lauantai 5. toukokuuta 2012

Puuhommia osa II

Puuhommat jatkuu. Nyt ois sitten kolme traktorikärryllistä tukkeja sahattu ja pilkottu klapeiksi. Suurin osa pannupuiksi ja osa pienemmiksi, jotka sopivat sitten leivinuuniin, saunaan ja puuhellaan.

Homma on kyllä edelleenkin mukavaa ja äärimmäisen addiktoivaa. Tekohaluja olisi vieläkin, mutta nyt alkaa oikean käden kyynärpää olemaan aikalailla hellä. Samaten pari kertaa on vihlaissut tosi ilkeästi jostain olkapään ja hauiksen välistä. Kipu on ollut inhottavan viiltävää, suunnilleen sellaista kuin joskus hammaslääkärissä kun puudutus ei olekaan vielä kunnolla purrut ja pora tuikkaa hermoon. Kipu on outo, sillä se iskee vain ihan sillointällöin arvaamatta, esim. 1-2kertaa päivässä.

Pannupuut.

Saunapuut.

Jotta ei pääsisi ihan laiskistumaan, niin pihaan ilmestyi neljäs kuorma puita. Tälläkertaa ylivuotisia, pääasiassa koivua ja haapaa. On siinä taas sahaamista.

Ylivuotiset.
Olen heitellyt tuoreet puut suoraan latoon. Alkoi sitten arveluttamaan, että mitäs jos puut eivät kuivakaan kunnolla kesän aikana tai peräti homehtuvat, sitten ei naurattaisi ei. Sorkkarauta käteen ja purin päätyseinästä joka kolmannen laudan pois. Nyt ainakin ilma kiertää ja aurinkokin pääsee paistamaan paremmin. Voi sitten syksyllä naputella laudat takaisin talven lumituiskuja varten, jos jaksaa, jos muistaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti