Kaapista ulos.

Kaapista ulos

Blogini on vapaa-ajan blogi, poliittisesti vapaa ja muutenkin päiväkirjamainen. Tällaiseksi sen ajattelinkin ja tälläinenhan se on ollutkin. Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa yhden vakavamman puoleisen kirjoituksen, olen pohtinut sitä jo pitkään, mutta nyt tuntui olevan sopiva hetki.

Ajattelin tulla julkisesti ”kaapista ulos”. Monet julkisuudenhenkilöt ovat myös näin tehneet ja antaneet jollekin aiheelle kasvot. Itse en ole julkisuudenhenkilö, mutta haluan tehdä sen silti. OLEN SAIRAS. SAIRASTAN MASENNUSTA. Kas noin, nyt se on tehty.

Miksi haluan kertoa asiasta? Siksi, koska kaltaisiani on tässä(kin) maassa todella paljon. Itse olen kertonut tästä sairaudesta läheisilleni ja luottokavereilleni, nyt kaikille. Monet häpeilevät ja piilottelevat sairauttaan; masennusta, ahdistushäiriöitä jne. Näin olen tehnyt myös jossain määrin itsekin. Minulla on ollut sellainen mielikuva, että koska sairastan masennusta, olen jotenkin heikko ja huono ihminen, joka ei kestä maailman menoa, aina edes tavallista arkea. Olen miettinyt näitä asioita paljon ja monelta kantilta. Olisinko heikko ja huono ihminen, jos olisin sairastunut syöpään, lihasrappeumatautiin tai vaikkapa diabetekseen? Niinpä. Voin vaikuttaa oman mielenterveysongelman puhkeamiseen yhtä paljon kuin em. sairauksiin. Ei se ole minun vikani. Näin olen asiaa pohtinut.

Olen sairastanut masennusta ja erilaisia ahdistushäiriötä jo vuosia. Olen kokeillut muutamia erilaisia lääkkeitä ja käynyt mielenterveystoimistolla psykiatrin, psykologin ja debressiohoitajan juttusilla. Viimeistä käynnistäni on lähes vuosi. Nyt on mennyt pitkään melko mukavasti, pienellä lääkeannoksella. Kunnes tuli syksy, pimeys, kaamos ja.....masennus.

Ihmettelinkin jo kun on mennyt niin pitkään hyvin, aikalailla tasapainoisesti ja suurimmaksi osaksi olen elänyt onnellista elämää. Nyt viime viikot ovat olleet taas täyttä paskaa. Nukahtamisvaikeuksia, kesken yön herätätyksiä, pelkotiloja, ahdistusta, itkuisuutta, tuskaisuutta, arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita. Ja se VÄSY. Se on ihan järjetön. Ihan sama nukunko kolme vai kolmetoista tuntia, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Ei mitään. Ensimmäisenä kun saa silmänsä auki ja noustua ylös, onkin pakko mennä jatkamaan uniaan vielä uudelleen. Raivostuttavaa.

Tänään koin jonkin ahaa-elämyksen, kun aloin miettimään masennushistoriaani. Välillä se iskee, välillä on todella pitkiä aikoja täysin oireetonta elämää, sitä oikeaa elämää. Tänään oivalsin, että voisiko kyseessä olla tavallisen masennuksen lisäksi KAAMOSMASENNUS. Uskaltaisin väittää, että KYLLÄ.

Kaamosmasennustilassa esiintyy masennustiloissa ilmeneviä tavanomaisia oireita, kuten surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, mielihyvän ja mielenkiinnon kokemisen menettäminen sekä arvottomuuden, syyllisyyden ja toivottomuuden tunteet. Oirekuvalle on ominaista unentarpeen lisääntyminen, fyysisen aktiivisuuden väheneminen, väsymys, seksuaalisten halujen heikentyminen, ruokahalun kasvu ja etenkin hiilihydraatti- tai tärkkelyspitoisten ruokien syöminen ja painon lisääntyminen.

Kaamosmasennuksen oireet toistuvat vuosittain samaan aikaan talvisin. Oireet alkavat ilmetä yleensä lokakuussa, ovat voimakkaammillaan marraskuusta tammikuuhun ja lievittyvät helmimaaliskuun aikana. Kesällä oireet häviävät. Noin 1 % väestöstä kärsii talvisin toistuvista kaamosmasennusjaksoista.

LÄHDE: Lääkärikirja Duodecim,psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

On erittäin todennäköistä, että mulla on niin paska tuuri, että kuulun juurikin tuohon yhteen prosenttiin. Aion kokeilla tuota kirkasvalohoitoa, sillä mummo toi sellaisen lampun mukanaan tänään, kun tuli lapsenlapsiaan katsomaan. Toivottavasti tästä on apua. Nykytutkimusten mukaan: Kaamosmasennuksen ja kaamosoireilun tehokkain hoito on talvikuukausien aikana otettu valohoito. Noin neljä viidestä kaamosmasennuksesta kärsivästä toipuu oireista, jos valohoito toteutetaan oikein. LÄHDE: Lääkärikirja Duodecim, psykiatrianerikoislääkäri Matti Huttunen

Joo, tosiaan. Mietin tuota mun historiaani. Viime vuonna tähän aikaan olin työssä eräässä paikassa. Jouduin jäämään sairaslomalle em. syistä. Olin koeajalla ja arvatkaapas jatkettiinko työsopimusta? Kaksi vuotta sitten olin keikkatöissä eräässä toisessa työpaikassa. Jäin sairaslomalle myös em. syistä. Arvatkaapas soiteltiinko vielä keikoille? Muutamia vuosia sitten olin töissä eräässä paikassa ja jäin sairaslomalle em. syistä. En jaksa muistaa miten silloin kävi työn kanssa, mutta muista että lääkärissä minulta otettiin ainakin verikokeet ja suljettiin pois kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdolluisuus. Kilppari oli kunnossa. Kerrottakoon, nyt vielä että muuten sairastelen todella vähän, eikä poissaoloja työpaikoilla ole ollut juurikaan. Ehkä flunssa kerran kahteen vuoteen meiningillä on menty.

Masennusja ahdistushäiriöt ovat vakavia sairauksia. Ne eivät ole leikinasioita. Korkeintaan sen verran voin laskea leikkiä, että mt-ongelmat johtuvat korvienvälistä, heh heh. Tää on ihan paskaa. Tää on välillä todella perseestä. Todella syvältä. Moneltakin kantilta katsottuna.

Yritäpäs selittää esim. jollekin vanhemmalle henkilölle, joka on aloittanut työuransa jo 7-vuotiaana jossain rankametässä ja ollut sodassa, et tajuutsä, kun mun niinqu vähän masentaa eikä oikein huvittais mennä töihin. En edes viitsisi vaivautua.

Löysin tänä syksynä autoa siivoillesani rypistyneen paperilapun. Yksi poiminta tuosta paperista: - Haluaisin kuihtua pois. Se oli minun muistilappuni debressiohoitajan juttusille, johon olin ranskalaisilla viivoilla kirjoittanut sen hetkisiä tuntemuksiani ja ajatuksiani. Olin kirjoitellut ne viime keväänä, sairauden ollessa taas pahimmillaan. Minun oli lähes mahdoton tunnistaa niistä itseäni, mutta niin se vain oli, että olin ne lauseet sinne kirjoittanut. Minä, vaikea uskoa. Kerrottakoon nyt tässä vaiheessa vielä, että kaikesta huolimatta minulla ei ole KOSKAAN ollut itsetuhoisia ajatuksia tai aikeita. Sen verran syvällä en ole käynyt, enkä toivottavasti tule koskaan käymään.

Lopuksi

En kirjoita tätä siksi, että kaipaisin sääliä tms. Vaan siksi, koska masennus ja muut mt-ongelmat ovat vielä 2010-luvullakin jossain määrin tabu ja häpeän aihe. Minua ei haittaa mitä kukakin minusta ajattelee tämän "kaapista ulos tulemisen jälkeen". Halusin antaa tälle sairaudelle ”kasvot”, kertoa oman näkemykseni siitä mitä masennuksen sairastaminen on. Se on ihan oikea sairaus.