Tänä aamuna herääminen kiinnosti suunnilleen yhtä paljon kuin kakkosdivarin koripallo. Valehtelin. Olisin voinut luvata lähteä katsomaan tuota typerää peliä vaikka Ivaloon, jos olisin saanut nukkua tunnin pitempään. Ekana kun kävin laittaas pannuun tulet, niin mittari näytti -22. Puolentunnin päästä kun laitoin turbodieselin lohkolämppäriin, näytti auton, anteeksi Sitikan, mittari -24. Voihan nyt perseensuti, mikä ikinä se sitten onkaan. Tänään olisi kylmä päivä mököttää.
Paska. |
Lattian tuulensuojat asennettuna. |
Vielä kerran tuonne alle on silti tetsattava, mutta ei nyt. Pitäisi käydä lyömässä jonkinnäkönen harvalaudotus, mutta tällä kertaa nostelinkin jokusen laudan sisäpuolelle liikkumista helpottamaan. Mulla on silti aika vahva fengshui, että tulen vielä horjahtamaan tuosta läpi. Mallasin yhteen koloseen villanpalaa, joka pyöri jaloissa, hyvinhän se sinne asettui.
Kerkesin vielä lyömään parit tuulensuojalevyt sisäpuolellekin, ennenkuin piti lähteä hakemaan terrosisti, joka tietysti oli esittänyt kerhotädeille vain ja ainostaan enkelipuoltaan, hymyillyt leveästi, pitkät mustat silmäripset vaan räpsyen. Mutta joo, kyl tuli mukavan näköstä. Vielä kun saisi loputkin levyt seinille, niin nostelen sitten tosiaan ylijääneet yläpohjaan rakennussuojaa antamaan. Pakkasen pitäis pikkusen hellittää. Huomenna 15 ja viikonloppuna viitisen astetta. Ei haittaa kyllä yhtään. -20 on liian kova keli, myönnetään. Kädetkin on vissiin paleltuneet. No, itepähän kerjäsin. Tänään tosiaan vaan tommonen parin tunnin setti. Huomenna varmaan jatkuu taas.
Ei käy remonttikelit kateeks! Talvi pääsi kerrankin yllättämään keskisuomalaiset. Etelän veteläthän se yllättää aina. Kiva projekti sulla - terapiaa talvi-iltoihin:) Tsemppiä!
VastaaPoistaTerveisin,
Yks Umpipersu
Pistäkääs nuijien kanssa tuonne seinänväliin uudehkoja sanomalehtiä niin saa 100vuodenpäästä joku muukin ihmetellä ku löytää ne! Tai vaikka valokuva jossa on kaikki remonttireiskat ja vuosiluku.
VastaaPoista