perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kupariseppä koskikalassa

Kelit lämpiää, kesä lähenee, taimenen kalastus vaikeutuu.

Emolla oli ti 26.4 vapaapäivä, joten pääsin livahtamaan koskelle. Odotettavissa oli tosi nätti, aurinkoinen, tyyni ja siten ennakolta arveltuna vaikeahko kalastuspäivä.

Aamulla väsytti ihan törkeesti. Kello oli soimassa kuudelta, mutta levottomien yöunien ja pahojen painajaisten vuoksi heräilin joskus aamuyöllä ja siirsin kellon suosiolla pirisemään vasta seiskalta.

Kaffit tippumaan ja Brasilianvedet termariin. Pari leipää naamaan ja kipikapi autoon jonne olin jo edellisenä iltana pakannut kaikki valmiiksi. Vain jäädytetty 1,5 litran muovinen limsapullo pakkasesta mukaan kylmälaukkuun, jos vaikka ihan kalojakin saisi.

Tunnin ajelu pelipaikoille ja vastassa oli tuttu näky: Tyhjä parkkkipaikka. Tähän asti vuotta se onkin ollut pääsääntöisesti tyhjä, mutta pian meno muuttuu. Kesä puhkeaa kukkaan oikein kunnolla ja kesälomalaiset valtaavat mestat. Silloin minä väistyn nöyrästi syrjään ja haen rentoutuimiskoskeni jostain muualta. Tämä Keski-Suomi ja Pohjois-Savo on kyllä siitä hienoa seutua, että valinnan varaa riittää, koskikalastajan paratiisi?

No jokatapauksessa olin rannassa aika lailla tasan kello kaheksan. Kiinnitin siiman päähän tuttuun tapaan Häjyy-lusikkani. Väri oli semmonen porkkanan oranssi. Seurasin uistimen uintia polaroidien läpi ja noin 3-5 metriä ennen rantaa näin kuinka taimen seurasi uistinta, kävi varovasti tökkäsemässä sitä, tarttumatta kuitenkaan kiinni. Tästä olisi hyvä jatkaa.

Jatkoin niskan pommitusta. Vaihtelin lusikoita ja kokeilinpas muutaman heiton nirhallakin, ei mitään..

Pudottauduin muutaman kymmenen metriä alaspäin koskea tuttuun ykkösmestaani. Tai oikeastaan, en enää tiedä kumpi on ykkonen; niska vai entinen ykkösmestani. Molemmissa paikossa on ollut talven ja kevään mittaan tapahtumia ihan tolkuttomasti.

Eka vai toka heitto ja komiat pyöteet uistimen perässä noin 15-20 metriä minusta. No, ottakaa nyt kunnolla kiinni älkääkä ärsyttäkö minua.

Tunnin verran uistimien vaihtelua, lusikkaa, vaappua, nirhaa, liitsiä. Ei mitään mainitsemisen arvoista.

Siirryin koskea edelleen alaspäin, paikkaan josta en ole koskaan saanut yhtään mitään. Oikeastaan en ole saanut kuin pahan mielen, aina uistimet pohjassa mataluuden ja kivikkoisuuden vuoksi, ei kuitenkaan tänään jostain syystä.

Tarkkailin pitkään ollessani kosken alaosassa sillalla olevaa miestä joka joko kiikaroi tai valokuvasi. Aikani pyydettyäni tyhjää lähdin ylöspäin ja samalla sillalle jututtamaan miestä.

Miehellä oli mukana kamera ja siinä kunnon putki. Oli kuvaamassa kaloja. Kyllä, se on mahdollista, sillä täälläpäin vedet ovat uskomattoman kirkkaita. Oli oikein nähnytkin pari ja neuvoi minua heittämään sinne. Ja minähän tietty heittelin lusikkaa, vaappua ja nirhaa. Ei paljoo taimenia mun narrausyritykset kiinnostaneet.

Pikkusen myöhemmin löysin/löysimme, nyt en ihan tarkkaan muista miten se meni, mutta samapa se, siis löysimme yhden matalalla olevan kiven takaa jonkin kalan. Arvelin harjukseksi tai pieneksi taimeneksi, korkeintaan nippanappa mitalliseksi. Ja ei kun uistinta tarjoamaan. Ei kelvannut, säikähti vain mutta palasi taas saman kiven eteen. Taaskaan en muista mikä viehe oli kysessä, muttta kun ei niin ei.

Annoin paikan rauhottua minuutin-kaksi ja samalla kaivelin pakista jotain ottipeliä millä saisin kalan iskurefleksin toimimaan. Päädyn pieneen itse sitomaani liitsiin. Perhomiehillä olisi varmasti hauskaa tutkaillessaan tarkemmin liitsiäni. Koska aamupäivän tärpit olivat äärettömän varovaisia ajattelin pienentää tarjontaani reilusti.

Heitin liitsin niin oikeaoppisesti viistosti kalan yli, että Tuiskunenkin olisi ihmeissään. Näin miten kala kiinnostui liitsistäni ja ISKI! Sitten vietiin ja kovaa. Kala paljastui taimeneksi ja se tarjosi yhden "kalastusurani" sykähdyttävimmistä hetkistäni. Taimen hyppeli ilmaan useita puolen metrin hyppyjä ja ul-luokan kelani narisi kuin anoppi kiikkustuolissa. Hieno taistelu. Koska käytössäni oli pitkästä aikaa kuitusiima ja varottava kalan pääsemistä kosken imuun, oli väsyttely haastavaa. Aikansa hypittyään ja temppuiltuaan oli tane valmis haavittavaksi. Pikainen silmämääräinen mittaus, rasvaevän puuttumisen toteaamus ja pappia päähän.

Eka mitallinen liitsitaimeneni. Ja komia ku mikäki. Oikeastaan harvoin olen saanut noin "tasapainoista" taimenta. Tarkoitan pituuden, painon ja ruumiinrakenteen harmoniaa. Tämä taimen ei ollut mörkö, mutta kuten sanoin, erittäin sopusuhtainen ja todella mieluisa saalis. Strategiset mitat olivat 48cm/1.23kg Usein pitkäkin kala on laiha lötkö tai sitten kala on täysin musta. Mutta nyt saamani taimen oli todella nätti. Sanon tämän siitäkin huolimatta, että minulle taimen on aina taimen.