lauantai 28. syyskuuta 2013

Kesälomareissu lappiin osa 2 Hiihtokilpailumehua Ametistikaivoksella

Aamupalan jälkeen pakkauduimme sitruunaan ja lähdimme ajelemaan kohti Sodankylää. Tähänastinen reissumme löytyy täältä osa 1. Roista pyssykylään oli navigaattorin mukaan noin 120km. En oikein tiedä miksi puhuimme kokoajan Sodankylästä, eihän se ollut määränpäämme. Tai tavallaan oli, mutta sitä ei vaan meinaa aina käsittää noita Pohjois-Suomen etäisyyksiä. Päämäärämme Sodankylän Tankavaara sijaitsee lähes sata kilsaa Sodankylästä pohjoiseen.

Olin tosiaan ennen reissua kuuklaillut reittiämme ja kaikenlaisia mielenkiintoisia kohteita sen varrrella. Mietittiin matkalla, että käydäänkö tsekkaamassa Lampivaaran Ametistikaivos, vai ei. Katteltiin, että siellä käynti tekisi vain 30 kilsan lenkin. Mennäkö vai ei? No, jostain syystä päätettiin mennä. Se kannatti, kokemus oli hieno.

Käännyimme nelostieltä Pyhä-Luoston tielle. Navigaattori kertoi, että matkaa olisi viitisentoista kilsaa. Jokusen kilometrin jälkeen eteen avautui vihdoin ja viimein LAPPI! Juurikin sellainen, millaiseksi olemme Lapin käsittäneet. Kuvat puhukoon puolestaan.





Ennen kaivosta vastaan tuli moottoripyöräilijä, joka räpsytteli pitkiä valoja. Oiskohan poro? Olihan se.

Poro-Reindeer.
Ajettiin auto parkkiin ja tutkailtiin opastaulua. Autolla ei pääsisi perille vaan olisi käveltävä 2,5km. Vähän aikaa mietittiin, että jaksaisko sitä. Miettimisen aihetta lisäsi vielä se, että keli oli tukala. Lähes kolmenkymmenen asteen helle ja ilma täysin seis. Reppu täyteen Haparandasta ostettuja limsatölkkejä ja matkaan. Tämä Ametisti-hässäkkä on tosiaan ihan Luoston laskettelukeskuksen vieressä. Tässä vaiheessa voi kaikki sitten sanoa joko ääneen tai mielessään: Luostholle, lysthin pittoon. Helpottiko?



Maisemat matkan varrella olivat komeita. Kauniin karua seutua. Reitti kohti kaivosta oli hiihtoladun pohjaa ja helppokulkuista. 2,5 km ylämäkeen helteessä taas meinasi vetää rimpulakoipiani hapoille. No, se on semmosta.





Mietittiin siinä muutamaan otteeseen, että kannattaakohan kävely ja kapuaminen. Olisiko sittenkin ollut viisaampaa ajella suoraan Tankavaaraan? Muistin, että opastetut kierrokset kaivokselle järkätään aina tasatunnein. Vilkuilin kelloa usein ja lopulta päätimme, ettemme turhaan kiirehtisi, sillä mihinkäs meillä olisi kiire, lomallahan tässä ollaan.
Ylös päästyämme saavuimme pienen kahvilan pihaan. Kävimme ostamassa liput opastettuun esittelykierrokseen sekä parit hiotut ametisti-kivet muistoksi. Koska aikaa oli hyvin, oli hienoa oikaista itseään pitkäkseen pihan notskipaikan laavulla ja ottaa muutenkin ihan relax.


Virkistävä juoma. Energiajuomaa? Kahvia? Jäähilemehua?
Kellon lähestyessä kolmeatoista, menimme portille, yhdessä noin 20-30 muun turistin kanssa odottelemaan opasta. Opasta ei näkynyt, ei kuulunut, no ei vaan, sieltähän se tuli ajallaan ja avasi portin. Lähdimme nousemaan kivikkoa ylös puisia rappusia pitkin. Näkymät olivat huikean hienot.

Mai vamily in lapland.

Ylhäällä tunturissa / vaarassa porukka hajoitettiin kahtia, suomea puhuviin ja ulkomaalaisiin. Rasismia, sanon ma. No enpäs sano. Jännitys kohosi. Tunnelma tiivistyi. Ohjelmaan sisältyvä "virkistävä juoma" odottaisi. Niin odotin minäkin. Menimme oppaan perässä tunturin päällä olevaan kelomökkiin, jossa käteen ojennettiin kuksa, jonka sisällä oli kertakäyttökupillinen.... Hiihtokilpailumehua! Jes. Ai että miten se virkisti. Kuksallisen juotuani olin virkeä, kuin kuukkeli. Olisin voinut lentää ja liitää alas tunturista. Siivet selkään antava Red Bull on aika kevyttä verrattuna aitoon ja oikeaan The Hiihtokilpailumehuun.






Opas kertoi ametistikaivoksen historiasta, itse ametisteista ja kaikesta mielenkiintoisesta. Saimme hipelöidä erilaisia kiviä, joita laitettiin kiertämään yleisön ihmeteltäviksi. En nyt ihan tarkkaan muista kaikkea, mutta kuitenkin. Kaivos on muistaakseni ainut ametistikaivos maailmassa, jonne turistit pääsevät. Veikkaisin, että on myös ainut kaivos maailmassa, josta saa hiihtokilpailumehua.


Noin 15-20min esittelyn jälkeen lähdimme kävelemään kohti kaivosta. Itse kaivois ei ollut sellainen mitä voisi mielikuvissaan ajatella. Kyseessä oli pikemminkin avolouhos, kivinen rinne. Meille annettiin hakut, jotka olivat kylläkin vähän köppääset tuollaiseen hommaan. Kuokka tai pistolapio olisivat ajaneet asian paremmin, mutta kyllä tommosella pikkuhakullakin pärjäsi. Sopimukseen kuului, että jokainen saa viedä mukanaan yhden sellaisen ametistin, joka mahtuu kiinni puristettuun nyrkkiin. Jos löysi enemmän ja halusi viedä ne mukanaan muistoksi tai vaikkapa kaverille, niin niistä piti sitten maksaa joku euro. Diili oli ihan ymmärrettävä ja reilu.

Aikaa kaivamiseen oli varattu 15-20min. Aluksi tuntui, ettei täältä mitään löydy, mutta kun aikansa rymysi, niin jokainen oli löytänyt vähintään yhden ametistin. Silleenkin tuo oli huikeeta touhua, että kaikki oli aitoa, sekä kivet että kaivuu, ei mitään järjestettyä, vaan aidot ametistit olivat odottaneet löytäjäänsä satojatuhansia-miljoonia vuosia.

Retki ametistikaivokselle oli kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus, jota voin lämpimästi suositella.









Kahvilasta ostettu, hiottu ametisti.
Kaivokselta paluun jälkeen olikin sitten edessä sama 2,5 kilsan matka autolle. Kävely oli huomattavasti helpompaa, sillä matkasimme alamäkeen. Parkkikselle saavuttuamme pakkauduimme taas sitruunaan ja lähdimme ajelemaan kohti Sodankylää ja Tankavaaraa.

Päästelimme menemään läpi pyssykylän keskustan. Muutamia tuttuja paikkoja näkyi, mm. tori ja siellä oleva grilli. Tutuiksi nämä paikat tulivat oltuani aikoinaan 11kk tuolla sotimassa. Alkoi olemaan jo nälkä. Matkaa suunniteltaessa kotona, ajattelimme pitävämme ruokatauot aina P-paikoilla, joissa on pöydät ja tuolit. No siinäpähän ajattelimme, sillä kovin on harvassa semmoset paikat. P-paikkoja kyllä löytyy, mutta pöytiä ei. Joku joskus tiesi kertoa, että ovat ottaneet pöydät pois, kun ne aina rikotaan, tiärä sitte, voi ollakki näin.





Nälkä rupesi olemaan jo niin häjyy, että oli pakko vaan vetää auto jonnekin P-paikalle ja laittaa trangia höpöttämään. Pastaa kermakastikkeella, nuudelikuppia, lämminkuppia jne.








Eihän toi nyt mikään maailman mukavin taukopaikka ollut tosiaankaan, mutta se vaan on välillä semmosta. Pääasia oli se, että saimme mahat täyteen ja pääsimme jatkamaan matkaa.







Loppumatkasta noita poroja alkoikin sitten tulemaan vastaan jatkuvasti. Metässä, ojassa, tienposkessa ja keskellä tietä. Asuntovaunut vatkas puolelta toiselle, kun kuskit jarruttelevat porojen hyppiessä eteen. Saksalainen turistibussi ootteli, että poro sai paskannettua ensin keskelle tietä kaikessa rauhassa ilman kiirettä.


En tiedä miten paljon noita jää vuosittain autojen alle, mutta veikkaan, että paljon. Ajelimme hissuksiin, jonkin verran alle rajoitusten. Ei olisi yhtään kiinnostanut jäädä odottelemaan poliisia, mikäli olisi kopsahtanut. Välimatkat kun ovat pitkät ja poliiseja varmaan yksi partio koko lapin läänissä, niin siinäpä sitten ois ooteltu tunti jos toinenkin.



Tankavaara. Vihdoin ja viimein olimme tankavaarassa. Ametisti-keikasta johtuen kello oli jo noin 17-18. Ilmassa tuoksui kulta. Auto parkkiin ja sisään kahvilaan. Kahvilassa oli hiljaista ja jännä tunnelma. Kävimme jututtamassa paikan isäntää ja kyselimme mahdollisuutta päästä huuhtomaan. Hän sanoi, että ei enään tänään, tulkaa huomenna.

Tuli jotenkin vähän pettynyt olo. Huomenna? Ei kun nyt. Me ollaan ajettu maailman ääriin, eikä sitten edes päästä huuhtomaan. Tälleen siis ajattelin, en sanonut ääneen. Siitä kun sai itsensä kasattua tutkailimme kahvilaa ja jututimme isäntää. Esillä ja myynnissä oli alan varusteita, matkamuistoja, sekä sitä ihan oikeaa lapin kultaa pienissä putkiloissa.

Sovimme, että tulemme seuraavana päivänä uudelleen, heti aamusta ja huuhtoisimme vaikka koko päivän. Tämä oli loppupelissä varmasti oikea ratkaisu, sillä kyllä sitä alkoi itse kukin olemaan jo aika töttöröö. Käytiin vielä kattelemassa paikkoja valmiiksi ja miltä se huuhtomo näytti. Se näytti hyvältä.

Ja taas autoon, mutta se olisi päivän viimeinen matka, matka Hotellille. Olimme varanneet perhehuoneen hotelli Saariselältä. Matkaa Tankavaarasta ei ollut kuin 30 kilsaa. Matka meni nopeasti ja leppoisasti kultakuumeessa poroja väistellen.

Lapin taika. Siitä aina puhutaan ja kuulee juttuja. Vaikka emme olleetkaan missään lapin erämaassa, niin silti tunsin ja koin sen. Vaikka matka oli ollut pitkä jne oli olo levollinen ja rauhaisa. Asiaa on sen verran vaikea yrittää kuvailla, etten viitsi edes yrittää. Sen vaan tuntee.

Yksi hulluin asia mitä kohtasimme matkalla oli puhtaan ja kauniin luonnon sekä turismin kontrasti. Oli jotenkin absurdia, kun ensin ajaa kymmeniä kilsoja ympärillään vain jänkhää, poroja ja hienoja maisemia, niin yhtäkkiä tien vieressä onkin ääs-marketti tai lomakeskus. Kaikkein räikein esimerkki oli se, kun väisteltyämme poroja keskellä ei mitään, saavuimme hotellille jossa oli joku helekutin Angry Birds-Aktivity Park!??! Ei tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Kirjasimme ittemme sisään ja vietiin tavaroita huoneeseen. Taas oli kauhia näläkä. Ei viittinyt nyt sentään ruveta kokkailemaan trangialla hotellihuoneessa, vaan käytiin oikein grillillä mättämässä. Kyllä teki gutaa. Kävästiin vielä shoppailemassa sekatavarakauppa Kuukkelissa, josta ostelimme jotain pientä sekä evästä seuraavalle päivälle, kultapäivälle. Ostin myös yhtä suurimmista herkuista mitä maailmasta löytyy, poron kuivalihaa. Sillä on vaan niin kipee kilohinta, ettei sovin isoa palaa raaski ostaa, se kustantaa ovh noin 100€/kg. Ostin muistaakseni jonkun 15€:n palan, josta sitten vuoleskelin ohuita slaideja hotellihuoneen sängyllä maaten, yöttömässä yössä, kultakuumeessa.


Ps. Osa 3 tulee ehkäpä ens viikonloppuna, jos jaksan kirjotella.
Pss. Kumpiko kuvatyyli on parempi? Silleen, että kuvat ovat pieniä ja limitettynä tekstiin, vai suurina niinkuin ennenkin?

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kesälomareissu lappiin osa 1 Hankasalmi-Rovaniemi

Taas venyi kirjoitustauko turhan pitkäksi. Yritän ryhdistäytyä. En tiä miksei ole tullut runoiltua, no ihan sama, väliäkö sillä. Väsyttää häjyysti. Yövuoro kohta puolessa välissä, niin piti keksiä jotain millä pysytellä hereillä. Aloitetaas....



Prologi tai joku sen tapanen

Mietittiin joskus talvisena lauantai-iltana, että mitä kaikkea tehtäisiin kesällä. Listattiin paperille kaikenlaisia toiveita ja suunnitelmia, sellaisia jotka eivät maksa mitään ja sellaisia mitkä maksavat. Koska rahatilanne on mitä on, niin päädyimme siihen, että teemme yhden isomman matkan ja sen lisäksi sitten huvipuistot ym. Ja se matka suuntautuisi kohti pohjoista, Suomen lappia, kultaa huuhtomaan!

Jokainen voi yrittää asettua 6- ja 9-vuotiaiden asemaan ja kuvitella heidän ajatuksensa... Lappiin..Kultaa...Musta tulee rikas... Tällaisia ajatuksia oli ainakin vanhemmalla veljeksistä ja no okei, vähän mullakin. Ton rikastumisen toiveen kun ottaa pois, niin kyllä voi sanoa että odotukseni olivat kovat. Olisi kiva kokeilla millaista kullanhuuhdonta käytännössä on, kuhan ny vähä ees pääsis koittamaan, niin se riittäisi. Ite odotin reissulta myös paljon muuta. Millaista olisi reissata lasten kanssa noin pitkä reissu, kyselisikö takapenkki koko ajan milloin ollaan perillä. Ajatuksissani oli myös että näkisimme poroja, hienoja maisemia jne.


Sitkan katto aamukasteessa, lähtöaamuna klo 04:17

Lyhyesti alkuvalmisteluista

Sovimme, tai siis en mä mitään kysellyt vaan määräsin ja komensin. Vaimo saisi toimia reissun vaate- ja varustevastaavana ja minä hoitaisin ruokapuolen. Eli periaatteessa sama työnjako kuin kotonakin. Joo tosiaan, kaikki maksaa ja rahaa oli rajoitetusti, kuten aina. Ruokamajurina päätin, että valmistamme osan ruuasta itse, eli ostamme mahollisimman paljon kuivaruokaa jo kotoa ja otamme mukaan Trangian. Se toisi reissuun lisää eksotiikkaa, vaihtelua ja ennenkaikkea säästöä. Miettikää ny, perinteinen bensa-asema tauko menee suunnilleen näin: 2x kahvi á 2,5€, 2x pillimehu á 1€, 2x sämpylä á 4-6€, 2xkarkki,sipsit,pulla tms. Nii-i. Siinä kakskymppinen on aika kevyttä. Kun miettii, että reissu on mennen tullen vajaat 2000km, niin kalliiksi tulee. Niin, ja tossa oli vasta kaffipaussin hinnat.

Torstai 25.7

Isoveli.

Pikkuveli.
Menin edellisenä iltana poikkeuksellisesti hyvissä ajoin nukkumaan, muistaakseni jo kymmenen aikoihin. Turhaan. Se yö oli ihan hanurista. Siitä ei tullut yhtään mitään. Mulla oli neljän yön putki takana, siis työputki ja jetlag-painoi päälle eikä rytmi meinannut kääntyä. Koko yö meni pyöriessä ja hyöriessä, kun ei nukuta niin ei nukuta. Kello ku herätti 04:00, niin kyllä sitte olis nukuttanut, kuinkas muutenkaan. Pakattiin loput tavarat autoon ja heräteltiin pojat siksi aikaa että siirtyivät autoon, jossa saivat jatkaa uniaan. Sitruuna starttasi pihasta muistaakseni 04:40.

On the road.
Vaikka väsytti rajusti, otin minä ekan ajovuoron. Uskalsin ajaa, sillä tunnen itseni ja tiedän rajani. Arvokkaan lastin kanssa ei parane liikenteessä leikkiä, eikä kyllä liikenteessä leikkiminen muutenkaan ole kovin tervettä touhua. Mamma oli juttuseurana vähän aikaa, kunnes simahti. Takapenkilläkin oli hiljaista ja hyvä näin. Mulla oli Radio Suomi seuranani, se riitti. Ajeltuamme noin 250kilsaa oli aika herätellä matkustajat, sillä mulle iski kauhea nälkä ja kaffituttikin. Tauko pidettiin jossain lähellä Kärsämäkeä.



Trangia toi kyllä kivaa tunnelmaa. Sinolin palosta tuleva tuttu tuoksu ja muutenkin, en mä osaa selittää. Aamupalaksi keittelimme puuroa, kaffia, kaakaota ja karjalanpiirakoita metukoilla. Keittelimme kaffia myös termospulloon, niin sai sitten juoda myöhemminkin. Ai miksi mä kirjoitan näin tarkasti? No siks, ku tää on mun ploki ja päiväkirja. Jos ei kiinnosta lukea, niin ole lukematta. Kirjottelen nyt, kun vielä muistan jotain. Itseasiassa muistan aika hyvinkin parinkuukauden takaisen matkamme, mutta miten on sitten vaikka kahden vuoden päästä, jaa-a. 

Sitten oli kuskin vaihdon aika. Olin niin töttöröö, kuin ihminen nyt vaan voi olla. Mutta kuten arvasinkin, ei uni tullut vaikka miten yritti. Yliväsy tai jotain. No, makoilu etupenkillä silmät kiinni friskaa aina pikkuusen kuitenkin.


Matka jatkui ja takapenkkiläisetkin olivat tyytyväisiä, ruikutusta ei kuulunut. Kyselivät kuitenkin aina, että missä mennään ja joko ollaan lapissa. Joskus yhentoistamaissa saavuimme Meri-Lappiin. Piti oikein Wikipediasta käydän tarkistamassa, että onko tuo alue "merilappia" vai mitä, oli vaan semmonen mielikuva, että oon tommosen sanan joskus kuullut. Oli se. Noi tuulivoimalat on kyllä hienoja! En pysty millään ymmärtämään miksi jotkut, ymmärtääkseni aika suurikin osa ihmisitä, rutajaa notta ku ne on niin rumia. Linnutkin lentää niihin ja kualoo. Meidän naapuriin saa minun puolestani rakentaa koska vaan tommosia.


Ku kerran reissuun on lähäretty, niin käytiin sitten oikeen ulukomailla asti. Kävästiin kurkkaamassa miltä ruottissa näytti ja siellä oli niin rumaa, että käännyttiin melkein samantien takaisin. Eli paikkakunta oli luonnollisestikin haaparanta / haparanda. En muistanut juurikaan räpsiä kuvia.

Tornionjoki. ( Muistaakseni)
Haaparannan ja Tornion jälkeen matka jatkui kohti Rovaniemeä, joka olikin ekan päivän tavoite. Ai niin. Se piti vielä kertoa, että ennen Torniota oli komea ja leveä moottoritie sadankahenkympinrajoituksineen. Joo. Siitä tosiaan sitten Jäämerentielle ja kohti Rovaniemeä.

Lappia ei näkynyt vieläkään. Jotain pieniä nyppylöitä siellä täällä, muttei kunnon Lappia. Takapenkki alkoi olemaan jo huolestunut. Ennen Rovaniemeä tuli taas näläkä. Veettiin sitruuna parkkiin jonnekin Kemijoen itäpuolentien levikkeelle ja laitettiin Trangia laulamaan.


Mamma oli tehnyt kotona makaronilaatikkoa ja pakastanut sen. Säilyy hyvin kylmälaukussa, jossa on 3kpl kahen litran jäädytettyä vesipulloa. Ai miten maistuikin hyvältä. Kunnon ruokaa, eikä mitään riistohinnoiteltua hampurilais-mössöä.



Kemijogee.

Vesivoimala.

.

Meilloli hotelli, tai oikeestaan mökki varattuna Rovaniemeltä, Napapiiriltä, tarkemmin sanottuna Santa Claus Holiday Villagesta. Koska tämä oli päivän päätepiste ja kello oli vasta iltapäivä jotain 13-14, ei meillä ollut mitään kiirusta. Ruuan jälkeen päätimme käydä kattelemassa Hiidenkirnuja, kuten jo kotona suunnittelimmekin. Sinne siis. Ei kun joo. Tossa taukopaikan vieressä oli joku järvi tai ehkäpä jopa ite Keminjoki. Käytiin eka vähän rannassa lutraamassa, pikkuveli jopa uimassa, ei tarkoituksella, vaan koska horjahti rantakivillä.


Kuuklettelin joskus kesällä, että missä sitä voisi matkan varrella pysähdellä. Löysin semmosen mielenkiintoisen paikan, kuin hiidenkirnut. Paikka oli noin 22 kilsaa enenen Roita, juurikin tuolla Kemijoen itäisellä puolella. Tarkemmat tiedot ja ajo-ohjeet löytyy täältä.


Oli kyllä hieno paikka ja näkemisen & kokemisen arvoinen, eikä maksanut mitään. En mä noista oikein hirveesti osaa mitään kertoa, kuvat puhukoon puolestaan.





Iso kives, pienet ihmiset.

Jännää tommosta reikästä höttökalliota jotain jääkausistydeemii.


Kirnujen jälkeen oli enää lyhyt matka ajella napapiirille. Takapenkki muuten kyseli, että mikä se napapiiri oikein o. Öö, tota, hetki... Känsällä nettiin ja kuuklettamaan: Ne ovat kauimpana navoista sijaitsevat leveyspiirit, joilta katsottuna auringon keskipiste on kerran vuodessa, kesäpäivänseisauksena, horisontin yläpuolella ympäri vuorokauden, mutta talvipäivänseisauksena ei lainkaan. Kyllä kato iskä tietää, ja Wikipedia tiäsi mokoma saman, Klik.

Saavuimme Napapiirille joskus ennen kolmea, siis viittätoista. Auto parkkiin ja ihmettelemään. Ajattelin, että se on semmonen turistirysä ja matkamuistomesta. No sitähän se oli. Vaikka tavaraa oli vaikka kuinka ja paljon, ei kaikki ollut kuitenkaan mitenkään riistohintaista tai krääsää. Toki sellaistakin oli, muttei kaikki.


Heti ekana käytiin tapaamassa Joulupukkia, ei tuota Lego-versiota, vaan ihka aitoa. Tilanne oli jotenkin huvittava. Ensinnäkin siksi, että koko matkan oli ollut mahoton helle, lähempänä kolmeekymppiä ja auton ilmastointi huusi koko matkan. Toisekseen. Pukki bongasi meidät ja pyysii viereen istumaan, kyseli kuulumisia ja kaikki perinteiset. Tämän jälkeen tonttu nappasi kuvan. Vähän rupesi epäilyttämään. Arvasin. Iso kuva 30 ja pieni kuva 20€, tai jotain sinnepäin. Heh heh. Jäi photot lunastamatta. Kierreltiin myymälöissä ja osteltiin jotain pientä, kivaa oli.

Käytiin respassa kirjaamassa ittemme sisään ja saatiin mökin avain. Mökki oli aivan uusi. Se oli semmonen mökkikylä, joka oli vielä rakenteilla. Työkoneet pörräsivät pihassa. Tavarat mökkiin ja vähäksi aikaa pötkölleen. Veettiin tunnin kuolaköllöt, sain vihdoin ja viimein nukuttua, kyllä teki hyvää. Tämän jälkeen ajeltiin takaisin Roin keskustaan ja käytiin Liiterissä =). Ostettiin vähän ruokaa, sipsejä ja muita herkkuja. Illalla saunottiin, nautittiin terassilla lähes yöttömästä yöstä ja käytiin nukkumaan. Aamulla herätessämme oli jo duunarit saapuneet työkoneineen. Olo ja mieli olivat hyviä. Hotelliaamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti OIKEAA LAPPIA.

Ai niin. Pari juttua viä. Keräsimme joku viikko ennen reissua mustikoita, joksa sitten myimme ihmisille, emme välittäjille tietenkään. Näillä rahoilla saimme sitten maksettua yön mökissä sekä koko matkan diisselit. Ei paha ollenkaan.

Toinen juttu. Pikkusen rupes naurattamaan tuo alla oleva kuva, joka oli mökin kansiossa.


Eli. Tuolta olisi saanut varattua retken. Mustikanpoimintaretken. Olis päässyt kokeilemaan millaista on mustikanpoiminta ja tehä sitten ite kerätyistä marjoista vaikka hilloa tai piirakan. Meidän porukalta tuo neljän tunnin retki ois maksanut vain 240€. No joo joo. Ei tämä nyt ollut varmaan suomalaisille suunniteltukaan. Eri asia, jos jostain Kiinan suurkaupungin savusumusta tulee joku megaporvari suomeen ja lappiin, niin voihan toi olla aika eksoottista ja jos kerran rahaa on, niin mikä jottei.

(Jatkan tarinaa lisää toisella kertaa, johan tässä tulikin taas runoiltua pitkät pätkät.)