Mustikkaa ja sieniä

On tää loppukesä vaan hienoa aikaa, ehkäpä jopa vuoden parasta. Oon saanut jonkin ihmeellisen virtapiikin ja nyt on taas monta rautaa tulessa. Aitan maalausta, autokauppaa, sienestystä, marjastusta jne. Hyvä näin, sillä eipä aikaakaan kun sieltä se marras-joulukuu vaan saapuu ja tuo sen pimeän mukanaan.

Yleensä olen kerännyt mustikkaa korkeintaan pari ämpäriä kesässä, mutta nyt tuli jostain innostus tähänkin hommaan. Tähän mennessä saalista on tullut karkeasti noin 20 äpärillistä eli noin 200 litraa, joista kaksi ämpärillistä omaan pakkaseen ja loput myyntiin. Olen myynyt tutuille ja tuntemattomille, työkavereille ja vanhainkodin keittiölle. Ja kerään ja myyn edelleen, jos joku on mustikkaa vaille. Yhteyksiä voi ottaa sähköpostilla lastunen@gmail.com tai kysellä tuossa alla olevassa kommettiosiossa.


Tässä mustikkatouhussa kaikki muu on kivaa, paitsi siivoaminen. Voi elämän kevät miten olemme mamman kanssa välillä tuskailleet näiden kanssa. Imurin läpi kun vetäsee, niin 95% roskista lähtee kyllä pois, mutta joku saisi kehitellä version joka erottelee myös raakileet pois, niin mustikan kuin puolukan. Ostaisin heti.

Kokeilin myös kuivattaa mustikoita. Marttaliiton sivuilta lueskelin, että mustikka on yksi parhaista marjoista kuivattamiseen. Kyllähän nen kuivui, mutta hitaasti. Lähettelin siskooplikalle, oikeen Helesinkihin asti yhen satsin. Reilu litra kuivatettuna mahtui hyvin kirjekuoreen. Saunanlauteilla uunipellien päällä on kuivumassa muutama litra lisää, ihan vaan mielenkiinnosta testailen. Kuivatetut vois mennä vaikka karkin korvikkeena naposteltaessa, tai sitte ei. Suunnittelin rakentavan kuivurinkin, mutta palataan siihen sitten myöhemmin, mikäli toteutan kuivurihässäkkäni.



Sieniä on löytynyt kohtaisesti. Pääasiassa kanttarelleja, paras sienestysaika taitaa olla vasta edessäpäin. Sienet ovat päätyneet pannulle voin ja suolan sekaan sekä kastikkeisiin. Niin joo, kokeilpas tehä ekaa kertaa myös kanttiskeittoa. Oli muuten hyvää valkosipulipatonkien kanssa! Tosi helppo tehä ja maukasta kuin mikäkin. Joutui tekemään toisenkin kerran ja kolmannenkin..

Eilen kävin heittämässä kevyen kävelylenkin metässä yövuorojen välissä. Mukaan lähti litran verran kanttiksia ja kourallinen suppilovahveroita. Kävin kattomassa yhen suppispaikan jonka löysin viime syksynä ja paikkauskollinen sieni kun on, niin sieltähän niitä alkoi nousemaan. Täytyy viikon-parin päästä käydä tarkistelemassa tilannetta.

Koska keruutyyini on aika raju ja repivä etenkin puolukan kanssa hajotin viime syksynä muistaakseni kolme muovikonetta. Muistelin joskus nähneeni jossain puisia koneita, joissa on kangaspussi perässä. Aikani kun kuuklettelin, niin löysin sen mitä halusinkin. Ruåttalaanen Jonas-poimuri. On muuten niin mahtava poimuri, etten olisi ikinä voinut kuvitellakaan miten mukava ja tehokas sillä on kerätä. Jonas on muuten sekä Hesarin että Kuningas Kuluttajan testivoittaja, eikä syyttä. Ulkonäkö saattaa kyllä hämätä. Puinen runko on kuin jonkun ammattikoulun ekaluokkaisen tekemä. Piikit ovat metallia ja pinnoitetttuja, joten ne tod.näk. kestävät. Pinnoituksen ja ilmeisesti sopivan piikkivälin ansiosta kone luistaa hyvin puskissa lukuunottamatta ns. pitkässä varressa olevaa mustikkaa. Puolukkaan toi on varmasti huikea, tuskin maltan odottaa.

Mustikkaa on paikoitellen erittäin runsaasti.

Marjassa koko perheen voimin. Jotain niin hienoa. Oikeesti.

Tästä viitti kerätä.

Saalis.

Iskä keräs ison ja poika pienen puolilleen. Lompakot tykkäs.

Kastikesienet kasassa.

Parin sadan euron marjat =)

Mustikkakiisseliä ja kermavaahtoa. Aika hyvvee.

Ihmettelin kerran miten tää poimiminen tuntuu niin raskaalta. No flunssanhan se täräytti. Meinas tulla hiki.

Marjanpoimijan nakit.

Ja vielä lopuksi. Mä en oikein osaa sanoa mikä tuolla metässä on niin hienoa, mutta kun se vaan on. Kontata menemään ja poimia ämpärit täyteen marjoja. Ymmärrän hyvin, ettei kaikkia semmonen touhu kiinnosta, mut jostain syystä mä tykkään siitä ihan hirveesti. Pari ämpärillistä ja satanen puhtaana käteen. No okei, se motivoi, mut se ei ole kuitenkaan tärkein juttu. Emmä tiä, ihan sama, mä viihdyn metässä, tarviiko sitä enempää pohtia tai filosofisoida =)

Kanttarellit ja suppilovahverot.

Kuparisepän muotiploki. Shoppailua, ihquu.

Marjastus ja sienestyskausi alkoi osaltani reilu viikko sitten. Keräsimme eka porukalla pari ämpärillistä itelemme ja kun huomattiin, että metät on sinisenä mustikkaa, niin päätettiin sitten kerätä myyntiinkin. Kauppa on käynyt hienosti ja taidanpas käydä hakemassa vielä muutaman ämpärillisen ihan vaan verryttelynä ennenkö puolukat kypsyvät ja pääsee kunnolla naatiskelemaan.

Mutta ei mustikoista tällä kertaa enempää.

Kuten kaikki tietävät olen himoshoppaililija, kuten suurin osa Suomalaisista miehistä. Eli ostan vaatteita suunnilleen kerran tai kaksi vuodessa. Tällä kertaa "vaihdoin" kaksi ämpärillistä mustikoita vaateläjään joita pengoin kauppojen kesä aleista. Tuli kyllä tehtyä hienoja löytöjä, siis omasta mielestäni, ja itellenihän mä näitä rytkyjä ostin.

Kotilököhousut -50% 10€

Shortsit 5€ ovh 24.90€

Herrasmiäspaita 5€ ovh29,90

Takki 10€ ovh59,90. Ei toi oikeesti noin iso oo, kuva valehtelee.

Homopinkit. Ainoat normaalihintaset. Oli pakko ostaa ku oli niin puppelit.

6kpl nilkkasukkia 7€

Muistaakseni femman. Alennuksestta tietty.

Adidaksen tosi komia byysat. 59.90 ja siitä -70% pois.

Hiekkaväritys reisitaskuhousut. 39.90€ -50%

Hurusvaappuja 40€ -50%.

Aika kiva setti vaatteita ja uistimia kahellä ämpärisellä mustikoita?

Pääsimmääviäläkikalaan!

KUUSAA osa I

Pitkään aikaan tullu taas plokailtua mitään, jospa sitä nyt vetäisi yhteen pari reissua. Ennen ja jälkeen elinkautisen. Aika tarkkaan pari viikkoa sitten kävin parin Vaasan kaverin kanssa taas Kuusaalla. Kiertelin eka vähän siellä ja täällä, koska ykkösmesta oli varattu. Kun huomasin sen olevan tyhjillään kävin pommitamassa paikkaa. UL-Komia kiinni ja heitto hotspottiin ja taimen oli huijattu. Ekalla heitolla. Oikeesti. Vastus siiman päässä tuntui ihan mukavan kokoiselta. Väsyttelyt ja sainkin rantaan muistaakseni 43cm taimenen. Väsyttelyn aikana kalakamunikin saapui rantaan ja kuvasi sekä väsytyksen että vapautuksen GoPro:lla, muttei ole vieläkään lähettänyt pätkää mulle. No okei, en tiedä olisiko se mukavaa julkaistakaan. Vaikka käytössä oli tietenkin VÄKÄSETTÖMÄT KOUKUT, niin kala sai aika pahasti siipeensä ja vuosi verta rumasti. Pitkän aikaa sai elvytellä virtavedessä ennen kuin lähti takaisin uimaan. No, se on semmosta välillä.

Alku oli siis lupaava. Ei muuta kuin jatkamaan saman kohdan piiskausta. Muutama heitto lisää ja taas mentiin. Tälläkin kertaa vastus tuntui mukavan kokoiselta. Väsyttelyn jälkeen rannalle nousikin 47 taimen. Ei mikään pullukka, muttei mikään luikkukaan. Ihan perus tane. Rasvaevän tai siis sen puuttumisen tarkistus, pappia ja verestys. Oli aika hieno fiilis. Oikein herkisti. Vaikka olimme emännän kanssa sopineet, ettei meidän avioliittoaikeista ( pari päivää tämän jälkeen ) hiiskutaka kenellekään, niin oli pakko lipsauttaa kaverille. Oli kertakaikkiaan niin hieno fiilis. Maailman parhaat polttarit.

Seuraavaksi sitten kuhia kiusaamaan. Ei aikaakaan, kun tunsin epämääräisen tärpin ja koska taisteluhalukkuus oli niin olematon, arvelin että pieni kuhahan se siellä. Joo-o, hieno kuha, taisi olla istari kun kyljessäkin luki Canon =)

Canon-kuha

Kuhat ovat olleet pikkusen hukassa tänä vuonna, enkä nyt sinänsä ihmettele kyllä ollenkaan. Jotkut aikuiset on kertoneet kuhien olevan lämpimien ilmojen ja etenkin lämpimien vesien kala. VETTÄ TULEE JOKA PÄIVÄ ja ukkonen on tuttu kaveri! Rupeis jo riittäämään, mut minkäs teet. En osaa poutatanssia, enkä kyllä tanssi muutenkaan. Terve mies ei tanssi. No, loppupelissä kuhia nousi muutamia kappaleita ja mukaan lähti muistaakseni mulle 2 ja kaverille 2.

Taas joutuu toteamaan saman ja taivastelemaan. On se kuha vaan hieno ruokakala. Vetäsin kuhat fileiksi ja paistelin pannulla oikeessa voissa, ripaus suolaa ja se on siinä. Muita mausteita ei tarvi.
Taimen meni pakkaseen ja muutaman päivän kuluttua naatiskelimme taas kulinaristia herkkuja.  Loimulohi. En tiä saako kalasta valmistettua parempaa herkkua kuin loimulohi. Jos joku haluaa rautalangasta väännetyn, kuva-kuvalta blogauksen lohen loimuttamisesta, niin heittäkää tonne kommettiosioon toive. Joo, tosiaan loimulohta tai siis -taimenta, oman maan uudetperunat ja kermaviili-tillikastike. Paremmasta en tiedä.

KUUSAA osa II

Pääsimmääviäläkikalaan! Ei siitä emosta tullutkaan pirttihirmua, ainakaan vielä. Olin aamupäivällä ollut perheen kanssa mustikkametässä ja muutenkin touhaillut kaikenlaista. Väsytti. Väsytti kovaa. Väsy ja ikiaikainen saalistusvietti tappeli, ikiaikainen saalistusvietti voitti. Soitto Varjolantilalle ja tilaa oli, joten varasin luvan sinne. Kattelin sadetutkasta, että saattaa tulla vesi- ja ukkoskuuroja, rankkojakin sellaisia. Niinpä tietysti, niitä kun ei tänä kesänä ole ollutkaan kuin joka ikinen päivä!

Saavuin Kuusaalle pikkusen ennen iltakuutta ja lunastin luvat. Kurikset päälle ja menoksi. Ekat sadepisarat tipahtelivat ja ukkonen jyrisi. Voi hevosen nännipiha! Odottelin pahimman kuuron yli ja arvuuttelin, uskaltaisiko tuonne mennä sekaan. Onneksi koski pauhaa niin kovaa, ettei jokaista ukkosen murahdusta kuule. Firetiger-ärsyvärinen UL-komia kiinni ja reilusti alle kymmenen heittoa ja taimen iski. Samassa iski myös salama. Tai ei siinä ainakaan montaa sekunnin kymmenystä ollut välissä. Tuli muuten kiire. Jarrua tiukalle ja hirveellä kelauksella kala rantaan. Hienosti pysyi kiinni ja kovaa taisteli, mutta hävisi loppupelissä tappelun. Rasvaevä oli leikattu, oli lähtenyt kasvamaan (taas) takaisin mutta 100% varmuudella leikattu. Mittaa tällä taimenella oli myös saman verran kuin edellis reissullakin saamallani, eli n.47cm. Pappia, verestys ja äkkiä sateen ja ukkosen suojaan. Räpsin parit kuvat, jotka ovat kyllä tosi suttaisia ja perkasin kalan. Odottelin ukkoskuuron väistymistä ja vein kalan kylmälaukkuun.

Neljäseiska

Jos ois tienny, niin olis ollut viisainta pakata kamppeet ja suunnistaa takaisin mamman viereen. Kymmenen minuutin kalastus ei nyt kuitenkaan ollut se mitä lähti hakemaan. Loppu ilta ja yö menikin sitten taivaan rantaa tuijotellen, välillä laavulla ja välillä autolla istuen ja termarikaffia juoden. Pimeetä oli ku mörön perseessä.

Reinpou.

Ei tarvi olla kummonenkaan pekkapouta, ennustaessaan säätä tämän näköisistä pilvistä. Valokuvahan ei kerro totuutta ja etenkin kännykameralla on vaikea vangita oikenlaista tunnelmaa. Muutaman kerran Kuusaan ylle ilmestyi kuin tyhjästä ukkospilvet. Niinkuin alla olevissa kuvissakin.

Pelottavaa.

Aurinko sammuu.

Vettä tuli kuin Esterin sieltä.

Sataa sataa ropisee.

Kalastus tosiaan jatkui aina pahimpien sateiden tauottua. Kuhaa yritin, mutten osannut. Yritin monta kertaa ja monenmoisilla uistimilla, mutta ei. Muutama pieni ahven, kylki säyne ja yksi taimenen karkuutus. Vasta puolenyön jälkeen sain ekan ja viimeisen kuhan ylös. Tämä noin 38cm kuparikylki pääsi takaisin kasvamaan.

Joskus ennen yhtä jo ajattelin, että eiköhän tämä ollut tässä ja kuoriuduin läpimäristä vaatteista ja lähdin ajelemaan hissuksiin yön pimeydessä ja kaatosateessa kotia kohti.

Tänään vetäsin tanen fileiksi ja laitoin graavautumaan. Oli muuten taas tosi hyvän värinen liha, nätin punainen. Juuri nyt olen töissä ja vilkuilen kelloa. 3 tuntia ja 20 minuuttia ja pääsisi kotia nukkumaan.

Merisuolaa, sokeria ja tilliä.

12.07.2012 Tarttui koukkuun toisenlainen kaunotar

Ai äm ö king of the vöörld!!!

Saas nähä vieläkö sitä pääsee kalaan, vai loppuiko blogaukset tällä päivämäärällä, jolloin sanoimme TAHDON =)

Koskireissun odotustunnelmia

Dodii. Tänään olisi taas päivä uus. Pari päivää sitten tuli heitettyä puhdas mp-reissu, mutta nyt on meininki toinen. Tänään suuntaan toiselle koskelle parin Pohojammaan vahvistuksen kanssa.

Reissun suunnitelma lyhyesti. Haetaan taimen eka pois kuleksimasta ja sitten yöksi kuhajahtiin =) Piti eilen käydä oikein isoolla kirkolla hakemasssa uudet siimat ja muuta sälää. Siimaksi valitsin tällä kertaa fluoripunaisen Sufix performance FUSE- kuitusiiman  ja strategiset mitat olisivat 0.20mm / 12.8kg. Kakskymppinen kuitu on aika paksua kevyille liitseille jne. mutta saa sillä sitten ainakin vedettyä koukkuja suoriksi pohjakivistä.

Mukaan tarttui myös alennuksesta 12g Blue Foxin Inkoo Vivid, jossa on semmonen fosforinen pallukka koukussa sekä Tanskalainen 10g Hansen Pilgrim lusikka. Joutui ostamaan myös lukkoleikareita jonkun pussin.

Mun oma tuotano on edelleen vaiheessa. Reilu satakunta Komiaa olisi valmiina, mutta kun en ole saanut tilattua LV-1 lakkaa, uistinrenkaita ja koukkuja niin homma ei edisty. Sen verran piti touhata viime yönä näiden kanssa, että pintalakan puutteesta huolimatta rengastin ja koukutin muutamat mukaan. Etenkin toi UL-Komia on hyvä tuohon harrastamaani "roikotteluun." Keveydestään johtuen uistin leijailee mukavan hitaasti ottipaikoilla. Joskus taas tarvii nopeammin putoavaa, mutta tälle o,7mm kuparista valmistetulle lusikallekin on näköjään tarvetta.

Tärppejä ja hyttysiä

Kotiuduin just koskelta. Sade ropisee peltikattoon ja mässyttelen sipsejä. Saas nähä millanen myräkkä sieltä tulee aamuyöstä. Ilmatieteenlaitos olis väkevästi sitä mieltä, että huomenna on aika hurja keli.

Ite reissusta. Tämä oli vaan tämmönen pikapyrähdys. Koskella olin noin 1830 ja nyt tosiaan jo olla möllöttelen jo kotona.

Saldoa. 2 ahventa, 3 tärppiä, yksi karkuutus ja viisi hienoa taimenten hyppyä koskenniskalla. Eivät vaan kelvanneet mun kuparin palat, ei tosin perhostelijoiden höttösetkään, tai ainakaan en huomannut että jollain olisi ollut mitään äksöniä.

Mut mukavaa tuolla on olla kesäiltaa viettämässä. Kuikka lauloi komiasti jossain kaukana järvellä ja keli oli ok. Hyttysiäkin muuten oli ja niitä oli paljon. Ei muuta kuin etiäppäi. Tiistaina jatkuu koskitouhut toisella koskella. Vaasan kamu ja joku sen kaveri tulevat tänne seurakseni.

Kesän ykkösreissu, koskikalastusta ja suuria tunteita.

Mikäs jätkiä oikein hymyilyttää?  Palataan asiaan plokin loppupuolella. Sitä ennen kuitenkin pieni pohjustus. Olen kalastellut hyvän ystäväni, kalakamuni ja EX-bändimme kitaristin (Toinen Lapsuus, joka muuten tekee taas tuloaan mahdollisesti syksymmällä 15-vuoden pikku breikin jälkeen) koskilla jo vuosia. Homma menee yleensä silleen, että kerran tai kaksi kesässä "Aake" ajelee Pohojammaalta tänne Keski-Suomen ja Pohjois-Savon koskille. Laskeskelimme tuossa yön pimeinä tunteita, että tätä perinnettä on jatkunut jo noin kymmen vuoden ajan. Minä olen vannoutunut virvelimiäs, mutta kaveri taas on pikkusen hurahtanut perhosteluun, tervehtymisen merkkejä on kuitenkin ollut havaittavissa, sillä tämä reissu meni hänellä 90% virveli kädessä. No okei, selitellään nyt sen verran, että vesitilanne on sellainen, että perhostelu ei ole mitään helppoa kun vaahtopäät kuohuaa ja kahlaaminen on vaikeaa.

KUUSAA

Mulla on tänä kesänä kalastelut jääneet harvinaisen vähäiseksi. En oikein tiedä miksi, välillä vaan on semmosia kausia, että välillä kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Perhe ja työkin rajoittaa harrastusta. Tällä kertaa hyvää kannatti odottaa.

Tuossa keväällä jossain vaiheessa soiteltiin ja Aake oli toteuttanut yhden unelmistaan ja ostaa päräyttänyt itselleen "vapauden" , Liberty 566- asuntoauton. Täytyy kyllä heti todeta, että mustakin tuli karavaanari, tuo kaikkien kaveri, välittömästi. Sitten joskus aikuisena, kun mulla on pätäkkää, ostan kyllä kans asuntoauton, on se niin Ameriikkaa, notta oikeen! 

Löimme reissun lukkoon vasta pari päivää ennen H-hetkeä, kun sain asiat järjestymään ja kalenteriin tilaa. Keskiviikkona klo 17 asuntoauto rykäisi nokiset pössyt Hankasalmen taivaalle ja otimme suunnaksi Laukaan Kuusaan, jonne meille oli varattu ns. iltalupa eli, klo 18-06. Kävimme lunastamassa luvat ja samalla kysyin myyjältä varovasti: -Onko miten paljon mennyt lupia täksi yöksi?  Johon myyjä: - Näyttää siltä, että saatte kalastella ihan kahdestaan. Aivot vapauttivat varmasti saman tien pikkuisen endorfiiniä,- Jes, ja hiljainen tuuletus, olemme Kuusaan Kuninkaita tänään, koko koski on meidän!

Auto parkkiin ja valmistautuminen alkoi. Suunnitelmissamme oli alunperin että saapuisimme kosken rannalle hyvissä ajoin, mutta niinhän siinä kävi, kuten aina. Aika rientää liian nopeasti silloin kun ei pitäisi, ja sumpit jäivät keittämättä. Kurikset jalkaan, lusikka siiman päähän ja mars mars koskelle.

Ekaan puoleen tuntiin ei tapahtumia ollut, jos ei klassista tunnelman nostattajaa, "epävarmaa tärppiä" lasketa mukaan. Yhtäkkiä tyttöjen färinen UL-Komia saikin kyytiä, ei mitään kovaa kyytiä, mutta kala siellä tuntui olevan siiman päässä kuitenkin. Kuusaan erittäin vuolas virta, ja vielä etenkin nyt kun vesi on korkealla hämäävät pahasti ja kalan kokoa on hankala arvioida. Aikansa kun tappelin, niin sain kalaan näköyhteyden ja huomasin että taimenhan se siellä, muttei ainakaan mitallinen, joten haavia ei tarvita. Taimen jalkojen juureen, varovainen irroitus VÄKÄSETTÖMISTÄ koukuista ja kappas kappas, sehän olikin oikein luonnontaimen. Pituutta tällä kalalla oli karkeasti arvioden noin 30 cm. Pikainen kuvaaminen ja kala takaisin kasvamaan. Peli oli avattu, tästä olisi hyvä jatkaa.

Siinähän se on, Rasvaevä.

Seuraavaa tapahtumaa ei tarvinnutkaan odotella kauaa. Heti seuraavalla heitolla samaiseen lusikkaan iskikin jo oikein kunnolla. Nyt ei olisi kyseessä alamittainen. Jarrua tiukemmalle, kala vetää kohti imua, lisää jarrua ja vielä lisää, ettei se vaan pääsisi kuohuihin. Irti! Se on semmosta. Kuitusiima, kova virta & taimen on joskus vaikea yhdistelmä.

No ei siinä auttanut kauaa surra vaan jatkaa sinnikkäästi saman kohdan pommitusta samalla tekniikalla. Tämä paikka ja tekniikka jääköön kertomatta, en mä nyt kuitenkaan halua kusta omaan sukkaan, kateellinen kalamieshän minäkin olen. Jonkin ajan kuluttua joku kävi taas kopasemassa, mutta ei tarttunut. Pari heittoa lisää ja kiinni oli! Kala vei uistinta ihan kivasti, muttei kuitenkaan mitenkään älyttömällä voimalla. Siitä huolimatta jarrun kanssa sai taas säätää ja kikkailla. Aikani väsyteltyäni tein päätösen lähteä kävelemään alaspäin kalaa vastaan. Päätös oli varmasti ihan oikea.

Sitten se säätäminen ja kikkailu vasta alkoi. Tilanne kun on päällä, niin sitä ei aina ajattele kaikkea ihan järkiperäisesti. Vedin kalan jalkojenjuureen ja huomasin sen kirbeliksi. Jostain käsittämättömästä syystä en ottanut selästäni haavia, vaan nostin kalan siimasta rannalle, jolloin siima sanoi Naps! ja kala tippui rantaveteen. Sitten haavi äkkiä selästä ja yritin sillä sitten kauhoa sitä kyytiin ja vielä ihmeellisempää oli se että onnistuinkin siinä =)

Kirjopossu oli harvinaisen nätti ja ehjäeväinen. Mittaa oli kertynyt noin 46cm, painoa en mitannut sillä puntari unohtui kotiin. Kala oli todennäköisesti melko tuore istari. Tämän päättelin kahdesta asiasta. Kokoisekseen kala oli melko vaatimaton taistelija ja toisekseen vatsalaukusta löytyi sokerinpalan kokoinen kivi ja jotain ruohomössö tms. joten kala ei ollut vielä oppinut miten luonnossa selvitään. Ja kun kerran viidakon laki on armoton, on tämä kirjolohi tällä hetkellä pakkasessamme odottelemassa loimutusta tai savupönttöä.

Koska olin jo saanut lohikalan, lähdimme seuraavaksi katsomaan olivatko kuhat nousseet koskeen. Ja olihan ne mutta tälläkertaa vuorossa ei ollut samanlaista ilotulitusta kuin viime kesänä. Yöllä oli muuten kylmä, oli todella kylmä. Todennäköisesti ja toivottavasti kesän kylmin päivä ja yö. Samaisena yönä oli lapissa satanut räntää ja lunta. Jotain taas tuli opittua. Ens kerralla pakkaan muuten pitkät kalsarit mukaan. Onneksi olen jo hoitanut miehiset velvollisuudet, voi olla ettei enää onnistu tämän kylmäkäsittelyn jälkeen.

Kuu, tähdet ja kaikki planeetat olivat ilmeisesti linjassaan minun kanssa, sillä kaikki tapahtumat olivat osuneet minulle, kalakamun pyytäessä tyhjää. Sovimme niin, että tänään on mun vuoro ja huomenna hänen.

Ekasta hyväksi tuntemastamma kuhamestasta lähti lukuisten tärppien ja karkuutuksien jälkeen mukaan kaksi kappaletta reiluja 40cm kuhia, eli juurikin mitallisia. Jos olisin kova kuhaguru, niin nämä kuhat jatkaisivat kasvuaan, mutta kun en ole, niin nämäkin ovat tällä hetkellä pakkasessa odottelemassa valurautaista paistinpannua. Ostapas tommosia kaupan kalatiskiltä, no en muuten osta, filee 30-35€/kg, Virolaiset jonkun euron halvempia. Ei ymmärrä ei, mutta ei tarvitsekaan. Kesä, kesän valoisa yö, hyvää seuraa, kaloja napsuu siiman päähän, ei sitä tiedä paremmasta.

Kalakamu öisessä koskessa.

Kaasua, komisaario Jauhelihakeitto.

Asuntoauto. Hienoin keksintö sitten Teksti-TV:n. Mä kun olen semmonen fiilistelijä ja taivastelija, niin ihme ettei kaveri jo tintannut kuonoon, kun höpötin koko ajan ja naureskelin ääneen asuntoauton mahtavuutta. Kylmä, väsy, nälkä. Menisikö notskille virittelemään tulia...vai autolle? TV: auki, jauhelihakeittoa kaasuhellalle lämpenemään, pehmonen penkki mille istua, ei hyttysiä. Aivan huikeen hienoa! En siltikään missään nimessä väheksy perinteistä nuotilla paistettua makkaraa ja sitä tunnelmaa, tietenkään. Mutta oli tämä näin enskertaa mahtava kokemus. Ameriikkaa.

Jauhelihakeittoa ja karjalanpiirakoita.

Dikidiki.

Ruokapaussin jälkeen oli kiirus koskelle. Liian kiirus. Juteltiin automatkalla, jälleen kerran, että pitäisi osata rentotua, jättää kiire pois ja totaalinen relax. Mutta ei. Jäädäkä köllöttelemään mukavasti autolle vai lähteä koskelle kalaan jossa ei ole muita kalamiehiä ja kalat kivalla otillaan. Niinpä. Aaken vapa rupesi sähköttämään, että jotain olisi siiman päässä. Hän itsekin arveli että tuskin taimen, tai jos on niin pieni sellainen. Kala paljastuikin sitten Säyneeksi. Kolmas laji tälle illalle. Muistan joskus kuulleeni/lukeneeni, että Säyne olisi graavattuna tai kylmäsavustettuna lohen veroinen kala, tiärä sitte. Tämä säykki lähti ainakin takaisin. Jos en nyt ihan väärin muista niin Aake sai hetken kuluttua myös alamittaisen kuhan. Sen ainakin muistan, että ite sain ahvenen, neljäs laji. 

Päätettiin, että käydään pommittamassa niskaa vielä uusiksi, ennen kuin siirtyisimme ykkös kuhamestalle. Jonkin ajan kuluttua sain huijatuksi n. 35cm taimenen. Tämä kala oli eväleikattu istari joka luonnollisesti kuvauksen jälkeen vapautettiin välittömästi. Kaveri sai myös hyvän tällin, mutta parinkymmenen sekunnin taistelun jälkeen kala voitti vapautensa. Lievästi sanottuna harmitti, mutta minkäs teet.

Ykköskuhamesta oli melko hiljainen. Oikeastaan täysin sama homma kuin toisessa kuhapaikassa. Pari ekaa heittoa ja kalat iskivät raivolla, mutta sen jälkeen hiljeni. Laskeskelimme asiaa kalamiesten näkökulmasta ja pohdimme voisiko asia olla niin, että kuhat ovat vasta pikkuhiljaa nousemassa koskee syömään. Joku kala oli jo noussut, mutta pääjoukko odottelisi vielä järven puolella. Tätä teoriaa puoltaisi myös se, että jokaisella kuhalla oli maha täynnä kuoretta, muikkua, salakka tai mitä nyt ikinä olivatkaan. Yhdellä kuhalla oli jopa suussa pari tuollaista pikkukalaa.

Päivän kuhakone oli Hurus-Vaappu. Kirjoittelinkin tästä vaapusta joskus jossain blogauksessani, kun tykästyin sen uintiin ja virran kestävyyteen. Hiano peli. Kuhista vielä sen verran, että suurin oli 47cm, ei siis mikään mörkö, mutta minun mittapuullani erinomainen saalis ja hieno ruokakala.

Päivän tai siis oikeastaan yön saldo oli 46cm kirjolohi ja 4kpl 40-47cm kuhia. Lisäksi nousi pienempiä kuhia, taimenia, ahvenia, kylkilahnoja, säyne ja niitä kirottuja koskihaukia, suurimman ollessa n. kaksikiloinen, saa aika kivasti pumpun hakkamaan pari tyhjää lyöntiä, kunnes tuttu selkäevä ja pyrstö paljastavat totuuden, mutta ei niistä enempää. Niin ja kaikki tärpit ja karkuutukset päälle. Yö oli siis omalta osaltani huikea, tapahtumia riitti tosi mukavasti. Harmitti vaan mahottomasti kalakamun puolesta, jolla tapahtumia oli huomattavasti vähemmän, mutta kuten sovimme, tämä yö oli minun ja seuraava päivä hänen. Menimme asuntoauton pehmoisille patjoille nukkumaan klo 05:30 ja herätyskello soi klo:11, niin ja vaikka poikarakkaus onkin ihqua, niin päädyimme eri sänkyihin.

NOKISENKOSKI

No mutta mikäs se tämä on?

a) Frodo Reppuli Viimapäällä polaroidit silmillään?
b) Perhovapani napsahti poikki?
c) Saamamiehen hymy?

Ajelimme puolenpäivän aikaan kohti Nokista. Matkalla pohdimme päivän suunnitelmaa ja minä taas viisastelin ja esitin tärkeää. Tiedän tasan tarkkaan miten talvella sieltä kalat löytää, mutta kesällä ei juuri hajuakaan, vaikka ole tuolla käynyt lukemattomat kerrat. En vaan ole oppinut koskea, en vaan osaa. Hankalaa se on tuntunut olevan muillakin, mitä nyt olen erilaisilla kalastusfoorumeilla käynyt kurkkimassa reissurapsoja ja keskusteluja.

Lähtokohdat tuntuivat hankalalta. Pitää ottaa huomioon vielä pari muutakin juttua. Kosken ylittävällä sillalla on koko kesän kestävä siltaremontti. Huhupuheiden mukaan istutuksia ei ole voitu tehdä, sillä kalankasvattamoissa on jonkilainen virus tai loisepidemia!? Tästä olisi kiva saada lisäinfoa tuohon alle kommenttiosuuteen, jos jollain on tarkempaa tietoa. Veden korkeus toisi mukanaan haasteita, mutta toisaalta taas mahdollisuuksia. Samaten plussa puolelle nostimme samalla kylmän kelin ja veden, joka oli muuten huomattavasti viileämpää kuin Kuusaalla.

Yritin käännyttää kalakaveria vielä matkalla, että eiköhän me mennä jonnekin toiselle koskelle, mutta hän piti päänsä. No, mennään sinne sitten tyhjää pyytämään...

Ostimme luvat kioskista ja alkamisajaksi merkittiin 14:30. Läksin rantaan, kun kaveri jäi vielä virittelemään perhovehkeitään jne. Aloittelin perinteisesti yhdestä "talvipaikasta" lusikkaa nakkelemalla, ei mitään, en yllättynyt. Jatkoin sitten hurusvaapulla ja OHO, kala kiinni, voiko tämä olla näin helppoa. Taas hirveet säätämiset jarrun kanssa ja kala sanoi, notta:- Moro, mä on muuten sulle antaudu, ja irroittautui koukusta. Pari minuuttia tästä ja kaveri oli saanut kamppeensa kasaan ja tuli kyselemään kuulumisia. Kerroin tapahtuneesta ja neuvoin kaveria tarjoamaan perhoa kohtaan, josta äsken oli karkuuttanut kalan. Ei suostunut kala toista kertaa narrattavaksi.

Hajaannuimme sitten ja kävimme kiertelemässä koskea vähän siellä ja täällä. Laitoin vihertävän liitsin kiinni ja silloin tärähti ja oikein kunnolla. Jarru päästi hirveän rääkäyksen ja puola pyöri villisti, nyt olisi iso. Oli taas pakko kiristää jarrua ja sain kun sainkin kalaan näköyhteyden. Kirkkaan veden ja polaroidien ansiosta koin taas karvaan pettymyksen. Liitsi oli tukevasti kiinni 1,5-2kg koskihauen suussa. Pieni hetki ja siima leikkautui hauen hampaisiin. Oli taas aika turha ja kettuuntunut olo. En ole KOSKAAN saanut Noksulta haukea, ennen viime kesää. Tiedä sitten mistä ovat ilmestyneet.

No, siitä piti sitten taas kasata itsesä ja jatkaa piiskaamista. Varmaan tunnin verran kiertelin koskea ilman minkäänlaista tapahtumaa. Treffattiin kaverin kanssa ja päätettiin lähteä makkaran paistoon. Ennen sitä heitimme muutamat heitot niskalla ja kaveri sanoi yhtäkkiä: NYT ON! Olihan se, hauki... Ei naurattanut, ei. Tulilla sitten parannettiin maailmaa ja jonkinlaista epäuskoisuutta ja alistuneisuutta oli ilmassa. Päätimme kuitenkin jatkaa, tietenkin.

Suunnittelimme, että heittelemme niskalla muutamat heitot ja lähdemme sitten koluamaan matalaa uomaa. Siitä se sitten alkoi. Tämän reissun tähtihetket. Aakella jäi uistin pohjaan ja aikansa kun remusi ja kierteli, niin sai kuin saikin sen irroitettua. Tässä kohtaa voi ja saa jossitella. JOS siima olisi katkennut, olisimme erittäin todennäköisesti lähteneet leuka rinnassa kohti matalaa uomaa. MUTTA, yhtäkkiä kuuluikin taas yksi hienoimmista lauseista mitä kalamies vaan ikinä voi kuulla: - Nyt on...TAIMEN..on muuten taimen! Kelasin äkkiä oman uistimeni pois ja lähdin juoksemaan haavin kanssa pelipaikalle. Näin kalan ja varmistin myös, notta taimenhan se siinä ja hyvänkokoinen! Huomasin myös, kala oli tukevasti kolmella koukulla kiinni. Aikamme kun touhasimme ja kikkailimme, niin sain vihdoin ja viimein haavittua kalan, eikä minkään turhan kalan, vaan TAIMENEN, kalojen kuninkaan (lohesta ei toistaiseksi ole kokemusta)!

Oikea vastaus: C =)

Ihan ekana tarkistimme kalan mahdollisen rasvaevän. Leikattu oli. Tiukka kädenpuristus ja onnittelut. 47cm (muistaakseni) Pohjois-Savolaista punalihaista, eikä mikään luikku pötkylä, vaan tosi komea profiilinen kala. Tätä me olimme tulleet täältä hakemaan ja se oli nyt siinä. Hieno tunne. Vilpitön onni kalakamun puolesta.

Kaveri huikkasi samalla kun lähti viemään kalaa autolle, että koita nyt säkin jotain saada. Tein työtä käskettyä ja heti ekalla heitolla tärähti Rapalan team Eskoon, mutta sitä lystiä kesti vain muutaman sekunin. Kyllä kiukutti, muttei siinä mikään auttanut.

On se nätti.

Ja 100% varmasti istari.

Vielä yks kuva, kun on niin komia!

Siinä odotellessani kaveria heittelin ja huomasin kuinka toisella puolella koskea hyppäsi taimen komeasti ilmaan. Sovimme, että käydään nakkaamassa parit heitot siellä ja sitten lähdetään sinne alaspäin matalalle uomalle. Ei sitten tarvinnutkaan lähteä. Kiinni oli ja isolta tuntui. Samaan Rapalaan oli iskenyt taimen. Väsyttely oli taas melko hurjaa touhua ja kaveri tuli sitten jeesaamaan haavin kanssa. Se oli siinä. Mä oikein täräjin onnesta, kun kala oli haavissa. Jälleen pikainen rasvaevän tsekkaus ja leikattu oli. Ja sanotaan nyt tässä yhteydessä vielä, että jos mä sanon että rasvaevä oli leikattu, niin se silloin oli leikattu.

Mä en oikein tiennyt, että mitenpäin tässä nyt oikein olisi, onnellisuuden tunnen oli niin valtava. Ehkä yksi upeimmista taimenista mitä olen koskaan saanut, jos ei jopa upein. Ei mikään mörkö, mutta tosi hyvän kokoinen ja mallinen tämäkin. Pituutta löytyi 52 senttiä ( kotona punnitsin kalan henkilövaa´alla perattuna ja se näytti n.1,4-1,5kg: lukemia.

 Ja kuten TV-shopissakin aina sanotaan: Eikä tässä vielä kaikki! Siitä se ihmettely vasta alkoikin. Sillä aikaa, kun irroittelin koukkuja haavista, kalakamu sanoi heittävänsä pari heittoa. Ei tarvinnut heittä kuin yksi. Uskomatonta, mutta totta! Seuraavalla heitolla, ihan oikeesti, ei ole edes mikään kalavale, seuraavalla heitolla kaveri huusi: -Mullaki o! En voinut uskoa asiaa todeksi, tietenkään, mutta totta se oli kun vapa oli kaksinkerroin ja äijä huutaa vieressä haavia. Ei muutakun toisinto äskeisestä, roolit vain toisinpäin. Väsytys ja Taimen haaviin. Ja jälleen rasvaevän tarkistus, istari oli.

Hymy on herkässä.

Mittaa tälle taimenelle oli kertynyt 49 senttiä ja ottipelinä Inkoo, toi mun kala muuten söi viimeiseksi ateriaksi Team Eskoa. Veti todella sanattomaksi. Kädet vaan tärisivät kun yritti lopulta napsia kuvia. Aikamme ihmeteltyämme ja naureskeltuamme päätimme lopettaa leikin siihen. Kiintiööni olisi mahtunut vielä toinenkin taimen, mutta päätimme, että olkoo tämä nyt tässä. Nyt oli niin täydellinen olotila. Kamat kasaan ja saunaan!

Joskus talvella, kun on -30 pakkasta, pimeetä kuin mörön perseessä ja muutenkin ahdistaa. Silloin kaivan muistini syövereistä tämän kuvan ja tämän hetken tunnelman. Se lämmittää varmasti.