keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Ongella pikkupoikien kanssa.

Viime kesänä käytiin pikkupoikien kanssa kerran ongella. Kyllä, vain kerran. Siitä ei tullut YHTÄÄN MITÄÄN. Siimat solmussa, koukkujen väistelyä ja ihan kauhee härdelli.

Kokeiltiinpas tänään, onko yksi ikävuosi per jätkä tuonut yhtään rauhallisuutta ja malttia mukaan. Yllätyin totaalisesti. Jätkät olivat KERRANKIN kunnolla, eivät tapelleet, häsänneet, hosuneet, huutaneet tai pyörineet kuin Tamminen vaihtoaitiossa.

Otettiin mukaan vaan yks onki ja kymmenkunta matoa. Eka käytiin erään sillan alla, jossa veden virtaus teki onkimisesta hankalaa, kun viiden sekunnin välein piti aina muuttaa kohon paikkaa.

Vaihdettiin paikkaa kirkonkylän venesataman hevosenkengälle eli aallonmurtajalle. Ei mennyt kuin hetki, kun joku särki kävi maistelemassa matoa, muttei tarttunut kiinni. Sanoin pojalle, että kun koho menee veden alle, niin sitten nostat ja poikahan nosti. Tai ei se mikään nosto ollut vaan semmonen hillitön repäsy jolla olis lähtenyt varmaan kalalta puoli päätä mukaan. Koukku singahti pelottavasti ohitsemme. Oppihan se sitten, kun neuvoin ja aikansa harjotteli.

Oikeen maastotakit päällä ja maastohatut päässä,
niinkuin erämiehillä kuuluu ollakin.


Jos en nyt ihan väärin muista, niin poika sai elämänsä ekan itse onkiman kalan. Kalastuskipinä iski saman tien! Olenkin odotellut, että koska se iskee, mutta nyt riemu oli rajaton.

Särkihän se siinä!



Vavan vaihto pikkuveljelle ja isän avustuksella toinen särki kuiville!



Näiden lisäksi nousi vielä kolmaskin särki ja oikeen afffen. Sitten ongenkoukku tarttui kivien väliin ja leikki loppui lyhyeen. Otin oikein kengät ja housutkin pois ja lähdin kahlaamaan irrotuspuuhiin, mutta sinne jäi. Jäipähän mukavasti kipinää uuteen reissuun.
Pitää varmaan seuraavalle kerralle tehä oikein eväät ja kaikki.

Kotiin päästyämme isompi poika muisti, että sai 5 tai 6-vuotis lahjaksi minulta virvelin. (Nyt siis jannu on 7) Silloin ei kalajutut hirveesi kiinnostaneet, vaan Tanskalaiset muovinpalat vs. virveli oli suunnilleen 100-0. On ne Legot vieläkin kova sana, siitä ei pääse mihinkään. Löytyihän se virveli varastosta loppujenlopuksi. Oikein avokela, eikä mikään umppari. Koukuton Komia siiman jatkeeksi ja nurmikolle reenailemaan. Kyllä se siitä alkoi pikkuhiljaa sujumaan. Kunhan heittovarmuutta tulee lisää, niin laitetaan koukku kiinni ja lähetään kalalle!