Toisen testipäivän tulokset ja ajatuksia.
1,43 kilowattituntia pienempi kulutus, kuin eilen. Sähkön käyttö söi siis rahojamme 1,56€. Päivä näytti noudattavan samanlaista kaavaa kuin ennenkin. Tuosta saunasta täytyy mainita, että meillähän on tietty puukiuas, joten bastun käyttö ei näy piikkinä tilastoissa, paitsi vesipumpun osalta. Eli kellarissa on vesipumppu, jonka teho pitäisi käydä tarkastamassa.
Kaffinkeitin se vasta onkin sähkösyöppö. Moccamasterin pohjassa olevassa tyyppikilvessä ilmoitettu teho on niinkin paljon kuin 1500wattia, eli 1,5kw. Tuskin se semmosta määrää kuluttaa koko ajan, vaan ainoastaan kun vastukset lämmittävät veden. Ylläpito sitten huomattavasti vähemmän, näin ainakin voisi luulla. Sehän tietysti selviäisi, jos hommaisi semmosen kulutusmittarin jota voi vaihdella laitteesta toiseen.
Yläkerran lastenhuoneesta löytyy kaksi valaisinta, joissa on yhteensä 6kpl 35w lamppuja. Tunnin kulutus on siis 0,210kWh. Oletetaan, että lamput palaisivat talviaikana 5 tuntia päivässä sadan päivän ajan. Kulutukseksi tulisi näin 105kWh eli 11,2€. Hä?! Miten ihmeessä voimme oiken säästää?! Vaihtamalla lamput energiansäästölampuiksi esim. 6 X 11w säästäisimme vuodessa 7,7€ Wau. Saakohan seittemällä eurolla edes kuutta es-lamppua?
Tutkailin noista sähköyhtiön sivuja ja korjaan aiemmin laskemani hinnan. Olin päätynyt siihen, että kWh:n hinta on n.13 senttiä, nyt laskeskelin, että se onkin 10,7 senttiä. Jatkossa käytän siis tuota 0,107€ laskuissani.
Eilisen ja tämän päivän kulutuksen hintaero on siis huikea 0,15 €uroa. Onhan se tietysti vuositasolla yli 50€. Jos joka paikasta saisi vähän nipistettyä, voisi päästä ihan tuntuviinkin säästöihin, ilman että polttaisimme pärettä jossain nurkassa ja söisimme kertakäyttölautasista. Testi jatkukoon.
Kalastusta, nikkarointia, luontoa, rintamamiestaloelämää, kokkailua & fiilistelyä
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
tiistai 11. lokakuuta 2011
Säästöä sähkölaskuihin OSA II eka mittauspäivä
Ekan testipäivän tulokset ja joitain ajatuksia.
Aikalailla selkeästi tuosta näkee milloin on tehty mitäkin. Miettiliääksi vetää, jos noita tolppia meinaa saada matalammiksi. Kaikki kulutus on mielestäni täysin normaalia ja isoista koneista ei ole ollut päällä kuin astianpesukone (apk). Ruuankin tein taas puuhellalla.
Valoinen aika lyhenee joka päivä vielä parin kuukauden ajan ja kelit kylmenee. Pesuhuomeen lattialämmityskin (LL) on tuskin vielä pahemmin lämmitänyt. LL säädetty arvoon 1,5 kun asteikko on 0-5.
Toisaalta. Mikäli kulutus pysyisi tuossa eilisen tasolla (16,05) niin vuosittainen kulutus olisikin 5858kwh. Olisikin! Se olisi 3000-4000kwh vähemmän kuin normaali vuotena. Mutta väkisinkin se tulee nousemaan. Varastossa ja varaajahuoneessa on sähköpatterit vielä irti seinästä jne.
perjantai 7. lokakuuta 2011
Säästöä sähkölaskuihin OSA I
Sähköyhtiöt siirtyvät pikkuhiljaa etäluettaviin mittareihin, jolloin arviolaskut ovat pian historiaa ja laskut tulevat kuukauden välein kulutuksen mukaan. Myös meidän mökkiin ilmestyi tuommonen härpäke 2.9.2011. Emo kävi joku päivä sitten sähköyhtiömme sivuilla ja huomasi, että sieltä voi seurata sähkökulutusta jopa tunnin tarkkuudella. Siitä se ajatus sitten lähti..
Ajatuksena on tutkia mihin meidän sähkömme kuluu ja voisiko kulutusta ja sitämyöten laskua saada pienemmäksi elintason ja mukavuuden juurikaan kärsimättä. Ajattelin seurata, miten paljon valaistus syö kilowatteja, entä astianpesukone, pyykinpesukone, lattialämmitys,ILP, uuni, ym.
Meidän vuosikulutus on ollut koko ajan noususuuntainen, kuten alla olevasta kuvata näkyy. Vuoden 2006 kulutus ei ole todellinen, sillä muutimme silloin tänne. Myös 2011 on virheellinen, sillä ilmoitimme lukeman 3kk myöhemmin, kuin normaalisti.
Vuonna 2007 kokonaiskulutus oli 8954kWh ja vuonna 2010 kulutus olikin hypännyt jo 10433kWh:n. Kasvua oli siis tullut jostain 1500kW-tuntia. Lasken kilowattitunnin hinnaksi 0,13€. Voin olla väärässäkin, mutta tuollaiseen summaan päädyin ottamalla pois perusmaksut. 1500kilowatin nousu keventää siis lompakkoamme melkein 200€, vois senkin rahan laittaa jonnekin muualle.
Tutkailin päiväkulutuksia syys ja lokakuusta ja löysin kaikenlaista mielenkiintoista, kuten alla olevista kuvista voi huomata. Kulutuspiikeistä huomaa selvästi milloin on herätty ja milloin laitettu ruokaa. Päivät näyttävät noudattavan aikalailla samanlaista kaavaa. Emo herää viiden aikoihin aamuvuoroon, muut ennen kaheksaa. Puolenpäivän aikaan tehään ruokaa, samoin iltapäivällä. Pyykkikone ja astianpesukonekin laulaa usein, päivittäin.
Maanantaina 10.10 alotan viikon kestävän seurannan. Merkkaan paperille ylös aina kun laitamme jonkin koneen päälle, laitamme ruokaa tms. Sitten vedän johtopäätökset ja yritämme löytää säästökohteita, jos mahdollista. Tällähetkellä päiväkulutus on ollut n. 16 kwh:n luokkaa, eli päivän sähköt maksavat 2 euroa ja tuo lukema tulee todennäköisesti kasvamaan kun kelit kylmenevät ja valoinen aika lyhenee.
Uskon, että vuositasolla on mahollista saada tuhannen-tuhansien kilowattituntien säästöt. Esim. 2000kWh olisikin jo 250€, laittaa miettimään. Sähköhellan sijaan puuhellaa ja leivinuunia. Asianpesu- ja pyykkikoneita ei tunnetusti kannata pyörittää vajaatäytöllä, eikä polttaa valoja huoneissa joissa ei ole. Tulee mielenkiintoinen testi.

|

tiistai 27. syyskuuta 2011
Sienestys kuvina.
Aina ei jaksa kirjoittaa, vaan ajatukset voi esittää myös kuvina.
![]() |
| Pikku satsi kanttarelleja. |
![]() |
| Pilkottuna, puhdistettuna, kuivumassa. |
![]() |
| Elämäni ekat suppilovahverot, ahaa-elämyksen jälkeen. |
![]() |
| Suppisten siivousta. |
![]() |
| Onhan noita. |
![]() |
| Suppiksia. |
![]() |
| Oikeen ottaa silimi toi kanttarellin väri. |
![]() |
| Saalista. |
![]() |
| Sienet bastussa. |
![]() |
| Tästä jos paikka vielä paranee, niin jo on kumma! |
![]() |
| Ostin tommosen, mahtuu taas ite saunaan. |
![]() |
| Kuivuri kuivaa hienosti. |
![]() |
| Pussissa 25g, vastaa n 280g tuoreita eli noin litraa. Pieneen menee mokomat. |
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Punikkitatti-jauhelihamureke
![]() | ||
| Punikkitatteja. |
Ajattelin kokeilla myös sienestystä pikkusen enemmän kuin aikaisimpina vuosina. Tässä ajattelin kuitenkin pysyä kohtuudessa ja kerätäkin vain omaan käyttöön, mikäli sattuu nyt edes jotain löytymään.
Takana on vasta pari-kolme puolentunnin pikapistoa metikön puolelle. Mukaan on lähtenyt kanttarelleja pari litraa ja viereisessä kuvassa olevia koivun- ja männynpunikkitatteja, joista koivuversiot päätyivät tänään ruokapöytään.
![]() |
| Valakiat hellas, notta oikee. |
![]() |
| |
Tein ruuaksi jauhelihamureketta jonne lisäsin mukaan pari viipaloitua ja esikeitettyä tattia. Punikit pitää kuulemma kiehauttaa, nottei tuu maha kipeeksi. Jos seuraavaa blogausta ei kuulu muutamaan viikkoon, niin ne ei sitten vissiin olleetkaan tatteja...
Jauheliha-tattimureke
800g jauhelihaa
2 mulukkua
2dl korppujauhoa
2 punikkitattia
mausteet:
-jauheliha
-pippurisekotus
-paprika
-yrttisekotus
-suola
Kaikki vaan sekasin ja uuniin parisataa astetta ja tunnin verran, niin se olis siinä. Riippuu tietty uunista jne. Mä laitoin tämän tosiaankin puuhellan uuniin ja pidin sopivia tulia reilun tunnin verran.
Oli muuten hyvän makusta. Sienet antoivat semmosen jännän säväyksen. Tähän astiset omakohtaiset kokemukset kun ovat rajoittuneet kanttareilleihin ja kaupan purkkituotteisiin, niin olihan tämä mukavaa vaihtelua. Murekkeen ja perunoiden lisäksi tein tietty kunnon ruskeaakastiketta ja sulattelin pakkasesta herneitä joiden päälle laitoin voin palan sulamaan ja makua antamaan.
Arvasin miten tulee käymään. Taju pois tunniksi. Ei myrkkysienten vuoksi vaan ihan vaan hyvän olon kuolaköllöö soffalla.
Ei taas liity otsikkoon millään tavalla, mutta silti täs ois pari kuvaa eiliseltä. Oli harvinaisen komia sateenkaari. Aarretta ei löytynyt.
![]() |
| SETA käyny terrorisoimassa logonsa meidänkin kylään. Ihguu. |
![]() |
| Aarretta ei löytynyt. Paitsi että muuten.. tarkemmin kun miettii, niin kaari osuu aika lähelle yhtä kanttarelli paikkaa. |
Tunnisteet:
fiilistely,
puuhella,
ruuanlaitto,
sieni,
syksy
maanantai 12. syyskuuta 2011
Puolukkametässä osa II ja kauppa käy.
Jään koukkuun kaikkeen, jopa puolukan poimimiseen. Emmää oikein tiä mikä siinäkin viehättää, mutta eipä sen väliä. Yleensä olen / olemme poimineet syksyisin 2-4 ämpärillistä puolukkaa omaan käyttöön. Nyt sain jostain kuningasajatuksen, notta keräänpäs oikein kunnolla myyntiin asti.
Laitoin ilmoituksen paikallislehteen, semmosen olemattoman pienen, ostetaan/myydään palstalle. Arvelin, että etenkin vanhemmat ihmiset saattavat pirauttaa tai sitten eivät. Kerrankin mainokseni upposi! Toiminimeäni kun olen mainostellut, niin ei ole pahemmin tarvinnut persettään soffalta nostaa puhelinsoittojen vuoksi.
Mummot, jotka eivät enää itse metsään uskaltaudu tai kykene olivat palvelustani innoissaan. Puhdistettua puolukkaa KOTIIN KULJETETTUNA. Uskon, että juuri tuo kotiinkuljetus oli SE juttu mikä sai puhelimeni pirisemään. Saahan marjoja toriltakin, mutta siinäkin on vaivansa ja saattaa sekin tulla hintoihinsa, etenkin jos joutuu ajelmaan mittariautolla.
Omaan käyttöön keräsin 60litraa, josta valmistimme puolukkajuomaa. Valmista tiivistettä tuli noin 25 litraa, jotka ovat pullotettuina pakkasessa.
Tähän päivään mennessä olen myynyt marjoja n.200litraa ja ainakin 100 litran edestä olisi vielä tilauksia. Nyt on vain pari hidastavaa tekijää. Koko perhe on flunssan kourissa ja "kylillä kertoivat" tänän flunssan kestävän parikin viikkoa. Lisäksi hommaa hidastaa perjaihin asti kestävä sadejakso, näin ainakin Ilmatieteenlaitos arpoo. Notta semmosta.
Pikkupojatkin on olleet pari-kolme kertaa mukana keräämässä. Ja haluan korostaa tässä kohtaa, että olen heille moneen kertaan sanonut, ettei ole mikään pakko. Raha näköjään motivoi, ei mitkään kilikoli kolikot vaan oikein SETELIRAHA. Viiden litran pikkuämpärin kun kerää, niin kympin seteli on tosiasia. 7 vee onkin tienannut jo 25€ ja pian 4 vee 15€. Toivottavasti vähän oppivat mistä raha tulee ja mitä sen eteen joutuu tekemään. Saas nähä malttavatko sijoittaa Tanskalaiseen muoviin.
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan, kunpa oppisit ajattelemaan... -Yö-Yhtye / Ihmisen poika.
Jokainen on varmaan kuullut tarinoita vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan, miten olivat joskus aikoinaan tienanneet ekat omat rahansa marjastamalla tai sienestämällä ja ostaneet sitten television, polkupyörän tms.
Ajattelin kokeilla samaa ja ostella näillä rahoilla jotain mukavaa itelle ja perheelle. Olisi synti laittaa nämä rahat johonkin sähkö- tai vakuutusmaksuun.
Niinpä sijottelin rahojani tänään mm. tämmöseen käsi GPSsään. Nyt on komiaa olla mettäs. Uskaltaa vähä mennä autoltakin kauemmaksi. Lisätietoja löytyy täältä. En nyt jaksa ruveta kirjottelemaan tästä sen enempää
Sekä tämmöseen. Toivottavasti poika tykkää, elkää kertoko kuitenkaan vielä pienelle mitään, sillä tämä fillari laitetaan pakettiin ja synttärisankari saa sen viikonloppuna 4-vee lahjaksi.
Lisäksi on on ollut pakko laittaa joku euro ruokakauppaan ja bensatankkiin. Jotenkin katkeraa hommaa laittaa tommoset tienistit pakollisiin. No onneksi on tilauksia siihen malliin, että voi vielä törsätä lisää kaikkeen kivaan.

| Peräkontissa ahdasta. |

| "Käsikepsi" Magee lelu. |
Sekä tämmöseen. Toivottavasti poika tykkää, elkää kertoko kuitenkaan vielä pienelle mitään, sillä tämä fillari laitetaan pakettiin ja synttärisankari saa sen viikonloppuna 4-vee lahjaksi.
![]() |
| Munamankeli. |
Lisäksi on on ollut pakko laittaa joku euro ruokakauppaan ja bensatankkiin. Jotenkin katkeraa hommaa laittaa tommoset tienistit pakollisiin. No onneksi on tilauksia siihen malliin, että voi vielä törsätä lisää kaikkeen kivaan.
Tunnisteet:
fiilistely,
gps,
luonto,
puolukka,
syksy
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Puolukkametässä.
![]() |
| 1h 40min. |
En ole mies, vaan marjanpoimija. Olen pikkutytöstä lähtien tykännyt
ihan hirveesti luonnossa liikkumisesta, kalastuksesta ja
marjastuksesta. Sienestys on jäänyt vähemmälle, lähinnä kantarellien ja
rouskujen satunnaiseen keräilyyn.
Marjastukseen liittyy monia mukavia muistoja aina lapsuudesta asti. Muistan, miten edesmennyt mummoni aina perkasi ulkona pihakeinussa keräämiämme marjoja ja oli aina iloinen kun pikkupojat tuli metästä isompi tai pienempi astia täynnä luonnonantimia.
Mustikan kerääminen käsin on ihan tolkuttoman hidasta puuhaa ja hyttysetkin yleensä ovat vielä kiusana. Yleensä kerään koneella, mutta se siivoaminen onkin sitten syvältä. Koneella kerätessä osa mustikoista murskaantuu ja perkaaminen on ihan hirveetä. Mustikkaa ei tulekaan poimittua kuin korkeintaan ämpäri tai kaksi.
Ykkösmarjani onkin puolukka. Sen kerääminen on oikein nautinto. Hyttysiä ei näy ja metsä on mukavan syksyisen raikas. Hyvälle paikalle osuessa koneellinen täyttyy minuutissa ja ämpäri alle puolessa tunnissa. En ole mikään hirveä puolukkahillon ystävä, vaan valmistamme 95% puolukoistamme mehuksi. Ohje löytyy täältä: http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/294-Jaakkoon-puolukkajuoma.html. Aivan järjettömän hyvää janojuomaa jonka säilömme muovipulloihin ja pakastamme. Sitä tulee sitten juotua pitkin talvea, todella raikasta ja kaikinpuolin hyvää. Pieni osa mehuista käytetään sitten vispipuuron valmistamiseen.
![]() |
| Mulla on näin paljon, paljo sulla o? |
![]() | |
| Mikähän siinä on, kun leivät maistuvat aina luonnossa paljon paremmalta , kuin kotona? |
Metsässä kulkiessamme oli isojakin alueita missä ei ollut marjan marjaa. Sitten oli jonkin verran semmosta lääniä, missä oli puolukkaa sen verran että keräämisen mielekkyys oli vähän niin ja näin. Ohitimmekin tämmöset paikat suosiolla ja marssimme pellonreunaan, jonne aurinko oli päässyt paistamaan oikein kunnolla. Sieltä löytyikin oikein kuningaspaikat. Puolukkaa joka paikka ihan täynnä. Piti oikein varoa minne astui ja yrittää kerätä mahollisimman tarkasti aina yksi kohta, ennen kuin siirtyi taas metrin eteenpäin.
![]() |
| Kuningaspaikka. |
Kolmen parin tunnin reissun jälkeen saaviin oli kertynyt noin 70 litraan puhdasta marjaa.
Tänään tuli kävästyä aamupäivällä pikanen tunnin, puolentoista reissu. Pidempäänkin olisi viihtynyt mutta kun koneesta irtosi kahva, taas! Jo toinen kone kahteen päivään. Saattaa johtua siitä, että keruutyylini on aikalailla repivä. Täytyy porata reijät laittaa jotkut pultit tai popniitit, niin pääsee huomenissa jatkamaan marjastusta.
![]() |
| Saalis ja rikkoontunut kone. |
![]() | ||||
| Naps, poikki, rikki, paskana. |
PUHDASTA KOTIMAISTA PUHDISTETTUA PUOLUKKAA.
HANKASALMEN SEUDULLE 20€/ÄMPÄRI, KOTIINKULJETETTUNA!
Kauemmaksikin onnistuu, mikäli hinnasta sovitaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)