjettömään tahtiin. Mietin monesti, että olisi mielenkiintoista nähdä jollain kameralla veden alle, että miten paljon niitä siellä pohjassa oikein uiskenteli. Ja nimenomaan pohjassa. Pintaa pitkin jos olisi kelaillut, niin aika hiljaista olisi ollut. Tämän totesi myös A-S, jolle tolkutin asiaa moneen otteeseen. Uistinta on vain uskallettava roikottaa pitkin pohjia. Siinä on se riski, että uistimia jää pohjaan, mutta siitä joutuu sen "hinnan maksamaan."  Ja kyllä niitä sinne pohjaan jäikin kahteen päivään taas tolokuton määrä.
Hymy herkässä.
Osa kaloista oli nättejä ja jopa luonnonkaloja, mutta tosi paljon oli ihan järkyttävän rumia kudun rasittamia kaloja. Mutta ne oli silti Taimenia! Niitähän me lähdettiin hakemaankin.

Ja taas ois väsyteltävää.
Häjyy-lusikka oli  kova sana, vaikka kyllä muutkin uistimet tuntuivat pelaavan.

Varmaan päivän rumin! Kun kattoo tota runkoa, niin on helppo uskoa että voimaa riitti.

Ja taas.

Jaakoppi narras punavalkosella.

A-S:n luonnontaimen.

Sain yhteensä 17 seitsemäntoista taimenta! Joista 3 tai 4 oli mitallisia. Olivat kuitenkin sen verran laihanpuoleisia, että vapautin kaikki. Toi lukumäärä oli kyllä ihan käsittämätön, siis ainakin minun mittarillani. Yleensä tuon määrän eteen saa tehdä useamman reissun, joskus siihen on mennyt koko kesä. 

Kalat iskivät sellaisella innolla, että välillä kymmenestä heitosta 1-2 oli täysin tyhjiä ilman minkäänlaista kontaktia. Ei voinut kuin nauraa, nauttia ja taivastella.




Jos minä pääsin makselemaan vähän eilistä takaisin ja sain kappalemäärissä eniten, sai Jaakoppi vastaavasti päivän suurimman. Mittaa oli kertynyt 52 senttiä. Hieno kala, mutta laihanlainen talvikko tuokin valitettavasti oli. A-S:kin onnistui vielä lopuksi karkuttaamaan mitallisen, kun tiukalla olleesta jarrusta huolimatta kala pääsi kuin pääsikin virran imuun. Se on tosi vaikee paikka pitää jarru riittävän, muttei liian tiukalla. Ei oo yks eikä kaks kalaa mitkä ovat multakin karanneet imuun. Videonpätkä

Olipahan reissu!

16.11 reissu löytyy täältä KLIK!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kalanpussaajat ja mittakalamies rauhoitusreissulla OSA I





Ituhippiäinen, Jaakoppi, pussailee.
Reissun emäntä, Kupariseppä, pussailee.
Etelänpelle, A-S, ei pussaile, se vaan onkii mittakaloja.

Semmosta. Pieni pelleily kuuluu aina reissuun. Jos nyt oikeesti joku rupee kaloja pussailemaan, niin haloo! Eli nyt sitten yritän muistella kuka sai ja mitä, millä uistimella ja muuta mukavaa. Voin sitten palata näihin mukaviin muistoihin aina uudestaan.

Homma alkas silleen, että kalakaverini A-S otti yteyksiä Etelä-Suomesta jo pari kuukautta sitten ja kyseli meinasinko rauhotusreissua järkätä tänä vuonna. Olen käynyt aina 16 ja 17.11 koskilla noin kymmenen vuoden ajan ja reissuja järkänyt ehkäpä viitenä viime vuonna. Ensin oli vaikeuksia saada soviteltua aikatauluja, sillä perheeseeni kuuluu myös emo ja ja pari pikkupoikaa. Heti kun lapsille löytyi hoitaja jne. lyötiin homma lukkoon. A-S ajelikin meillepäin jo tiistai iltana ja toinen kaveri, Jaakoppi, lähti ajelemaan keskiviikon vastaisena yönä. Treffasimme sitten aamu kuudelta erään huoltoaseman pihassa ja jatkoimme matkaa yhdellä autolla.

Molemmat jätkät olivat entuudestaan tuttuja nettimaailmasta sekä parilta koskireissulta. Automatkalla oli hyvä vaihtaa kuulumisia ja tehdä sotasuunnitelmaa taimenien suhteen. Kertasin jätkille vielä paikan säännöt, alamitat ja kerroin hyväksi kokemiani ottipaikkoja ja -värejä. Näköjään ihan turhaan viisastelin, sillä kyllä nämä pojat homman osasivat, oikein nöyryyttivät kuparisepän...


Jaakoppi ja 35cm harjus liitsillä.
A-S:n aamun eka, muistaakseni
Aamu sujui käsikirjoituksen mukaan. Eka kamat kasaan ja vaatetta päälle. Säkkipimeässä rantaan ja ei kun virpomaan. Käsikirjoituksen mukaan siksi, että tyhjäähän sitä sai tuttuun tapaan pyytää kunnes päivä hieman valkeni. Ja siitä alkoikin sellainen ilotulitus, etten ole koskaan nähnyt. Pienessä hetkessä Jaakoppi narrasi liitsillään yllätys avauskalan, harjuksen. Tämän jälkeen (muistaakseni) Jaakoppi siirtyi hieman alemmas ja pari heittoa; kiinni ja irti. Muutama heitto lisää ja 35 taimenhan se sieltä nousi. Seuraavaksi A-S sai myös samanlaisen n.35 cm taimenen ja sitten oli minun vuoro. Samanlainen alamittanen tuli piristämään minun aamuani.
Aamun avaus Häjyy-lusikalla.
Joka jätkällä kala. Vaikka olivatkin alamittaisia, niin hymy oli jo herkässä ja reissu pelastettu. Mutta eihän se suinkaan tähän loppunut vaan tästä se oikeastaan vasta alkoi. Ei ollut montaa heittoa, etti jollain olisi ollut jotain tapahtumaa. Tärppi, seurio, kopautus, karkuutus tai haaviin asti. Hajaannuimme ympäri koskea ja seurailin kun jätkät vähän väliä irroittelivat taimenia vapauteen. Pyörittelin päätäni ja ihmettelin, mutta myös samalla nautin näkemästäni. Reissun järjestäjänä sitä on kuitenkin jonkin näköisessä vastuussa ja paineessa. Kalojahan ei voi koskaa luvata tulevan, mutta sen verran kovan lupauksen annoin pojille, että jos ei tuolta tule kalaa, niin.. No joo antaa olla, ne on niitä poikien juttuja.
A-S:n mitallinen.

Kaloja tuli aina puolillepäivin asti tasaiseen tahtiin, muttei kuitenkaan tasaisesti. Jaakoppi nöyryytti "opasta" 15 taimenellaan ja yhdellä harjuksellaan. A-S kesytti 11, ja harjuksen. Ite jäin "vain" kuuteen. Vain siksi, että etenkin kesällä 6 kappaletta ei ole vain, vaan ainakin omalla mittarillani mukava määrä. Jos nyt jotain pitää harmitella, niin mainostitin vielä automatkalla jätkille, että olen elämäni aikana saanut täältä vain yhden alamittaisen. Niinpä, Murphyn laki tai joku semmonen iski tietenkin ja 90% kaloistamme oli 35-39 senttisiä. Se ei kuitenkaan masentanut vaan 32 taimenta & 2 harjusta oli semmonen määrä jonka tulen muistamaan pitkään.

Kupariseppä koskikalassa.

















Tämä A-S onkin semmonen ihmemies notta! Täytyy kyllä antaa jätkälle isoa rispektii omistautuneisuudesta kalastukseen. Jätkä on vasta parikymppinen, mutta saanut enemmän haukia ja ahvenia kuin moni mies ikänään. Ja isoja ovat "Salonhurjan" kalat olleetkin, kilosia ahvenia ja monikilosia haukia. Paljon ja usein.

Nykyään on olemassa monenlaisia kalastajia. ( Ja tämä ei sitten ole osoitettu ketään kohtaan henk.koht.)

Nettikalastelija. Sellainen kalamies joka tietää kalastuksesta lähes kaiken. Ostaa ja tilailee jatkuvasti uusia vapoja, keloja, siimoja ja uistimia, mutta ei koskaan käy kalassa. 

Jokupäiväkalastelija. -Vois jokupäivä mennä sinne tai tuonne koskelle. - Taidan jokupäivä lähteä lapin erämaihin harjusta kalastelemaan. -Jokupäivä pitäis käydä oikein merellä yrittämässä metrareita. Nii-in, mutta koskakohan se jokupäivä oiken tulee?

Kyllä ennenwanhaan, muttei nykyään kalastelija. Kalastelija, joka kertoo juttuja, miten ennenwanhaan tuli kalaa sieltä ja täältä ja ISOJA. Nykyään ei tule enää mistään mitään ja jos tulee, niin nekin ovat pieniä. Kyllä niitä isoja on siellä vieläkin, mutta sitä pitää lähteä kalalle. Ei ne kalat sinne takkatulen ääreen tule.


Marraskuista koskea.


Kupariseppä koskikalassa.
A-S vaihteeksi irroittelupuuhissa.


Nätti, mutta pieni. Ymmärsi hyvin ottivärin päälle.
Mä kuristan sut!
Valkosella liitsillä.


Tässä rupee olemaan jo muodot kohdallaan. Muistaakseni tasan 40cm.



Yhteenvetona täytyy todeta, että hieno oli päivä. Oikeestaan ihan älytön. Pari kaveriakin soitteli ja kyseli: Onko tullu mitään? Oli pakko vastata, että: Aika vaikee päivä on ollut. Taimenet on jostain syystä laittaneet suut kiinni ja syönti on heikko. Vain 32 taimenta ja 2 harjusta, toivottavasti huomenna olis paremmin syönnillään.

Ainut mikä oikein harmitti, niin nyt kalat olivat kieltämättä pääasiassa melko laihoja talvikkoja. Siitä ei pääse mihinkään, mutten anna sen laskea reissumme arvoa.

Yks hauska juttu vielä:

Emäntä oli ihmetellyt, kun meidän 4-vuotias jätkä oli syönyt aamupalaksi kaksi pussillista nuudeleita ja kolme palaa pitsaa ( Kyllä, ravitseva ja terveellinen kasvavan lapsen aamiainen) ja valittanut hetken päästä taas nälkäänsä? Emo oli sitten kysynyt, että miten sulla taas voi olla nälkä, kun olet justiin syönyt? Ja neljäwee tähän: - No kun mä haluan kasvaa äkkiä isoksi, että pääsen isin kanssa koskikalaan!



Osa II valmistuu aikanaan, silloin olemmekin Kuusaan kouhujen äärellä ja Kupariseppä nöyryyttää etelänpellejä...

EDIT: Jaakoppi soitteli aamulla ( 20.11) ja oli sitten ollut vähän virpomassa! KLIK!!

torstai 17. marraskuuta 2011

Rauhoitusreissun pikaraportti

Eihän tätä kukaan usko, mutta kerron silti. Ihan vaan tämmönen pikarapsa:
3 kalamiestä, 2 kalastuspäivää ja 62 taimenta ylhäällä!?! Kyllä, 62! 
Ja siihen karkuutukset ja tärpit päälle. Täytyy viikonloppuna kasata ajatukset ja blogailla tarinaa, kun saan kavereilta kuvia s-postiin ja vois kai sitä ensin vähän nukkuakin. On meinaan väsy.



                                           


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Suihkun sekoittajan korjaus

Näin isänpäivän kunniaksi blogailen nyt eilisestä hommasta, kun piti taas leikkiä isää ja remonttireiskaa. Eli ongelmana oli semmonen, ettei suihkun hanasta meinannut tulla enää lämmintä/kuumaa vettä. Kyllä sitä saunan jälkeen käy viileämmässäkin suihkussa, mutta jos varta vasten menee suihkuun niin ei oo kivaa palella siellä.

No, rahaa mulla ei edelleenkään ole eikä varmaan koskaan tule olemaankaan, joten ajattelin kokeilla purkaa hanan ja vielä kasatakin ihan ite. Tuli mieleen se Aku Ankka mainos, jossa Timo Kahilainen oli kellarissa rassaamassa jotain putkia ja vettä oli muniin asti: - Mokoman pikkuhomman takia, ei niin sanotut ammatimiehet meikäläistä kyni! Uskomatonta mutta totta, pääsimme illalla saunomaan ja suihkusta tuli kuin tulikin kuumaa vettä!


Ekana tietty kävin kellarissa ottamassa vesipumpun pois seinästä ja laskin keittiön hanasta vedet pois.


Purkutyön alotin irrottamanlla ton hana-tsydeemin.


Sekoittajan päissä oli muoviläpät, jotka lähti ihan ruuvimeisselillä vääntämällä. Tuo messinkinen ruuvi taas ei. Piti ottaa koko sekoittaja irti seinästä ja laittaa se ruuvipenkkiin. Lopulta vasaran ja ison ruuvarin kanssa sain tuon sihdin irti.


Tommonen osa sieltä löytyi, hiekkaa oli kertynyt ihan kivasti, muttei tuo nyt kyllä voi olla syy siihen ettei tule kuumaa vettä.


Huuhtelin myös tuon montun, mistä tuon sihdin irrotin. Seuraavaksi oti irti tuon osan, josta säädetään lämpö.


Aikansa kun kikkaili, niin sain myös muut osat siitä irti.


Sielltä löytyi tuommonen pikku "nasta" joka oli jumittanut kiinni. Samanlainen systeemi kuin vesikiertoisen lämmityspatterin termostaatissa. Sitä kun paineli ruuvarilla muutaman kerran, niin se oli siinä. Ei ollutkaan paha homma ollenkaan ja toivottavasti sekoittaja sai taas pikkusen lisää elinaikaa.